Casimir Ehrnrooth (kenraali)

Casimir Ehrnrooth kuului Ruotsin vallan aikana aateloituun Ehrnroothin sotilassukuun, jonka arvellaan saapuneen 1500-luvulla Pommerista Baltian kautta Suomeen. Hänen vanhempansa olivat Suomen sodassa kunnostautunut ja sitten Venäjän palvelukseen siirtynyt kenraalimajuri Gustaf Adolf Ehrnrooth (1779–1848) sekä Johanna Christina von Platen. Casimir Ehrnrooth syntyi vanhempiensa omistamassa Seestan kartanossa Nastolassa.[2] Hänen sisaruksiaan olivat muun muassa kirjailija Adelaïde Ehrnrooth ja kenraaliluutnantti Robert Ehrnrooth. Vuorineuvos Georg Ehrnrooth oli hänen veljenpoikansa.[3]

Ehrnrooth opiskeli 1843–1845 Helsingfors Lyceumissa ja kouluttautui 1845–1850 upseeriksi Haminan kadettikoulussa. Hän aloitti sotilasuransa kornettina Henkivartioväen Ulaanirykmentissä. Hän opiskeli Pietarin yleisesikunta-akatemiassa 1852–1855 suorittamatta tutkintoa. Vuonna 1855 Ehrnrooth ylennettiin aliratsumestariksi, ja hän osallistui Oolannin sodan aikana Viipurin ja Rajajoen välisen rannikko-osuuden puolustamiseen. Vuonna 1856 hänet lähetettiin majuriksi ylennettynä Kaukasiaan, jossa hän osallistui sotaretkeen vuoristoheimoja vastaan Tšetšeniassa ja Dagestanissa.[1] Hän oli mukana imaami Šamilin kapinan kukistamisessa ja haavoittui vasempaan lapaan.[4] Vuonna 1858 Ehrnrooth palkittiin urhoollisuudestaan kultaisella sapelilla, ja hän yleni nopeasti.[2] Hänet ylennettiin 1859 everstiluutnantiksi, 1862 everstiksi ja 1868 kenraalimajuriksi. Ehrnrooth osallistui Puolan kapinan kukistamiseen ja palveli 1863 Częstochowan kaupungin sotilaskomentajana Varsovan ja Wienin välisellä rautatiellä sekä keväällä 1864 jonkin aikaa Olkusch-Miechovskan sotilasalueen vt. komentajana.[1]

Palveltuaan useissa eri tehtävissä Casimir Ehrnrooth nimitettiin 11. jalkaväkidivisioonan komentajaksi joulukuussa 1876. Hän toimi 1877–1878 divisioonan komentajana Turkin sodassa, jossa hän haavoittui Oltenitsan taistelussa kesäkuussa 1877. Seuraavan vuoden marraskuussa hän sai ylennyksen kenraaliluutnantiksi.[1] Sodan jälkeen Venäjän keisari Aleksanteri II halusi muodostaa Turkilta valloitetusta Bulgariasta Venäjän puskurivaltion. Bulgarian ruhtinaaksi valittiin 1879 Alexander von Battenberg, Venäjän keisarinna Maria Aleksandrovnan veljenpoika ja Aleksanteri II:n suosikki. Tsaari päätti lähettää kenraali Ehrnroothin hänelle neuvonantajaksi ja niin tämä sai maaliskuussa 1880 eron sotilaspalveluksesta ja komennuksen uudelleen Bulgariaan. Hänet nimitettiin huhtikuun alussa Bulgarian sotaministeriksi.[1][2] Ehrnrooth saavutti nopeasti suuren vaikutusvallan vain 23-vuotiaaseen hallitsijaan, joka oli kuitenkin riippuvainen tsaarin suosiosta. Seuraavana vuonna Venäjän uudeksi hallitsijaksi tullut Aleksanteri III ei ollut lainkaan yhtä suopea Alexanderia kohtaan kuin isänsä.[2]

Samaan aikaan keväällä 1881 Bulgariassa syntyi levottomuuksia ja ruhtinas siirtyi ulkomaille. Ehrnrooth nimitettiin poikkeusolojen vuoksi maaliskuussa 1881 sotaministeriyden ohella ensin sisä- ja ulkoministeriksi ja pian myös ministerineuvoston puheenjohtajaksi eli pääministeriksi. Alexanderin toimeksiannosta hän palautti maahan järjestyksen ankaralla otteella ja mahdollisti ruhtinaalle maan valtiosäännön syrjäyttämisen ja diktatorisen vallan. Ruhtinas Alexander palasi Bulgariaan, jossa kansalliskokous valitsi hänet itsevaltiaaksi. Samana päivänä Ehrnrooth kuitenkin luopui tehtävistään ja palasi Venäjälle. Heinäkuussa 1881 hänet merkittiin takaisin armeijan upseeriluetteleoihin.[1][2]

Ehrnrooth ministerivaltiosihteerinä.

