Cercle Brugge KSV

Cercle Brugge perustettiin vuonna 1899 nimellä Cercle Sportif Brugge. Aluksi seura kilpaili viidessä lajissa: jalkapallossa, juoksussa, tenniksessä, kriketissä ja pyöräilyssä.

Seurasta tuli Belgian jalkapalloliiton jäsen vuonna 1900. Se voitti muutamia ystävyysturnauksia seuraavien vuosien aikana, kunnes vuosikymmenen vaihteessa se sai ensi kertaa suurta menestystä: Cercle Bruggesta tuli Belgian mestari kaudella 1910–1911. Kuitenkin, vain kolme vuotta myöhemmin, Ensimmäinen maailmansota tuhosi Bruggen hyvän joukkueen. Seuran pelaajista kaksi kuoli: nämä pelaajat olivat Louis Baes ja Joseph Evrard. Myös seuran entinen pelaaja Alphonse Six kuoli. Lisäksi sen kotistadion kärsi vakavista vahingoista.

Cercle Brugge aloitti kilpailemisen uudelleen vuonna 1919 lähes kokonaan uudella joukkueella. Ainoa pelaaja, joka oli ollut mukana joukkueessa jo ennen sotaa oli Louis Saeys. Kaikesta huolimatta Brugge tuli kolmanneksi tuolla kaudella.

Vuonna 1923 Cercle Brugge rakensi stadioninsa uudelleen vain sadan metrin päähän vanhasta, sodassa vaurioituneesta stadionista. Uuden stadionin nimeksi annettiin Edgar De Smedt Stadium, ja se kesti yli 50 vuotta.

Ensimmäisenä seurana Belgiassa Cercle Sportif Brugesta tuli kuninkaallinen seura, joten seuran nimeksi muuttui Royal Cercle Sportif Brugge. Kaudella 1926–1927 seura otti historiansa toisen mestaruuden 5-6 - voiton jälkeen. Kyseisessä ottelussa Brugge voitti Daring Bruxellesin.

Vuonna 1928 Brugge sai riveihinsä uuden tähden, maalivahti Robert Braetin, joka tulisi viettämään koko uransa seurassa, ja peliuransa jälkeen hänestä tulisi seuran puheenjohtaja.

Kauden 1929–1930 seura aloitti keskinkertaisesti. Kauden talvitauolla se oli liigan kuudentena, seitsemän pistettä jäljessä Antwerpenia, joka johti sarjaa. Kevätkaudella Brugge kuitenkin kiristi tahtiaan, ja viimeisenä ottelupäivänä se oli enää yhden pisteen jäljessä kärkeä. Brugge voitti oman ottelunsa Lierseä vastaan. Kun Antwerpen hävisi oman ottelunsa 3-5, Bruggesta tuli mestari jo toisen kerran kolmen vuoden aikana.

Vuoden 1930 mestaruushuuman jälkeen Brugge ei menestynyt odotetulla tavalla, ja se joutui syöksykierteeseen. Tilanne kärjistyi, kun seura putosi Belgian toiselle sarjatasolle vuonna 1936. Kun tämä oli tapahtunut, Brugge päätti luoda kaiken uudestaan. Operaatio onnistui, sillä jo kahden vuoden päästä seura palasi korkeimmalle sarjatasolle.

Toinen maailmansota teki normaalin sarjan pelaamisen mahdottomaksi vuonna 1939. Cercle Brugge kilpaili alueellisissa sarjoissa. Koska Antwerpenin ja Brysselin sarjat olivat kovatasoisempia kuin Länsi-Flanderin, Brugge putosi uudelleen belgialaisen jalkapallon huipulta.

Vuonna 1941 kansallinen sarja aloitettiin uudelleen. Brugge oli koko sarjan viimeinen, mutta seuran onneksi Belgian jalkapalloliitto päätti, että yksikään joukkue ei putoaisi sarjasta sodan vuoksi. Tänä aikana pelaajien oli vaikeaa harjoitella ja myös nuorten pelaajien kouluttaminen kävi hyvin hankalaksi.

