Carlo Alberto dalla Chiesa

Carlo Alberto dalla Chiesa syntyi Saluzzossa perheeseen, jonka perinteitä han jatkoi. Hänen isänsä Romano dalla Chiesa oli karabinieerien kenraali, jonka pojista Carlo Alberton lisäksi myös Romolosta tuli kenraali, kun taas kolmas poika Romeo valitsi pankkiirin uran.[3]

Dalla Chiesa liittyi armeijaan toisen maailmansodan aikana ja taisteli vuonna 1941 aliluutnanttina Jugoslavian rintamalla Montenegrossa. Seuraavana vuonna hän sai siirron karabinieerijoukkoihin, missä hänelle annettiin oma piiri ("tenenza") valvottavaksi San Benedetto del Trontossa, minne hän jäi siihen asti kun aselepo liittoutuneiden kanssa astui voimaan syyskuussa 1943. Sodan loputtua kapteeniksi ylennyt Dalla Chiesa siirrettiin Sisiliaan. Hänet sijoitettiin vasta perustettuun osastoon CFRB (Comando Forze Repressione Banditismo), jossa hän muun muassa osallistui tunnetun rikollisen Salvatore Giulianon etsimiseen. Hän sai silloin ensimmäiset kokemuksensa siihen aikaan vielä vanhanaikaisesta ja pääasiassa maaseudulla vaikuttavasta mafiasta ja sen yhteistyöstä vanhoillisten maanomistajien kanssa näiden taistelussa maatyöläisten ammattiliittoja vastaan.[2] Ollessaan sijoitettuna Corleoneen hän sai myös ensimmäiset kokemuksensa siitä, miten vaikeaa oli saada mafian jäsenet tuomituksi rikoksista. Selvitettyään omasta mielestään 1948 tapahtuneen ammattiyhdistysjohtaja Placido Rizzotton murhan hän saattoi vain todeta, että tuomioistuin vapautti kaikki syytetyt todisteiden puutteessa. Tämän epäonnistumisen jälkeen Dalla Chiesa sai 1951 siirron pois Sisiliasta toisiin tehtäviin.[2]

Palveltuaan Roomassa, Torinossa ja Milanossa Dalla Chiesa palasi 1966 Sisiliaan everstinä ja Palermoon sijoitetun 12. karabinieeripataljoonan (vuodesta 2017 rykmentti) komentajana, missä asemassa hän vaikutti vuosina 1966–1973. Niiden 15 vuoden aikana, kun hän oli ollut poissa Sisiliasta, mafia oli suurilta osin hylännyt maaseudun ja siirtynyt kaupunkien tarjoamien uusien tulomahdollisuuksien pariin, erityisesti rakennusalalle ujuttaen jäseniään julkiseen sektoriin. Lahjomalla poliitikkoja, jotka eivät jo olleet mafian jäseniä, rikosjärjestö sai pian vahvan aseman kaupungeissa. Dalla Chiesa käytti menestyksekkäästi jo 1962 parlamentin komitean (Commissione parlamentare antimafia) jäsenille esittelemäänsä menetelmää tunnistaa mafian johtajia, mikä hänen mielestään ei ollut erityisen vaikeaa, koska monet paikan päällä osasivat nimetä heidät. Seitsemän vuotta kestäneen Palermon komennuksensa aikana Dalla Chiesa sai koottua riittävästi todisteita 76 mafian johtavan hahmon pidätykseen.[2]

Lokakuusta 1973 maaliskuuhun 1977 kenraalimajuriksi ylennetty Dalla Chiesa johti Torinossa olevasta päämajastaan Punaisten prikaatien johtajien etsimistä. Tähän tarkoitukseen Dalla Chiesa perusti 22. toukokuuta 1974 aluksi 40 karabinieerin vahvuisen epävirallisen ”vastagerillan”. Etsimiensä tavoin nämä valioagentit asuivat salaisissa osoitteissa, omistivat keksityille nimille rekisteröidyt puhelimet ja liikkuivat väärennetyillä kilvillä varustetuilla autoilla, tietoisina siitä että vastustaja jota he etsivät myös etsi heitä.[4]

Dalla Chiesan ryhmä onnistui käyttämällä välikätenä entistä muukalaislegioonalaista Silvano Girottoa houkuttelemaan kaksi kolmasosaa prikaatien johdosta ansaan Pinerolon rautatieasemalla 8. syyskuuta 1974. Paikalle Girottoa tapaamaan saapuneet Renato Curcio ja Alberto Franceschini pidätettiin, mutta kolmas johtaja Mario Moretti oli saanut asiasta ennakkovaroituksen eikä tullut paikalle sovittuun aikaan. Vain runsas kuukausi myöhemmin, 14. lokakuuta, pidätettiin vielä kolme Punaisten prikaatien jäsentä, joista yksi, järjestön perustajajäseniin kuuluva Roberto Ognibene, ampui pidättäjiään kohti surmaten karabinieeri Felice Maritanon.[5]