Sotilasuralle paluun sijaan Ehrnrooth määrättiinkin tammikuussa 1882 Suomen ministerivaltiosihteerin apulaiseksi Pietariin.[1] Hän ei tiettävästi suhtautunut tehtävään erityisen vakavasti, eikä ministerivaltiosihteeri Theodor Bruun arvostanut hänen kykyjään. Suomen poliittiset johtajat ja hallitusmiehet eivät pitäneet keisarille ja Venäjän sotaministerille lojaalia kenraalia sopivana henkilönä vahtimaan Suomen etuja aikana, jolloin valtakunnan yhtenäistämispyrkimykset nostivat päätään.[2] Pitkään Venäjällä palvelleena Ehrnrooth tunsi Suomen olot huonosti. Bruunin kuoltua vuonna 1888 Ehrnrooth nimitettiin marraskuussa hänen seuraajakseen ministerivaltiosihteerinä ja yliopiston vt. kanslerina.[1] Hänen asemansa muodostui vaikeaksi, eikä hän pitänyt virkaan liittyvistä muodollisuuksista ja velvollisuuksista.[2]

Vuonna 1889 keisari vaati Suomen posti-, tulli- ja rahalaitoksen yhdistämistä vastaaviin venäläisiin laitoksiin. Suomen senaatissa oltiin sitä mieltä, ettei Ehrnrooth ollut tosissaan yrittänyt estää hankkeen toteutumista. Senaatin mielestä asia oli myös alistettava Suomen säätyjen päätettäväksi, kun taas Ehrnrooth oli yhdessä kenraalikuvernööri Fjodor Heidenin kanssa eri mieltä. Jouduttuaan voimakkaan arvostelun kohteeksi Ehrnrooth vetäytyi lopulta kriittisellä hetkellä sairauslomalle, ja Suomen postilaitoksen itsenäisyyden lakkauttaneen postimanifestin esittely jäi hänen apulaisensa Woldemar von Daehnin vastuulle. Tämän jälkeen Ehrnrooth halusi lähinnä päästä eroon tehtävästään. Keväällä 1891 paljastui, että keisarin Suomen rikoslain voimaantulon lykkäännyttyä antamasta niin sanotusta rauhoitusreskriptistä oli tehty valtiosihteerinvirastossa virheellinen ruotsinnos, johon oli ujutettu Leo Mechelinin kehittelemää Suomen ja Venäjän unioniteoriaa tukevia kohtia. Virheellisen käännöksen oli lähettänyt – mahdollisesti tahallaan – valtiosihteerinviraston toimitussihteeri Alexis Gripenberg.[2] Jouduttuaan venäläisten lehtien syytösten kohteeksi Ehrnrooth otti kuitenkin vastuun tapahtuneesta ja erosi huhtikuussa 1891. Hän sai viikkoa myöhemmin eron myös sotapalveluksesta.[1]

Tämän jälkeen Ehrnrooth asettui viettämään eläkepäiviään Seestan kartanoon, jonka vuonna 1883 oli ostanut veljensä leskeltä ja tämän uudelta aviomieheltä Konni Zilliacukselta[5]. Ehrnrooth kuitenkin myi kartanon 1902 veljenpojalleen ja muutti viimeisiksi vuosikseen Helsinkiin.[2] Hän kirjoitti vielä sotahistoriallisia muistelmia ja tutkimuksia, joita ilmestyi muun muassa Finsk Militär Tidskriftissä ja venäläisessä Vojennyi Sbornik -lehdessä.[1] Ehrnrooth harrasti myös filosofisen kirjallisuuden lukemista.[1]

Ehrnrooth oli koko ikänsä naimaton, mutta hänellä oli Seestan kartanon palvelijattaren Maria Lovisa Forsströmin kanssa yksi poika, jääkärikapteeni ja kirjailija Jalmari Kara (ent. Forsström).[1]