Carola

Carolan säännölliset esiintymiset alkoivat vuonna 1962, kun hänestä tuli solisti Esa Pethmanin yhtyeeseen, jonka mukana laulaja kävi keikoilla kotimaan lisäksi myös Puolassa ja Tšekkoslovakiassa. Hänellä oli omia televisio-ohjelmia Saksassa ja Sveitsissä.[3] Vuonna 1963 Carola kierteli laajemminkin Euroopassa Hazy Osterwaldin yhtyeen kanssa,[4] ja samana vuonna ilmestyi ensimmäisenä singlenä juutalainen kansansävelmä ”Hava Nagila”.

Ensimmäinen suuri menestyskappale oli vuonna 1966 ilmestynyt ”Kielletyt leikit” ja sitä seurasivat 1960-luvulla muun muassa ”Jerusalem” (1968), ”Nuori tumma” (1968), ”Ei aina käy niin kuin haaveillaan” (1967), ”Mä lähden stadiin” (1967) (duetto Lasse Mårtensonin kanssa) sekä ”Rakkauden jälkeen” (1968). 1960-luvulla Carola osallistui euroviisukarsintoihin vuonna 1965 Lasse Mårtensonin sävellyksellä "Ge mig en grabb" ja vuonna 1966 kappaleella "Meren laulu". Vuonna 1965 Carola esiintyi elokuvissa Vaaksa vaaraa sekä vuonna 1966 Topralli. Carolan esityksiä taltioitiin myös Yleisradion kantanauhoille.

1970-luvun alussa Carola levytti muun muassa kappaleet ”Penkki, puu ja puistotie” (1971), ”Herrojen kanssa pellon laidalla” (1971), ”Rakastan saavuthan” (1972) ja ”Yksin” (1972). Vuonna 1971 hän osallistui euroviisukarsintoihin yhdessä Aarno Ranisen kanssa kappaleella ”Ei koskaan”, joka oli Ranisen säveltämä.

1970-luvun puolivälissä Carola siirtyi töihin miehensä liikeyritykseen vihannestukkuun. Esiintymislavoille hän palasi 1980-luvulla jazz-ohjelmistolla. Carola levytti vuonna 1980 Aarno Ranisen tuottaman albumin Maria, Maria ja vuonna 1985 Kassu Halosen tuottaman Sydämeen jäi soimaan blues. 1980-luvun lopulla Carola konsertoi muun muassa UMO:n ja Iiro Rantalan kanssa. Viimeiseksi levytykseksi jäi kappale ”Sydämeni jäi Sorrentoon” (1988), joka ilmestyi kokoelmalevyllä Ciao ciao bambina.

Carola ei tehnyt paljoakaan tavallisia tanssikeikkoja, vaan esiintymiset keskittyivät konserttilavoille, televisioon ja yökerhoihin.

Vuonna 1965 Carola oli mukana televisio-ohjelmassa Lumilinna, joka voitti Montreux’n Kultaisen ruusun.

Carola oli vuosina 1971–1981[5] naimisissa liikemies Georg Liemolan kanssa.[6] Carola sairastui alle 50-vuotiaana Alzheimerin tautiin ja kuoli siihen 56-vuotiaana. Vuodesta 1992 lähtien hän oli laitoshoidossa.[7]

Vasta vuonna 2004 julkaistiin postuumisti albumi, joka sisälsi Carolan ominta jazz-ohjelmistoa; Carola & Heikki Sarmanto Trio -albumin äänitykset tehtiin jo vuonna 1966, mutta niitä ei tuolloin julkaistu.

Tuija Wuori-Tabermann on kirjoittanut Carolasta elämäkertateoksen Sydämeen jäi soimaan blues.[2]

• Latva, Tony – Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, 2004.
• Wuori-Tabermann, Tuija: Carola: Sydämeen jäi soimaan blues. 2. painos. Helsinki Music Company, 2011. ISBN 978-952-67044-5-6.
• Carola Pomus.netin tietokannassa ^{tarvitaan parempi lähde}
• Carolan esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
• Carola. Veikko Tiitto

• Hauru, Jukka: Carolan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. 12.11.1997.
• Carolaa seitsemällä kielellä. Ylen Elävä arkisto.
• Carola sai tehdä tiliä lemmenlurituksista ja liiasta eläytymisestä. Ylen Elävä arkisto.
• Ikimuistoinen: Carola. (Arkistoitu – Internet Archive) Yleisradio.
• Standertskjöld, Carola hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)