Cat Island

Cat Island on yksi Bahaman suurimmista saarista. Saarella on myös saarivaltion korkein kohta, Mount Alvernia.

Erään teorian mukaan saari on saanut nimensä englantilaisen merirosvon Arthur Cattin mukaan. Toisen tarinan mukaan saarella oli valtava määrä espanjalaisten vapauttamia kissoja kun englantilaiset saapuivat saarelle ensimmäistä kertaa.[1] Espanjalaiset orjuuttivat Bahaman alkuperäisväestön ja siirsivät heidät siirtokuntiinsa Etelä-Amerikkaan. Cat Island asutettiin uudelleen 1783 kun lojalistit pakenivat Amerikan vapaussotaa saarelle. He toivat mukanaan puuvillaplantaasit ja orjat. Plantaasit hävisivät 1800-luvun aikana, mutta asutus säilyi saarella. Vuonna 1939 brittiläinen fransiskaanimunkki John Hawes perusti saaren korkeimmalle kohdalle luostarin, joka on olemassa edelleen.[2]

Cat Island muodostaa oman hallintoalueensa, johon kuuluu myös lähisaari Little San Salvador. Hallintoalueen keskus on Cat Islandin suurin väestökeskus Arthur's Town.

Lähteet

  1. Cat Island www.geographia.com: Geographia. Viitattu 22.9.2013. (englanniksi)
  2. History the Bahamas Tourist Office. Viitattu 22.9.2013. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.