Carl Bildt

Rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen 1980-luvulla oli osasyynä talouskriisiin, joka puhkesi Ruotsissa 1990. Talouskriisi ajoi Ingvar Carlssonin johtaman sosiaalidemokraattien hallituksen vaikeuksiin. Vuoden 1990 lokakuussa Bildt oli yhdessä kansanpuolueen Bengt Westerbergin kanssa esitellyt mallin porvaripuolueiden yhteistyölle, jolle annettiin nimi Uusi alku Ruotsille (ruots. Ny start för Sverige). Porvaripuolueiden vaatimuksiin lukeutuivat Ruotsin EU-jäsenyysneuvotteluiden nopea loppuunvieminen, veronalennuksia, sääntelyn purkamista ja julkisen talouden tasapainottaminen. Maltillisen kokoomuksen ja kansanpuolueen porvariyhteistyöhön liittyivät pian myös kristillisdemokraatit ja keskustapuolue.[1]

Porvaripuolueet voittivat syyskuun 1991 vaalit, mutta eivät kuitenkaan saaneet enemmistöä valtiopäiville. Carl Bildt nousi pääministeriksi, tehtävään jota hänen isoisoisoisänsä, vapaaherra Gillis Bildt, oli hoitanut vuosina 1888–1889. Bildtin hallitus joutui turvautumaan vastaperustetun, uusliberalistisen ja oikeistopopulistisen, Uusi demokratia -puolueen passiiviseen tukeen. Muut porvaripuolueet suhtautuivat yhteistyöhön Uuden demokratian kanssa nihkeästi, mutta Bildtin itse kerrotaan ottaneen asia rauhallisesti ja muun muassa todenneen puolueen ohjelman vastaavan "90-prosenttisesti Maltillista kokoomusta".[1]

Carl Bildtin hallitus toteutti kautensa alussa varsin klassista porvaripolitiikkaa vähentämällä sääntelyä ja yksityistämällä valtionyhtiöitä. Hallitus myös johti ja vei loppuun Ruotsin EU-jäsenyysneuvottelut. Bildtin pääministerikausi muistetaan kuitenkin parhaiten juuri talouskriisistä. Hallituksen oli peräti kaksi kertaa turvauduttava sosiaalidemokraatteihin saadakseen läpi kaksi suurta kriisipakettia valtiopäivillä. Ruotsi joutui kriisiaikana luopumaan kruunun kiinteästä kurssista, mitä Bildt kutsui suoraan epäonnistumiseksi.[1]

Seuraavissa vaaleissa 1994 sosiaalidemokraatit palasivat takaisin valtaan, ja vuonna 1999 Bildt jätti Maltillisen kokoomuksen puheenjohtajuuden hävittyään seuraavatkin valtiopäivävaalit sosiaalidemokraateille Göran Perssonin noustessa pääministeriksi.[1] Bo Lundgren valittiin Maltillisen kokoomuksen johtoon Bildtin seuraajaksi.

Jätettyään pääministerin tehtävät Bildt alkoi toimia aktiivisemmin kansainvälisissä tehtävissä. Hänet nimitettiin 1995 EU:n neuvottelijaksi Balkanin konfliktissa, ja Bildt toimi välittömästi Bosnian sodan jälkeen Bosnia ja Hertsegovinassa kansainvälisen yhteisön High Representative -tehtävässä. Vuosina 1999–2001 hän oli YK:n pääsihteerin Kofi Annanin erityislähettiläänä Balkanilla.[1]

Öljy-yhtiö Lundin Oil (vuodesta 2001 Lundin Petroleum) valitsi Bildtin toukokuussa 2000 yhtiön hallitukseen. Yhtiötä syytettiin myöhemmin osuudesta ihmisoikeusrikkomuksiin Etiopiassa ja Sudanissa, minkä sekä Lundin Petroleum että Bildt kielsivät.[2] Lundin Petroleumin hallituspaikasta Bildt luopui lokakuussa 2006 ulkoministerin tehtävien myötä.[3] Human Rights Watch kritisoi Bildtiä marraskuussa 2006 tämän osakeomistuksesta Lundin Petroleumissa, jota se oli puolestaan syyttänyt yhtiön läheisistä suhteista Sudanin hallitukseen.[4]

Bildt oli nimitetty myös sijoitusyhtiö Vostok Naftan hallitukseen vuonna 2002. Vostok Naftan omistukset koostuivat 90 prosenttisesti venäläisen kaasuyhtiö Gazpromin osakkeista. Omistuksensa yhtiöstä Bildt myi lokakuussa 2006 aloitettuaan ulkoministerinä. Hän myi myös osto-optionsa joulukuussa saatuaan niistä voimakasta kritiikkiä niin medialta kuin oppositiosta.[4] Aloitettuaan ulkoministerinä Bildt luopui myös neuvonantajan tehtävistään East Capital -rahastoyhtiössä ja viestintätoimisto Kreabissa.[5]

Ruotsalainen iltapäivälehti Expressen julkaisi artikkelin, minkä mukaan Irakin vapautuksen komitea olisi värvännyt Carl Bildtin vuonna 2002 edistämään Turkin osallistumista Irakin sotaan yhdysvaltalaisella rahoituksella.[6]

Ulkoministeri Bildt tapaamassa Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricea lokakuussa 2006.

Maltillisen kokoomuksen johtaman Allianssin voitettua vuoden 2006 valtiopäivävaalit Bildt nimitettiin Fredik Reinfeldtin hallituksen ulkoministeriksi. Valintaa pidettiin yllättävänä, sillä Bildt ja Reinfeldt eivät olleet aiemmin tulleet toimeen keskenään. Lisäksi Bildt oli aiemmin itse toiminut pääministerinä ja kokoomuksen puheenjohtajana.[7] Hän jatkoi ulkoministerinä myös vuoden 2010 vaalien jälkeen.