Kaudella 1943–1944 Bruggen imago kärsi pahasti ottelussa RSC Anderlechtia vastaan. Kun ottelun erotuomari hylkäsi kaksi Bruggen maalia hämäristä syistä ja hyväksyi Anderlechtin maalin, vaikka se oli selvä paitsio, Bruggen kannattajat raivostuivat. Kaksi Bruggen kannattajaa ehdottivat, että he voisivat kyyditä tuomarin Bruggen juna-asemalle. Kun tuomari hyväksyi ehdotuksen, fanit ajoivat auton keskelle ei-mitään ja jättivät tuomarin sinne. Tilanteen seurauksena seura joutui pelaamaan seuraavan kotiottelunsa ilman yleisöä.

Brugge ei pystynyt välttämään tasonsa putoamista sotaa seuraavalla kaudella. Huolimatta siitä, että joukkueen odotettiin nousevan takaisin korkeimmalle sarjatasolle, se ei onnistunut kauden ensimmäisinä kuukausina. Lopulta Brugge oli seitsemäs. Seuraavat neljä kautta olivat suunnilleen yhtä heikkoja.

Vuonna 1951 Belgian jalkapalloliitto suunnitteli uutta sarjaa pääsarjan ja ensimmäisen divisioonan välillä. Ensimmäiset kahdeksan säilyisivät toisella sarjatasolla. Brugge sijoittui viidenneksitoista ja putosi vielä kauemmaksi menestyksestä.

Vihdoinkin, vuonna 1956, Brugge nousi takaisin toiselle sarjatasolle. Seura aloitti taistelun putoamista vastaan. Seuraavalla kaudella Brugge kuitenkin oli saanut vain 9 pistettä kauden puolivälissä. Muutamia viikkoja myöhemmin Brugge vaihtoi valmentajakseen ranskalaisen Edmond Delfourin. Vaihto oli täysosuma, sillä jo vuonna 1961 Brugge nousi pääsarjaan.

Cercle Bruggelta kesti 15 vuotta palata takaisin Belgian pääsarjaan ja kun seura vihdoin nousi sinne, seura putosi takaisin 1. divisioonaan viidessä vuodessa. Bruggella oli vaikeuksia pysyä sarjassa jo ensimmäisellä kaudella, mutta se selvisi Antwerpenin ehdotuksen avulla. Ehdotuksena oli, että jos joukkueet olisivat tasapisteissä, se, jolla on enemmän voittoja sarjassa, olisi korkeammalla rankingissa. Ironista oli se, että Antwerpen joutui oman ehdotuksensa uhriksi, kun se putosi toiselle sijalle sarjassa juuri em. säännön takia. Brugge taas oli Genkin edellä tämän säännön ansiosta.

Brugella ei ollut yhtäkään hyvää mahdollisuutta elpymiseen, ja tämä johti siihen, että se putosi takaisin 1. divisioonaan kaudeksi 1965–1966.

Vaikka Brugge olikin sarjan viimeinen vuonna 1966, se ei ollut seuran pahin murhe. Liersen pelaaja levitti huhuja korruptiosta Brugen varapresidentin Paul Lantsoghtin kohdalla. Seurauksena Belgian jalkapalloliitto päätti pudottaa Brugen sarjatasoa alemmaksi, joten seura joutui pelaamaan Belgian kolmannella sarjatasolla toisen sijasta. Tapauksessa kävi kuitenkin käänne: Lantsoght haastoi Belgian jalkapalloliiton oikeuteen ja voitti oikeudenkäynnin kesäkuussa 1967. Vahinko ehti kuitenkin jo tapahtua, ja Brugge jatkoi kakkosdivisioonassa. Moni pelaaja jätti joukkueen, ja seura oli niin pahoissa vaikeuksissa, että se ei voinut nousta takaisin välittömästi.