Dalla Chiesan menestys taistelussa Punaisia prikaateja vastaan johti hänet itsensä hengenvaaraan. Prikaatit alkoivat varjostaa häntä löytääkseen sopivan paikan ja ajankohdan tappaakseen hänet. Dalla Chiesa oli usein Torinon Lions Clubilla ja oli yhden käyntinsä aikana vain muutaman metrin päässä aseistautuneista tappajista, jotka kuitenkin etsivät kenraalin univormussa olevaa miestä eivätkä tienneet, että Dalla Chiesa oli juuri sinä iltana siviilivaatteissa.[6]

Aldo Moron murhan jälkeen Dalla Chiesa sai syyskuussa 1978 hallitukselta tehtävän koordinoida kaikkien viranomaisten terrorismin vastainen toiminta, erityisesti Punaisten prikaatien tuhoamiseksi hän sai erittäin suuret valtuudet toimia oman päänsä mukaisesti.[2] Tämä johti aika nopeasti hyviin tuloksiin. Dalla Chiesa onnistui kääntämään prikaatien Torinon jaoston johtajan Patrizio Pecin ilmiantajaksi ja syyttäjien päätodistajaksi, mistä seurasi monia pidätyksiä ja tuomioita mutta myös Pecin veljen Roberton kuolema. Punaisten prikaatien pahamaineisin ryhmittymä, entisen kriminologian dosentin Giovanni Senzanin johtama BR-PdG (Partito della Guerriglia), tappoi Roberto Pecin kostona veljen petoksesta.[7] Toinen vastoinkäyminen menestyksekkäiden pidätysten välissä oli epäonnistunut yritys ottaa Guido Rossan murhaaja Riccardo Dura kiinni elävänä. Huonosti valmisteltu Duran piilopaikkaan murtautuminen Genovassa 28. maaliskuuta 1980 johti tulitaisteluun, joka päättyi Duran ja kolmen muun prikaatilaisen kuolemaan. Koska yhtään karabinieeria ei kuollut yhteenotossa, Dalla Chiesan oli pakko henkilökohtaisesti julkisuudessa perustella kriittiselle medialle alaistensa tämänasteisen väkivallankäytön oikeutusta.[8]

Maaliskuussa 1982 Dalla Chiesa nimitettiin yllättäen prefektiksi Palermoon, toimenkuvanaan lopettaa toisen mafiasodan väkivalta. Sisäministeri Virginio Rognoni oli menestyksekkään terrorismin vastaisen operaation jälkeen vakuuttunut siitä, että hänellä oli nyt oikea mies tähän tehtävään. Pääministeri Giovanni Spadolini vakuuttui myös asiasta Rognonin ajaessa innokkaasti Dalla Chiesan nimittämistä. Dalla Chiesa oli itse yllättynyt nimityksestä ja epäili hallituksen odottavan häneltä mafian tuhoamista jonkinlaisella ”salamasodalla”, mikä ei hänen mielestään olisi oikea menetelmä mafian kaltaisen järjestön tuhoamiseksi. Valtion edustajana Sisiliassa hänellä ei olisi lainkaan samanlaisia koordinaatiomahdollisuuksia kuin Punaisia prikaateja vastaan, koska paikallinen poliisi oli Sisilian itsehallinnon (’’Governo regionale’’) alainen ja itsehallinto oli osittain mafian käsissä. [2] Tästä syystä Dalla Chiesa pyysi valtuuksiensa laajentamista huomattavasti tavallisen prefektin valtuuksien yli, mihin hallitus ei kuitenkaan katsonut voivansa suostua. Siitä huolimatta Dalla Chiesan työ edistyi nopeasti ja jo kesäkuussa 1982 viranomaiset aloittivat ensimmäiset pidätykset ja syytteiden nostamiset tunnistettuja mafian jäseniä vastaan. [2]

Samanaikaisesti tutkittiin yhteistyössä Guardia di Finanzan kanssa mafian ja paikallisten poliitikkojen yhteyksiä, muun muassa tarkistamalla kirkonkirjoista, keitä poliitikkoja oli ollut todistajina mafiaperheiden häissä ja lasten kastetilaisuuksissa. Tämä Dalla Chiesan kehittämä menetelmä tuli mafialle yllätyksenä ja he päättivät, että hänestä oli päästävä nopeasti eroon. Dalla Chiesa, hänen vaimonsa (vihitty 10. heinäkuuta) Emanuela Setti Carraro ja heidän henkivartijansa Domenico Russo murhattiin autoonsa kolmen kuukauden päästä Palermoon saapumisesta. Murhasta tuomittiin 17. maaliskuuta 1995 useita mafian jäseniä, joista päätekijänä Salvatore Riina, joka sai Dalla Chiesan murhasta yhden monista elinkautistuomioistaan.[9]

Dalla Chiesan vaiheista Palermossa on tehty elokuva Palermon sata päivää (Cento giorni a Palermo, 1984).

• Zavoli, Sergio: La notte della Repubblica. Mondadori, 2015 (1992) 14. p.. (italiaksi)