Carl Erik Mannerheim

Carl Erik Mannerheim syntyi tykistön everstin, Göteborgin komendantin Johan Augustin Mannerheimin (1706–1778)[5][6] ja tämän toisen puolison Helene Maria Söderhjälmin kolmanneksi ja nuorimmaksi pojaksi[1]. Hänen vanhin veljensä oli merkittävä ruotsalainen hallintomies Lars Augustin Mannerheim ja keskimmäinen veli Gustaf Johan Mannerheim Mannerheim-suvun ruotsalaisen haaran merkittävin esi-isä.[7][8]

Mannerheim opiskeli sotilaskoulutuksen ohessa Uppsalan yliopistossa, josta valmistui ylioppilaaksi 30. lokakuuta 1775 ja jossa suoritti kansliatutkinnon 1776[1].

Mannerheim liittyi (ruots. Livregementet till häst) 1. joulukuuta 1775 korpraalina ratsastavaan henkikaartiin, jossa hän yleni majoitusmestariksi 31. heinäkuuta 1776. Hän siirtyi 19. helmikuuta 1777 kornetiksi hallitsijan henki- ja varusjoukon kevyeen rakuunaosastoon, jossa hänet ylennettiin luutnantiksi ja tallimestariksi 11. maaliskuuta 1779. Hän sai viran Turun läänin jalkaväkirykmentin ensimmäisenä luutnanttina 12. huhtikuuta 1780, toisena majurina 3. maaliskuuta 1783 ja ensimmäisenä majurina 26. huhtikuuta 1787.[9] Mannerheim oli rykmentin komentajana Kustaa III:n sodan aikana 1788–1789[1]. Hän liittyi kuningas Kustaa III:ta vastustaneeseen Anjalan liittoon ja Ruotsin hovioikeus tuomitsi hänet mestattavaksi vuonna 1790, hänet mutta armahdettiin vielä samana vuonna 16. syyskuuta.[7][1]

Mannerheim oli menettänyt etenemismahdollisuutensa Ruotsin armeijassa ja erosi omasta pyynnöstään sotapalveluksesta vuonna 1795. Vuonna 1796 hän avioitui Vendla Sofia von Willebrandin (k. 1863) kanssa,[1] joka oli kuvernööri ja kenraalimajuri Ernst Gustaf von Willebrandin tytär.[7] Vuosina 1792–1793 Mannerheim omisti Ala-Lemun kartanon Kaarinan Lemunniemellä, ja vuonna 1795 Mannerheim osti Louhisaaren kartanon, jota hän alkoi hoitaa. Vuonna 1805 hänet nimitettiin Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi.[3]

Vendla Sofia von Willebrand

Carl Erik Mannerheimin kreivillinen vaakuna (1824).[10][11]

Suomen sodan päätyttyä hänestä tuli, ilmeisesti vastentahtoisesti, tsaari Aleksanteri I:n luokse kutsutun neljää säätyä edustaneen Suomen lähetyskunnan puheenjohtaja[12]. Tässä roolissa hän joutui pitämään puheita tsaarille ja muillekin venäläisille toimijoille. Lähetyskunta esitteli keisarille luettelon asioista, joihin se toivoi parannuksia Suomen aseman järjestelyjen osalta.[13]

Mannerheimista tuli helmikuussa 1809 Porvoon valtiopäivien jäsen ja toimi Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljissa talousosaston jäsenenä ja kansliatoimituskunnan päällikkönä aina vuoteen 1816[1]. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1816–1826.[14] Samaan aikaan Mannerheim kutsuttiin senaatin talousosaston jäseneksi uudelleen 1820[1][7] ja Robert Wilhelm De Geerin kuoltua myöhemmin samana vuonna hänestä tuli sen vanhin jäsen. Hänet nimitettiin sen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi,[7] missä tehtävässä hän toimi 1822–1826[3]. Virka vastasi periaatteessa nykyistä Suomen pääministerin virkaa.[3][4]

Vapaaherra Mannerheim korotettiin kreivilliseen säätyyn vuonna 1824 siten että kreivin arvo periytyi sukupolvesta toiseen ainoastaan vanhimmalle pojalle.[15]

Mannerheim tunnettiin vahvoista mielipiteistään, eikä hän loppuaikoinaan nauttinut kovinkaan suurta Venäjän hallitsijan suosiota[7]. Hän kuoli matkalla Turussa 1837.[1] Carl Erik Mannerheim oli Mannerheim-suvun ensimmäinen Suomeen muuttanut jäsen ja marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän Carl Gustaf Mannerheimin isä.[3]

• Pyhän Annan ritarikunta (II. luokka) timanteilla, Suomen lähetyskunta 9. tammikuuta 1809.
• Pyhän Vladimirin (III. luokka) kaulanauhassa kannettava ritarimerkki, Suomen lähetyskunta 18. heinäkuuta 1809.
• Pyhän Annan (I. luokka) rintatähdellä, 31. toukokuuta 1817.

Mannerheimille myönnettiin seuraavat venäläiset arvonimet ansioistaan Suomen suuriruhtinaskunnassa:

• Sotaneuvos 1809
• Valtioneuvos 1810
• Todellinen valtioneuvos 1812
• Salaneuvos 1819
• Kreivi 1824[1]

Helsingin Eerikinkatu on nimetty Carl Erik Mannerheimin muistoksi 1836.[16]

• korpraali, henkiratsuväkirykmentti 1775
• majoitusmestari 1776
• kornetti, Suomen kevyt jääkäriosasto 1777
• luutnantti ja tallimestari 1779
• 1-luutnantti 1780
• 2-majuri Turun läänin jalkaväkirykmentti 1783
• 1-majuri 1787[1]