Carl Voss-Schrader

Carl Voss-Schraderin isä oli saksalaista sukua ollut meijerikonsulentti Albert Voss-Schrader ja äiti tanskalainen Maria Brodersen. Voss-Schrader kävi keskikoulun Helsingin Svenska normallyceumissa ja meni sen jälkeen Haminan kadettikouluun, josta valmistui vuonna 1902. Hän palveli upseerina Henkikaartin Volynian rykmentissä Puolassa, kunnes erosi Venäjän armeijasta vuonna 1906. Sen jälkeen hän oli vuoden ajan Helsingin poliisilaitoksen tulkkina ja aloitti sitten oikeustieteen opinnot. Voss-Schrader suoritti oikeustutkinnon ja ylemmän hallintotutkinnon 1910 ja sai varatuomarin arvon 1912. Vuosina 1910–1914 hän oli Äyräpään tuomiokunnan tulkkina, mutta ensimmäisen maailmansodan puhjettua hänet kutsuttiin takaisin sotapalvelukseen.[1]

Voss-Schrader palasi Suomeen helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Olojen maassa käytyä levottomiksi senaattori Allan Serlachius nimitti hänet kesällä 1917 Helsingin poliisimestariksi. Nimitys oli osa Serlachiuksen yritystä korvata perinteisemmillä poliisivoimilla sosialistien hallitsema miliisi, jota pidettiin lakiin perustumattomana toimijana. Voss-Schraderin ja Helsingin miliisin sekä sitä tukeneiden työväenjärjestöjen välille syntyi heti kättelyssä riita siitä, oliko poliisimestarilla oikeus päättää poliisin uudelleenorganisoinnin yhteydessä irtisanottavista työntekijöistä. Helsingin miliisi meni kesäkuun lopussa lakkoon ja vaati poliisimestarin eroa, mitä Voss-Schrader piti laittomana vaatimuksena. Kun senaatin puheenjohtaja Oskari Tokoi neuvotteli lakon päättäneen sopimuksen, johon kuului miliisin ehtojen hyväksyminen, Voss-Schrader erosi toimestaan.[2] Hän siirtyi uuteen tehtävään Turun ja Porin läänin lääninsihteeriksi.[1]

Suomen sisällissodan alettua Voss-Schrader jäi tammikuussa 1918 punaisten hallitsemaan Helsinkiin, jossa hänestä tuli helmikuussa perustetun salaisen Helsingin valkoisen kaartin johtaja. Valkokaarti nousi esiin maan alta huhtikuussa auttaakseen saksalaisia Helsingin valtauksessa. Voss-Schrader ylennettiin tämän ansiosta Suomen armeijan everstiksi ja hänet nimitettiin pian sisällissodan päätyttyä sotaministeriön keskusosaston päälliköksi.[1] Hän oli näin ollen Suomen puolustusministeriön ensimmäinen kansliapäällikkö.[3] Tästä tehtävästä hänet kutsuttiin sisäministeriksi huhtikuussa 1919 nimitettyyn Kaarlo Castrénin keskustahallitukseen. Sisäministeri Voss-Schrader ja puolustusministeri Rudolf Waldén olivat hallituksessa puolueisiin kuulumattomia armeijan edustajia ja valtionhoitaja C. G. E. Mannerheimin luottomiehiä. Mannerheim halusi pitää nämä avainministeriöt sotilaiden käsissä suunnitellessaan aktivistien kanssa kiistanalaista sotaretkeä Pietariin. Voss-Schraderin ministeriys päättyi hallituksen erotessa elokuussa 1919.[1]

Voss-Schrader jätti vuonna 1920 virkansa sotaministeriössä ja ryhtyi toimimaan asianajajana Helsingissä. Samana vuonna hänet nimitettiin Oy Karl Fazer Ab:n toimitusjohtajaksi, jona hän toimi lähes 20 vuotta. Hänen johtajakaudellaan Fazer laajensi toimintaansa makeisten valmistuksesta muihin elintarvikkeisiin ostamalla 1927 Hangossa toimineen Suomalais-Englantilaisen Biscuittitehtaan (sittemmin Hangon Keksi). Voss-Schrader oli myös tämän yrityksen toimitusjohtajana 1928–1939. Hän oli myös korkeimman oikeuden sotilasjäsenenä 1924–1928.[1]

Voss-Schrader jäi eläkkeelle vuonna 1939 ja muutti asumaan Ruotsiin. Hän palasi vielä sota-aikana Suomeen ja toimi talvisodan aikana joukkojenkuljetuspäällikkönä Torniossa sekä jatkosodan alussa kansanhuoltoministeriön hinnanmuodostusosaston päällikkönä. Sodan jälkeen hän toimi Ruotsissa maanviljelijänä ja puutarhurina.[1]

Voss-Schrader oli Suomen Metsästäjäliiton perustajajäsen 1921 ja toimi sen ensimmäisenä sihteerinä sekä hallituksen jäsenenä vuoteen 1930.[1][4]

Carl Voss-Schrader Suomen ministerit. Valtioneuvosto.