Carl von Bonsdorff

Von Bonsdorff kirjoitti ylioppilaaksi 1880, valmistui filosofian kandidaatiksi 1884, filosofian lisensiaatiksi 1887 ja väitteli filosofian tohtoriksi 1887. Hän laajensi tietämystään ja teki tutkimusta Ruotsissa 1885–1899 useaan otteeseen, Itämeren maissa 1888, Berliinissä ja Kööpenhaminassa 1889–1890 sekä Pietarissa 1911.[3]

Työuransa von Bonsdorff aloitti valtionarkiston ylimääräisenä virkamiehenä 1884–1889, hän toimi myös 1885–1895 historianopettajana Hilja Tavaststjernan rouvasväenkoulussa sekä yksityisessä ruotsinkielisessä tyttökoulussa 1893–1899. Helsingin yliopistossa von Bonsdorff työskenteli 1887 Pohjoismaiden historian ruotsinkielisenä dosenttina, hoiti lainopin ylioppilaiden Pohjoismaiden historian opetusta 1888–1911, Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian virkaa toimittavana professorina vuosina 1891–1915 moneen otteeseen, pohjoismaiden historian ylimääräisenä professorina 1898 ja Suomen ja Skandinavian historian professorina 1915–1927.[3]

Valtiopäiville von Bonsdorff osallistui aatelissäädyssä 1888, 1891, 1894, 1897, 1900[4], 1904–1905 ja 1905–1906.[5] Åbo Akademin toimintaa pohtineessa komiteassa hän oli jäsenenä 1913–1918, maakunta-arkistokomitean jäsenenä 1917 ja Helsingin kaupungin historiatoimikunnan jäsenenä vuodesta 1913. Suomen Historiallisen Seuran jäsenenä hän oli vuodesta 1889 ja kahdesti seuran puheenjohtajana. Suomen Tiedeseuran jäsen hän oli vuodesta 1905 ja puheenjohtajana 1921–1922, Suomen kirkkohistoriallisen seuran hallituksen jäsen 1920–1929, Svenska litteratursällskapet i Finland -seuran hallituksen jäsen 1917–1934, Ehrensvärd-seuran puheenjohtaja 1922–1936 ja hallituksen jäsen vuodesta 1936. Historiallisen Yhdistyksen kunniajäseneksi von Bonsdorff valittiin 1932, Åbo Nationin inspehtorina hän toimi 1926–1927 ja hänet valittiin myöhemmin sen kunniajäseneksi.[3]

Carl-pojan syntyessä isä von Bonsdorff toimi piirilääkärinä Kangasalla, josta perhe 1870-luvun alussa muutti Tampereelle. Kotona puhuttiin ruotsia, mutta suomenkielisellä asuinseudulla lapsi oppi myös suomen. Tampereen yläalkeiskoulussa opetettiin joitakin aineita suomeksi, joten poika harjaantui myös kirjoittamaan suomeksi. Kun Carl von Bonsdorff lapsuudessaan oppi kaksikieliseksi, ei hänestä koskaan tullut kielitaistelijaa monen muun aikalaisensa ja kollegansa tapaan. Nuorempana hän suosi kyllä fennomaanien ajatuksia, vaikka myöhemmällä iällä samaistuikin ruotsinkielisiin.[6]

Tampereella ei ollut lukiota, joten nuori Carl päätti jatkaa opintojaan Turussa, jossa hänellä oli sekä isän että äidin puolen sukulaisia. Opinnot Turun klassillisessa lyseossa viitoittivat myös tulevan elämänuran. Lyseon historian opettajana oli historioitsija Karl Konstantin Tigerstedt (1822–1902). Hän sai Carlin innostumaan historiasta niin, että tällä aina oli aineessa korkein arvosana. Tigerstedt julkaisi 1876–1887 kirjoitussarjan Bidrag till Kexholms läns historia under drottning Kristinas regering ja varmaan kiinnostus 1600-lukua kohtaan näkyi myös opetuksessa. Myöhemmin Carlin ensimmäiset tieteelliset tutkimukset kohdistuivat juuri Kristiinan aikaan.[6]

Helsingin yliopistossa historia oli Carl von Bonsdorffin pääaine, vaikka hän oli kiinnostunut myös filosofiasta, jota hän luki sekä koulussa että yliopistossa. Hän kuunteli Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen luentoja, luki hänen teoksiaan ja tutustui opettajaansa myös henkilökohtaisesti. Von Bonsdorff ei ollut opettajastaan kovin vaikuttunut, sillä tämä oli kuiva luennoitsija ja tällä oli voimakas kansallinen näkökulma, joka erosi huomattavasti oppilaan liberaaleista katsomuksista. Läheisin von Bonsdorffin mielenkiinnon kohde tuntui olevan Pohjoismaiden historia. Hänen englannin ja ranskan kielen taitonsa oli niihin aikoihin melko vaatimatonta ja ehkä sekin vaikutti, että aineen dosenttina oli pikkuserkku Ernst Palmén, josta 1884 tuli Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professori Yrjö-Koskisen siirryttyä senaattiin. Palmén oli eläväinen ja innostava luennoitsija, mutta opiskeluvuosien jälkeen hänen välinsä von Bonsdorffiin eivät olleet hyvät kielipoliittisten näkemyserojen vuoksi.[6]

Epävarmuus vaivasi von Bonsdorffia uran valinnan suhteen. Hän aikoi oppikoulun opettajaksi, mutta valmistuttuaan maisteriksi hän päätti valita tieteellisen uran. Suomessa ja Ruotsissa tehdyt kaksivuotiset tutkimukset valmistuivat 1886, jolloin lisensiaattiväitöskirja näki päivänvalon. Om donationerna och förläningarna samt frälseköpen i Finland under drottning Kristinas regering -nimisen tutkimuksen näkökulma oli hallinnollinen ja aihe taloushistoriallinen. Siinä tutkittiin 1600-luvun historian keskeistä kysymystä, miten paljon runsaat läänitykset vähensivät kruunun tuloja. Suomessa aihetta ei aiemmin juuri ollut tutkittu, ja taloushistoria oli noihin aikoihin muutenkin suuren mielenkiinnon kohteena.[6]

• Åbo akademi och dess män 1808–1828, I osa , 1912
• Opinioner och stämningar i Finland 1808–1814, 1912
• Statsmän och dignitärer, 1921
• Finländska militärfrågor vid ryska tidens början, 1918
• G. M. Armfelt I–IV, 1930–1934

• Tommila, Päiviö: Carl von Bonsdorff. Teoksessa Tommila, Päiviö et al.: Suomalaisia historiantutkijoita, s. 77–98. WSOY 1965.

• Tommila, Päiviö: / Bonsdorff, Carl von (1862–1951). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.10.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.