Carus

Caruksen varhaisista vuosista ei ole juuri mitään tietoa. Tiedetään, että valtaannousunsa aikoihin Caruksella oli kaksi aikuista poikaa ja yksi pojanpoika. Tästä on päätelty, että hän olisi syntynyt noin vuoden 230 paikkeilla. 500-luvulla eläneen itäroomalaisen kronikoitsijan Johannes Malalaksen mukaan hän oli kuollessaan noin 60-vuotias, jolloin hän olisi syntynyt noin vuonna 223 tai 224. Carus syntyi luultavasti Gallian Narbossa (nykyinen Narbonne Etelä-Ranskassa) ja hänen nimensä ennen valtaannousuaan saattoi olla Marcus Numerius Carus. Hän oli keisari Probuksen aikaan kokenut sotilaskomentaja, ja hän palvelikin pretoriaanikaartin prefektinä suunnilleen koko Probuksen kauden ajan.[1][2]

600-luvulla eläneen kronikoitsija Johannes Antiokialaisen ja keskiajalla eläneen bysanttilaisen historioitsijan Zonaraksen mukaan Carus kapinoi Probusta vastaan syksyllä 282, mutta muiden lähteiden mukaan Carus julistautui keisariksi vasta Probuksen yllättävän kuoleman jälkeen. Ensimmäinen vaihtoehto on luultavasti todennäköisin. Probus lähetti joukkojaan kukistamaan Carusta, mutta nämä siirtyivät Caruksen puolelle. Pian myös loputkin Probuksen sotilaat päättivät vaihtaa puolta ja murhasivat keisarin Sirmiumissa syys-joulukuussa 282.[1]

Ensitöikseen Carus lähetti senaatille kirjeen, jossa ehdotettiin Probuksen julistamista jumalaksi.[3] Hän myös nimitti poikansa Carinuksen ja Numerianuksen caesareiksi eli seuraajikseen. Myöhemmin Numerianus avioitui Caruksen pretoriaaniprefekti Flavius Aperin tyttären kanssa. Vuonna 283 Carus oli konsulina yhdessä vanhemman poikansa Carinuksen kanssa. Tämän jälkeen hän alkoi toteuttaa jo monta kertaa lykkäytynyttä Persian sotaretkeä. Carus korotti Carinuksen kanssahallitsijakseen (Augustus), ja jätti tämän vartioimaan läntisiä provinsseja, samalla kun lähti Numerianuksen kanssa itään. Matkalla roomalaiset sotivat kvadeja ja sarmaatteja vastaan, jolloin Carus otti arvonimen Germanicus Maximus.[1]

Pääartikkeli: Rooman–sassanidien sota (283)

400-luvulla eläneen roomalaisen kirjailijan Sidonius Apollinariksen mukaan Caruksen armeija hyökkäsi ensin Armenian suuntaan, jonka jälkeen se kääntyi etelään Tigristä pitkin. Persian kuningas Bahram II:lla ei ollut asettaa suuria joukkoja Carusta vastaan, joten roomalaiset pääsivät Persian pääkaupunkiin Ktesifoniin asti. Sotaretki oli menestyksekäs ja Carus otti arvonimen Persicus Maximus. Yllättäen hän kuitenkin kuoli epäselvissä olosuhteissa heinä- tai elokuussa 283. Useiden historiallisten lähteiden mukaan syynä oli salamanisku, mutta tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä, samoin kuin myös se teoria, että hänet salamurhattiin, sillä hän oli juuri saanut merkittävän voiton. Sairaus on todennäköisin kuolinsyy, ja tätä tukee myös se että Caruksen poika Numerianus nousi valtaan rauhanomaisesti.[1]