Cesiumkarbonaatti

Cesiumkarbonaatti (Cs2CO3) on cesium- ja karbonaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään muun muassa orgaanisessa synteesissä ja energiatekniikassa.

Cesiumkarbonaatti
Tunnisteet
CAS-numero 534-17-8
Ominaisuudet
Molekyylikaava Cs2CO3
Moolimassa 325,83
Ulkomuoto Valkoinen kiteinen aine[1]
Sulamispiste 610 °C (hajoaa)[1]
Tiheys 4,072 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 2,61 kg/l (15 °C)[2]

Ominaisuudet

Huoneenlämpötilassa cesiumkarbonaatti on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hyvin veteen ja on voimakkaasti hygroskooppista. Muiden alkalimetallikarbonaattien tavoin myös cesiumkarbonaatin vesiliuokset ovat emäksisiä. Veden lisäksi yhdiste liukenee myös moniin orgaanisiin liuottimiin. Yhdiste hajoaa kuumennettaessa sitä sen sulamislämpötilaan 610 °C.[1][2][3]

Valmistus

Cesiumkarbonaattia voidaan valmistaa neutraloimalla cesiumhydroksidiliuoksia hiilidioksidin avulla. Toinen tapa on valmistaa cesiumkarbonaattia on cesiumoksalaatin kuumennus, joka hajottaa oksalaattisuolan karbonaatiksi.[1]

Cesiumkarbonaatista voidaan magnesiumin avulla pelkistää metallista cesiumia[1]. Muita yhdisteen käyttökohteita ovat eräiden lasilaatujen valmistus, panimoteollisuudessa ja mineraalivesien maun parantamiseen.[3][4] Cesiumkarbonaattia käytetään yleisesti vahvana emäksenä orgaanisissa synteeseissä ja sillä saavutetaan usein paremmat saannot esimerkiksi kaliumkarbonaattiin verrattuna. Tähän on vaikutusta myös cesiumkationilla. Cesiumkarbonaattia käytetään emäksenä muun muassa nukleofiilisissä substituutioissa, kytkentäreaktioissa, makrosyklisten eetterien ja laktonien synteeseissä ja kaliksareenien sekä karserandien valmistuksessa.[1][2][5] Ainetta voidaan käyttää myös magnetohydrodynaamisissa generaattoreissa[1].

Lähteet
  1. William Ferguson & Dena Gorrie: Cesium and Cesium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011 Viitattu 10.7.2014
  2. Manfred Bick, Horst Prinz & Anja Steinmetz: Cesium and Cesium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 10.7.2014
  3. George W. A. Milne: Gardner's commercially important chemicals, s. 122. John Wiley and Sons, 2005. ISBN 978-0-471-73518-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.7.2014). (englanniksi)
  4. Robert E. Krebs: The history and use of our earth's chemical elements: a reference guide, s. 62. Greenwood Publishing Group, 2006. ISBN 978-0313334382. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.7.2014). (englanniksi)
  5. Hisashi Yamamoto,Koichiro Oshima: Main Group Metals in Organic Synthesis, s. 43–44. John Wiley and Sons, 2006. ISBN 978-3-527-60535-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.7.2014). (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.