Chandrasekhara Raman

Raman syntyi Tamil Nadun osavaltiossa Etelä-Intiassa. Hänen isänsä oli viulunsoittoa harrastanut matematiikan ja fysiikan opettaja, jolla oli monipuolinen kokoelma alan kirjoja.[3] Chandrasekhara Raman opiskeli Madras Collegessa (nykyisin Chennai) ja suoritti alemman korkeakoulututkinnon 1904. Ylemmän hän suoritti 1907 hyvin arvosanoin.[4]

Raman toimi vuosina 1917–1932 Kalkutan yliopistossa fysiikan professorina, 1933–1948 Intian tiedeinstituutin johtajana ja vuodesta 1948 Bangaloreen perustamansa Raman-tutkimusinstituutin johtajana.[4] Hän tutki valon sirontaa eri väliaineissa ja huomasi, että jos läpinäkyvää ainetta valaistaan yhden taajuuden valonsäteellä, osa valosta siroaa kohtisuorasti alkuperäisen säteen kulkusuuntaan verrattuna ja eri taajuuksilla. Nämä Ramanin taajuudet ovat infrapuna-alueella ja kertovat sirottavan aineen ominaisuuksista.[5]

Raman tutki myös intialaisten perinnesoitinten tablan ja mridangamin värähtelyjä.[3]

Korkeakouluopintojensa loppuvaiheessa Chandrasekhara Raman näki 13-vuotiaan tytön soittavan perinnesoitinta, ja perinteestä poiketen hän järjestytti avioliiton tämän kanssa.[3] Perheeseen syntyi kaksi poikaa.[6] Hän teki puolisonsa Lokasundar Ammalin kanssa myöhemmin ääniin ja soittimiin liittyviä tieteellisiä kokeita. Heidän kotitalostaan Panchavatista tehtiin myöhemmin museo.[7]

Hänen veljenpoikansa Subrahmanyan Chandrasekhar sai vuonna 1983 Nobelin fysiikanpalkinnon.[1]

Raman-spektroskopia perustuu Ramanin löytämän Ramanin sironnan käyttöön. Sillä voidaan tutkia kiinteitä, nestemäisiä ja kaasumaisia aineita.[8]

Raman osallistui lähes kaikkien aikansa intialaisten tutkimuslaitosten kehitykseen. Hän oli Intian tiedeakatemian perustajajäsen ja perusti tiedelehden Indian Journal of Physics.[5]

Raman sai useita palkintoja, ja hänet kutsuttiin 17 yliopiston kunniatohtoriksi. Hän sai vuonna 1941 Franklin-mitalin ja 1957 Leninin rauhanpalkinnon.[6] Raman aateloitiin vuonna 1929.[5] Hän sai Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1930.[2]