Bud Spencer

Carlo Pedersoli syntyi 31.10.1929 Napolissa ja hänen vanhempansa olivat Alessandro Pedersoli ja Rosa Facchetti. Vuonna 1935 hän aloitti koulun ja vuoden opiskeltuaan liittyi ensi kertaa uimaseuraan. Perhe muutti vuonna 1940 pommituksia pakoon turvallisempaan kaupunkiin, Roomaan. Roomassa hän jatkoi kouluaan ja valmistui hyvin arvosanoin vuonna 1946. Tämän jälkeen Carlo jatkoi opintojaan Rooman yliopistossa, yhtenä nuorimpana yliopisto-opiskelijana Italiassa, pääaineenaan kemia. Sodan jälkeen elämä oli kuitenkin kohtalaisen kovaa ja Pedersolin perhe muuttikin miltei heti opiskelujen alettua Etelä-Amerikkaan, Brasiliaan. Siellä Carlo opiskeli portugalin kieltä ja teki erinäisiä töitä mm. Rio de Janeirossa. Musiikki oli yksi hänen intohimoistaan ja hän tutustui Brasilialaiseen musiikkiin, josta hän piti kovasti. Palattuaan vuonna 1948 takaisin Roomaan hän jatkoi opintojaan. Kemian opiskelu oli aikaavievää ja hän aloitti lakiopinnot. Tämä mahdollisti paremmin urheilun ja etenkin uinnin harrastamisen. Näihin aikoihin Carlo myös otteli muutaman nyrkkeilyottelun raskassarjalaisena, voittaen ne kaikki.

Vaikkakaan Carlo ei juurikaan pitänyt harjoittelusta, hän kehittyi nopeasti uimarina ja vuonna 1949 hän voitti ensimmäisen Italian mestaruutensa vapaauinnissa. Seuraavana vuonna hän oli ensimmäinen Italialainen, joka kykeni uimaan 100 metriä alle minuutissa (vapaauinti, 19 syyskuuta 1950, aika 00:59.50). Olympialaisissa hän edusti maataan 1952 Helsingissä (100m vapaauinti, semifinaali) ja 1956 Melbournessa (semifinaali). Vuonna 1957 hän lopetti uimarin uransa. Uransa aikana hän oli voittanut seitsemän henkilökohtaista Italian mestaruutta (lisäksi kolme juniori- ja neljä viestimestaruutta). Hän pelasi myös vesipalloa huipputasolla (mm. Italian mestari 1954 / S.S. Lazio, Välimeren mestaruus 1955 Italian maajoukkue).[2][3]

Carlon ensimmäinen elokuvaesiintyminen tapahtui vuonna 1949 elokuvassa Quel fantasma di mio marito (julkaistiin vuonna 1950). Siinä hän näytteli pienen osan uimarina. Seuraava rooli oli vuonna 1951 valmistuneessa elokuvassa, nimeltä Quo Vadis. Rooli oli pieni, joten tämänkään elokuvan lopputeksteihin ei hän saanut nimeään.

Lopetettuaan urheilijan uransa, vuonna 1957, Carlo matkusti takaisin Etelä-Amerikkaan, tällä kertaa Venezuelaan. Siellä hän etsi itseään ja teki erinäisiä töitä, mm. 9kk esimiehenä tekemässä Panamericana-valtatietä. Vaikka hänellä olikin koti-ikävä, hän jatkoi työskentelyään Caracasissa, Alfa Romeon alaisena. Paluu takaisin Italiaan ja Roomaan, tapahtui vuonna 1959. Samana vuonna hän sai roolin elokuvaan Hannibal. Elokuvassa näytteli myös hänen tuleva hyvä ystävänsä Terence Hill. Kuvausten aikana he eivät kuitenkaan kohdanneet, vaan ensitapaaminen tapahtui vasta vuonna 1967, elokuvan Luoja armahtaa – minä en kuvausten alkaessa. Tämäkin kohtaaminen oli jäädä tapahtumatta, sillä alkuperäisten roolitusten mukaan Hillin rooli oli annettu toiselle näyttelijälle.

