Cedar Walton

Cedar Anthony Walton Junior (s. 17. tammikuuta 1934 – 19. elokuuta 2013) oli yhdysvaltalainen hard bop -tyylin jazzpianisti. Hän tuli tunnetuksi rumpali Art Blakeyn yhtyeessä ennen kuin loi uran omien yhtyeidensä johtajana ja jazzsäveltäjänä.

Cedar Walton vuonna 2001.

Walton varttui Texasin Dallasissa ja sai aluksi pianonopetusta äidiltään, joka oli konserttipianisti. Pojan esikuviksi nousivat Nat King Cole, Bud Powell, Thelonious Monk ja Art Tatum.[1] Walton alkoi opiskella säveltämistä Denverin yliopistossa Coloradossa, mutta ohjattiin sitten opiskelemaan musiikkikasvatusta, mikä antoi hänelle monipuolista kosketusta eri instrumentteihin ja niille sovittamiseen.

Walton tapasi Denverissä vierailevia jazzmuusikoita, kuten John Coltranen, Charlie Parkerin ja Richie Powellin ja alkoi haaveilla muusikon urasta New Yorkissa. Vuonna 1955 hän päätti jättää koulun ja ajoi ystävänsä kanssa itärannikolle. Walton joutui kuitenkin pian kahdeksi vuodeksi asepalvelukseen Saksaan, jossa soitti muiden muassa Leo Wrightin, Don Ellisin ja Eddie Harrisin kanssa. Saksasta Walton palasi New Yorkiin ja alkoi soittaa Kenny Dorhamin, pasunisti J. J. Johnsonin ja Gigi Grycen kanssa. Vuodesta 1958 vuoteen 1961 Walton soitti Benny Golsonin ja Art Farmerin Jazztet-yhtyeessä, kunnes ryhtyi Art Blakey's Jazz Messengers -kokoonpanon pianistiksi ja sovittajaksi. Samana päivänä yhtyeeseen liittyi Freddie Hubbard, ja mukana oli myös Wayne Shorter. Tässä kuviossa Walton alkoi saada nimeä myös sovittajana, esimerkkinä kappaleet ”Ugetsu” ja ”Mosaic”. Vuonna 1964 Walton jätti Blakeyn ja toimi vuosikymmenen lopulla Prestige Records -levy-yhtiön studiomuusikkona ja levytti muun muassa Lee Morganin kanssa. 1970-luvulla Walton muun muassa johti funk-yhtyettään nimeltä Mobius.

Waltonin tunnetuimpiin sävellyksiin kuuluvat ”Firm Roots”, ”Cedar’s Blues” ja ”Bolivia”. Vuonna 2010 hänet nimitettiin NEA Jazz Masters -jäseneksi.