Vuoden 1967 loppupuolella Urbain Braems valittiin Brugen päävalmentajaksi. Hän teki suunnitelman, jonka tarkoituksena oli palauttaa seura pääsarjaan viiden vuoden kuluessa. Brugen pahin kilpailija tuolla kaudella oli Eendracht Aalst.

Kun kaudella oli kaksi ottelua jäljellä, joukkueet kohtasivat toisensa. Kummallakin joukkueella oli 41 pistettä, ja Brugge tarvitsi voittoa mennäkseen johtoon. Aalst voitti ottelun, mutta seuran valmennusjohto oli sekoittanut kahden vaihtopelaajan nimet pelaajien listasta, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että Aalst lopetti ottelun käyttäen kahta maalivahtia. Brugge teki tästä raportin Belgian jalkapalloliitolle, mutta liitto vahvisti Aalstin voiton. Brugge teki valituksen päätöksestä, mutta liitto vahvisti voiton uudelleen. Lopulta, Brugge teki vielä viimeisen sallitun valituksen, ja se meni läpi. 21. kesäkuuta 1968 seura kertoi, että se oli noussut toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Saman vuoden heinäkuussa Brugge ilmoitti, että se vaihtaisi nimensä. Vanhan Royal Cercle Sportif Brugeoisin tilalle tuli Cercle Brugge KSV.

Seuraavalla kaudella Cercle Brugge oli taas suosikkina nousuun, kiitos sen hyvän menestyksen siirtomarkkinoilla. 20 ottelun jälkeen seura johti sarjaa, mutta päättyi lopulta neljänneksi, neljä pistettä nousseesta Oostendesta. Myös seuraavalla kaudella Brugge jäi neljä pistettä voittajasta, joka oli tällä kertaa KFC Diest. Lopulta, vuoden ennen suunnitelma-ajan lopumista, Brugge nousi pääsarjaan, ja tavoite oli saavutettu.

Brugen uusi Olympia Stadium uudelleennimettynä

Heti noustuaan pääsarjaan Brugge alkoi toimia uutta putoamistaistelua vastaan hankkimalla uusia vahvistuksia, kuten Benny Nielsenin ja Fernand Goyvaertsin. Brugge onnistui tavoitteessaan ja oli viides kaudella. Nyt se oli vapautettu muutamaan vapaampaan kauteen. Vuonna 1975 seura hylkäsi vanhan Edgard De Smedt-stadionin ja siirtyi Olympia Stadiumille, joka tultaisiin uudelleennimeämään Jan Breydel Stadiumiksi vuoden 2000 EM-kilpailuja varten.

Vuosien 1967 ja 1977 välillä Brugella oli ollut vain kaksi valmentajaa: Urbain Braems ja Han Grijzenhout. Kun Grijzenhout lähti seurasta, Brugge palkkasi tilalle kreikkalaisen Lakis Petropoulosin. Hänen valmennettavanaan Brugella oli ongelmia, sillä joukkueen parhaat pelaajat olivat loukkaantuneina ja kokoonpanon pelaajat eivät ymmärtäneet valmentajaansa, sillä pelaajilla ja valmentajalla oli epäselvyyksiä valmennuskielestä. Kaiken tämän tuloksena oli putoaminen liigasta. Nyt Brugge päätti palkata Han Grijzenhoutin takaisin valmentajaksi ja antoi hänelle tehtävän nostaa seura takaisin pääsarjaan niin nopeasti kuin mahdollista. Vain yhden kauden kuluttua Brugge nousi takaisin voittaen 1. divisioonan.