Carlo oli naimisissa Maria Amaton kanssa, vuodesta 1960, ja heillä oli kolme lasta: Giuseppe (synt. 1961), Cristiana (synt. 1962) ja Diamante (synt. 1972). Marian isä, Giuseppe Amato, oli menestyvä ja vaikutusvaltainen tuottaja Italiassa. Naimisiin mentyään Carlo piti taukoa näyttelijänä. Hän toimi vuosina 1960-64 säveltäjänä RCA Records levy-yhtiöllä, säveltäen kappaleita mm. Rita Pavonelle. Purettuaan sopimuksen heidän kanssaan hän perusti tuotantoyhtiön, joka tuotti pääasiassa dokumentteja ja mainoksia italialaiselle televisiolle. Vuonna 1967 Carlo palasi elokuvien pariin, kun Giuseppe Colizzi, joka oli hänen vaimonsa Marian tuttava, tarjosi yhtä pääosaa elokuvasta Luoja armahtaa – minä en. Elokuvaan tarvittiin vahvaa "jättiläistä", johon hän kokonsa puolesta hyvin sopi. Carlo ei alkuun ollut roolista kovin kiinnostunut, mutta lopulta kuitenkin suostui tarjoukseen. Hän ei halunnut riskeerata asemaansa "hassujen länkkäreiden" takia ja kasvattikin tavaramerkiksi tulleen partansa, jotta häntä ei tunnistettaisi. Tähän elokuvaan Carlo otti käyttöönsä taiteilijanimensä, Bud Spencer, joka pohjautui Spencer Tracyyn ja Budweiser-olueen. Bud ei osannut kovin hyvin englantia, eikä ratsastaa hevosella, joten tuossa vaiheessa hän vielä ajatteli, ettei näyttelijän ura sen enempiä etene. Lisäksi Italo-Western genren menestys oli laskenut 60-luvun lopulla. Yleisö kuitenkin piti kaksikosta Spencer/Hill ja Spencerin ura näyttelijänä lähti nousuun. Hän esiintyi yhdessä Terence Hillin kanssa kahdessa Colizzin ohjaamassa lännenelokuvassa, Luojan lähettiläät sekä Veristen saappaiden kukkula. Kaksikon läpimurtoelokuva oli Enzo Barbonin (Joka muutti nimekseen E.B. Clucher) ohjaama Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi. Kaikkiaan hän teki Hillin kanssa 18 elokuvaa.

Esiinnyttyään elokuvassa Siitä vaan pojat! vuonna 1972 Spencer hankki itselleen helikopterin ja lentokoneen lentämiseen oikeuttaneet lupakirjat. Vaikka Bud olikin -70 luvulla hyvinkin kiireinen, löysi hän aikaa toiselle intohimolleen, musiikille. Hän teki laulut mm. elokuviinsa Hyttynen ja Mutaa kuonoon! sano virtahepo. Vuonna 1981 hän perusti oman lentoyhtiön Mistral Airin, mutta siirtyi sittemmin lastenvaatealalle.^lähde? 1980-luvun jälkeen hän ei enää esiintynyt yhtä ahkerasti elokuvissa, mutta kirjoitti niihin käsikirjoituksia. Hän rekisteröi myös nimiinsä lukuisia (12kpl) patentteja, mm. kertakäyttöisen hammasharjan jossa hammastahna oli mukana.

Spencer meni mukaan politiikkaan vuonna 2005 , kun pääministeri Silvio Berlusconi pyysi häntä Forza Italia -puolueen ehdokkaaksi Latiumin aluevaaleihin. Hän ei kuitenkaan saanut valintaan riittäviä ääniä.

Vuonna 2010, toukokuun 27, julkaistiin Budin ensimmäinen kirja Altrimenti mi arrabbio Saman vuoden lopulla kirja julkaistiin myös Unkarissa ja myöhemmin vuonna 2011 Saksassa. Kirjojensa ohessa Bud teki myös musiikkia, Hän julkaisi useita singlejä ja vuonna 2016 hän julkaisi musiikkialbumin nimeltä Futtetenne. Levyllä on kymmenen (10) kappaletta, jotka on tehty hänen eri elämänvaiheissa. Levyn kaksi viimeistä kappaletta, Ciuf ciuf ca ja In una nuvola hän on tehnyt vuonna 1961 ja omistanut ne hänen "elämänsä rakkaudelle", Maria vaimolle.

