Carl Gustaf af Leopold

Carl Gustaf af Leopold (26. helmikuuta 1756 – 9. marraskuuta 1829) oli ruotsalainen kirjailija.

Carl Gustaf af Leopold (1756-1829)
Henkilötiedot
Syntynyt	26. helmikuuta 1756
Kuollut	9. marraskuuta 1829 (73 vuotta)
Kansalaisuus	Ruotsi
Ammatti	kirjailija
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Leopoldin hauta Tukholmassa Klaran kirkon vieressä.

Leopold oli Kustaa III:n sihteeri ja ensimmäisiä ruotsalaisia esseistejä. Hän oli Carl Adam Leopoldtin ja Märta Christina Hobelin poika ja varttui Norrköpingissä. Hän meni 1790 naimisiin Sara Petronella Fehmanin kanssa, jonka äiti oli Fredrik V:n tytär. Avioliitto oli lapseton. Kun Leopold tuli sokeaksi 1821, hänen vaimonsa mielenterveys järkkyi.^lähde?

Leopold oli ruotsalaisen valistuksen merkittävimpiä runoilijoita. Hän aloitti Voltairen ja Alexander Popen hengessä ja saavutti parhaat tuloksensa filosofisissa ja moralisoivissa runoissaan ja myös runotarinassa ”Eglé och Annette”, jossa hän Rousseaun tapaan asetti vastakkain kaupunkilaisaateliston ja maaseudun keskiluokan.^lähde?

Leopold aateloitiin 1809, ja hän otti tuolloin nimen af Leopold. Hänellä oli myös paljon lapsia avioliiton ulkopuolella.^lähde?

Leopold oli Johan Henric Kellgrenin ohessa silloisen ajanjakson kirjallisia johtohenkilöitä, samalla kuin hän monipuolisuutensa ja tietorikkautensa puolesta oli valistusajan huomattavimpia edustajia Ruotsissa. Leopold tuli ylioppilaaksi 1773, filosofian maisteriksi 1781, oppihistorian dosentiksi 1782, toimi sittemmin kirjastoalalla. Vuonna 1786 Kustaa III, jolta nuori lupaava runoilija ei ollut jäänyt huomaamatta – Kellgrenin ankara arvostelu eräästä Leopoldin runosta oli ollut omiaan vain lisäämään yleistä huomiota – kutsui Leopoldin apulaissihteerikseen ja kirjalliseksi auttajakseen. Näissä toimissa Leopold saavutti kuninkaan suosion. Samana vuonna Leopold valittiin Ruotsin akatemian jäseneksi.[1]

Leopold oli aikaisemmin julkaissut kirjoituksia Stockholmspostenissa, ja Kustaa III:n kuoleman jälkeen hän meni sanomalehden palvelukseen, aluksi päivälehti Extraposteniin. Sen lakkauttamisen jälkeen hän oli Läsning i blandade ämnen -nimisen aikakauslehden ahkerimpia avustajia. Hän kirjoitti niihin runoja, arvosteluja ja kirjoituksia sekalaisista aiheista.[1]

Vuosina 1800–1802 hän julkaisi kolmiosaiset kootut teoksensa Samlade skrifter, jotka yhä vakiinnuttivat hänen maineensa. Hänen myöhempiä vuosiaan katkeroittivat monet surut ja vastoinkäymiset – rakastetun puolison mielenhäiriö ja hänen oma sokeutensa – ja lisäksi hän joutui uuden kirjallisen koulun, fosforistien, hyökkäysten kohteeksi. Vanhempi, akateeminen polvi kunnioitti häntä sen sijaan iäkkäänä runokuninkaana ja aikansa ensimmäisenä.[1]

Kirjailijana Leopold edusti akateemista suuntaa ja liittyi Thomas Thorildin vastustajiin. Ranskalais-klassillisen kirjallisuuden tuntijana ja ihailijana hän pani suuren painon runouden ulkoiselle muodolle. Hänen runoutensa, taikka oikeastaan sen parhaiden tuotteiden, tunnusmerkkejä ovat sanonnan rakastettava keveys sekä sen salamoiva, sattuva sukkeluus, joka usein kärjistyy hienoksi ironiaksi. Hänen tuotantonsa oli monipuolinen ja käsittä niin eroottisia runoja, komeita oodeja, jalohenkisiä mieterunoja, kuninkaalle omistettuja "runoilijakirjeitä" kuin näytelmiäkin. Näistä viimeksi mainituista Oden eller Asarnas utvandring menestyi näyttämöllä.[1]

Kansanomaisinta hänen tuotannossaan on kuitenkin saturuno Den vackra bedjerskan sekä ennen muita runoelma Eglé och Anette, jossa viehättävällä tavalla rinnastetaan maalaiselämän raikkaus ja ylhäisen maailman turhuus. Myöhempinä aikoina Leopold kirjoitti pääasiallisesti opettavia ja moralisoivia runoja, joista varsinkin eräs, "Predikaren", oli aikalaisten suosiossa. Leopold liittyi maailmankatsomukseltaan lähinnä Ranskan valistusajan filosofeihin, ja hän kirjoitti myös filosofisia tutkielmia (esimerkiksi Idéer till en populärfilosofi öfver Gud och odödlighet). Sen ohessa hän julkaisi muitakin tieteellisiä kirjoitelmia, kuten Critiska anmärkningar vid hjältedikten Tåget öfver Bält, Afhandling om svenska stafsättet.[1]