Uusi rennompi aika odotti Bruggea, ja vuonna 1985 seura voitti Belgian Cupin. Finaalissa Brugge voitti SK Beverenin rangaistuslaukauskilpailussa. Näin Brugge pääsi kohtaamaan haasteita kansainvälisissä kilpailuissa ensimmäistä kertaa 55 vuoteen. Bruggea vastaan asettui ensimmäisellä kierroksella Dynamo Dresden. Brugge voitti kotona numeroin 3-2, mutta vieraissa se hävisi 2-1 ja putosi vierasmaalisäännön vuoksi.

Seuraavana vuonna Brugge pääsi taas cupin finaaliin, jossa se kohtasi paikallisvastustajansa Club Brugen. Cercle hävisi ottelun 3-0. Seuraava Cerclen ilouutinen tuli vuonna 1988, kun jugoslavialainen hyökkääjä Josip Weber liittyi seuran riveihin. Vaikeasta alusta huolimatta Weberistä tuli Brugen paras maalintekijä toisen maailmansodan jälkeen. 1990-luvun alussa toinen tähtipelaaja siirtyi Bruggeen; romanian maajoukkuepelaaja Dorinel Munteanu.

Vuonna 1996 Cercle Brugge pääsi uudelleen Belgian Cupin finaaliin ja kohtasi jälleen Club Brugen. Myös tällä kertaa Cercle hävisi taiston, mutta koska Club Brugge voitti tuplamestaruuden, Cercle pääsi edustamaan Belgiaa UEFA Cupissa. Nyt Cercle arvottiin norjalaista SK Brannia vastaan. Cercle voitti kotiottelunsa 3-2, mutta hävisi peräti 4-0 Bergenissä. Menestyksestä huolimatta Brugge oli menettänyt monia huippupelaajia, eivätkä vaihtopelaajat pystyneet täyttämään heidän paikkaansa. Kauden lopussa Brugge putosi sarjasta.

Kun Brugge putosi ykkösdivisioonaan, se suunnitteli välitöntä paluuta pääsarjaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan se sijoittui vasta kymmenenneksi. Seuraavat kaudet olivat lähes yhtä heikkoja, ja seuraavien neljän vuoden aikana Brugge onnistui pääsemään vasta sijalle 9. Koska seuran talous kulki yhtä huonosti, Brugge tähtäsi kauteen 2002–2003. Brugge valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Standaard Boekhandelista tulleen Frans Schotten, ja valmentajakseen Brugen entisen pelaajan Jerko Tipurićin. Näiden muutoksien ansiosta Brugge onnistui ja nousi Belgian liigaan seuraavaksi kaudeksi.

Stijn De Smet antamassa kulmapotkua

Brugen ensimmäinen kausi sarjassa nousun jälkeen osoittautui seuralle hankalaksi, ja Brugen johto päätti, ettei se enää pitkittäisi päävalmentaja Tipurićin sopimusta. Uudeksi valmentajaksi tuli Harm Van Veldhoven. Hänen alaisuudessaan Brugge pelasi kolme kohtuullista kautta, mutta myös heikkoja kausia. 2000-luvulla seurassa seurattiin erityisesti nuoren Stijn De Smetin läpimurtoa. Vuonna 2008 kyseinen pelaaja oli seuran paras maalintekijä.

Kun Van Veldhoven lähti Beerschotiin, valittiin valmentajaksi entinen apuvalmentaja Glen De Boeck. Hänen debyyttikaudellaan Brugge pelasi energistä ja tehokasta jalkapalloa ja sijoittui sarjan neljänneksi 2007/08. Tuo sijoitus on seuran paras sija liigassa sodan jälkeen. Kahdella seuraavalla Cercle oli liigassa yhdeksäs. Kaudella 2009/10 se eteni Belgian cupin loppuotteluun, mutta hävisi mestaruuden KAA Gentille 3-0. Kauden jälkeen De Boeck jätti seuran ja siirtyi KFC Germinal Beerschotin päävalmentajaksi.

• Kari Laukkanen
• Paulus Roiha
• Kari Ukkonen

• Besnik Hasi
• Guy Thys
• Yves Vanderhaeghe
• Morten Olsen