Oman ilmoituksen mukaan hän oli ”pennitön mies” ja rahat eivät riittäneet edes asunnon vuokraan. Koko omaisuus kului yksityiselämän suuriin ongelmiin, velkoihin ja munauksiin.[4]

Spencerin viimeiseksi kommentiksi roomalaisessa sairaalassa hänen Giuseppe-poikansa mukaan jäi: ”Kiitos”.[1]

Spencer oli 193 senttimetriä pitkä.[5] Hänen painonsa oli 125 kilogrammaa ja syntymäpainonsa kuusi kilogrammaa.[6] Hän painoi 1950-luvulla uimarina 100–105 kilogrammaa ja 1970–80-luvulla suurimman menestyksensä aikaan 120–130 kilogrammaa.[5] Vuonna 2000 Spencer painoi 140 kilogrammaa[7] ja vuodesta 2010 eteenpäin 125 kilogrammaa painettuaan parhaimmillaan 152 kilogrammaa[6]. Spencerin kengännumero oli 47.[5]

Spencer esitti elokuvissa olevansa hyvin vahva: muun muassa vuoden 1972 elokuvassa Siitä vaan pojat! hän puristaa kookospähkinän palasiksi yhdellä kädellä. Spencer oli todellisuudessakin niin vahva käsivoimiltaan vielä liki 80-vuotiaana, että hän puristi vaivattomasti omenan liiskaksi yhdellä kädellä yleisön edessä, epäuskoisen italialaisen televisiojuontajan hämmästellessä vieressä.[8] Spencer kykeni nostamaan aikuisen miehen noin vaan tieltään lantiosta nostaen ilmeenkään värähtämättä.[9] Elokuvissa hän nosti, heitteli ja löi niin lujaa, että ihminen heitti voltin vaikkapa takaraivoon avokämmenellä lyötynä. Suunnattomat voimat edesauttoivat Spenceriä monien tappelukohtausten järjestämisessä sekä erilaisten voimankoitosten esittämisessä. Hänen tavaramerkikseen jäi ihmisen tyrmääminen vasaraiskulla suoraan päälakeen. Spencerin voimat sai tuntea muun muassa raskaan sarjan nyrkkeilijä Joe Bugner, joka esiintyi vierailevana tähtenä useissa elokuvissa ja oli otellut oikeassa elämässä täydet erät Muhammad Alia vastaan vuonna 1975. Spencerin ja kanssanäyttelijä Terence Hillin yhteiset elokuvat olivat kaiken kaikkiaan tunnettuja lukuisista harjoitelluista tappelukohtauksistaan.

Huom. Jos elokuvalla ei ole suomenkielistä nimeä, käytetään kansainvälistä (englanninkielistä) julkaisunimeä. Suluissa elokuvan alkuperäinen nimi.

huom. Kirjoista ei ole suomenkielisiä julkaisuja, joten ISBN -koodit ovat otettu saksankielisistä julkaisuista.

• Altrimenti mi arrabbio: la mia vita (2010) (Mein Leben, meine Filme – Der erste Teil meiner ​Autobiografie, 2011) ISBN 978-3-86265-041-5
• In achtzig Jahren um die Welt Der zweite Teil meiner Autobiografie (2012) ISBN 978-3-86265-107-8
• Ich Esse, also bin ich – Meine Philosophie des Essens (2014) ISBN 978-3-86265-432-1
• Was ich euch noch sagen wollte… (2016) ISBN 978-3-86265-529-8

• 1975 - Bambi Awards, Film - International (...ja täältä pesee, Kaksi lähetyssaarnaajaa), yhdessä Terence Hillin kanssa
• 1978 - Jupiter Award, Best International Actor
• 1979 - Jupiter Award, Best International Actor
• 1990 - Giffoni Film Festival, François Truffaut Award
• 1996 - Giffoni Film Festival, François Truffaut Award
• 2010 - David di Donatello Awards, Career David
• 2012 - Italian Online Movie Awards (IOMA), Lifetime Achievement Award

• Bud Spencerin viralliset kotisivut
• Bud Spencer Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Katalog der Deutschen Nationalbibliothek
• telegraph: Berlusconi picks film cowboy as his sidekick 16/02/2005
• Bud Spencerin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa (Arkistoitu – Internet Archive)