Carl-Gustaf Herlitz

Carl-Gustaf Victor Herlitz (11. maaliskuuta 1882 Helsinki – 4. heinäkuuta 1961 Helsinki)[1] oli suomalainen yritysjohtaja ja vuorineuvos. Hän toimi Helsingissä sijainneen Arabian posliinitehtaan toimitusjohtajana vuosina 1916–1947, jolloin Herlitzin suku oli Arabian suuromistaja. Hänen aikanaan Arabia laajensi toimintaansa ja siitä tuli alallaan Pohjoismaiden suurin yritys.[2] Herlitz oli Suomen Työnantajain Keskusliiton hallituksessa vuosina 1921–1929 ja 1937–1947 sekä Helsingin kaupunginvaltuustossa Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajana vuosina 1931–1934. Herlitz oli poliittisilta mielipiteiltään tiukan oikeistolainen ja kannatti kovaa linjaa suhteessa ammattiyhdistysliikkeeseen.

Carl-Gustaf Herlitz
Carl-Gustaf Herlitz vuonna 1933.
Carl-Gustaf Herlitz vuonna 1933.
Henkilötiedot
Syntynyt11. maaliskuuta 1882
Helsinki
Kuollut4. heinäkuuta 1961 (79 vuotta)
Helsinki
Arvonimivuorineuvos
Muut tiedot
Yritys Arabia
Asema toimitusjohtaja (1916–1947)
Järjestöjäsenyydet Suomen Työnantajain Keskusliiton hallituksenjäsen (1921–1929, 1937–1947)
Suomen Taideteollisuusyhdistyksen varapuheenjohtaja (1922–1927)

Arabian johtajana

Carl-Gustaf Herlitz kuului ruotsalaiseen Herlitzin sukuun.[3] Hänen isänsä oli Gustaf Herlitz, joka toimi ruotsalaisen Rörstrand-yhtymän Helsinkiin perustaman Arabian tehtaan teknisenä johtajana ja vuodesta 1893 toimitusjohtajana. Carl-Gustaf Herlitz valmistui 1906 Polyteknillisestä opistosta kemian alan insinööriksi ja työskenteli sen jälkeen Arabialla. Kun Arabian tehdas vuonna 1916 siirtyi suomalaisen yhteenliittymän omistukseen, Herlitzeistä tuli myös tehtaan keskeisiä omistajia. Samalla Gustaf Herlitz luovutti toimitusjohtajan tehtävät pojalleen.[1][4]

Herlitz laati Arabialle merkittävän uudistussuunnitelman, jota alettiin toteuttaa vuonna 1919. Helsingin tehdasta laajennettiin ja tuotantoa pyrittiin rationalisoimaan. Vuonna 1923 Arabia osti konkurssiin menneen sähköeristinposliinia valmistaneen Turun posliinitehtaan, jonka toimitusjohtajaksi Herlitz myös tuli. Lisäpääoman hankkimiseksi Arabian osakkeet myytiin myöhemmin saksalaiselle Arnold-yhtymälle, mutta kun saksalaiset eivät halunneet sijoittaa tarpeeksi varoja Arabiaan, suomalaiset ostivat osakkeet takaisin 1927. Samalla Arabian omistukseen siirtyivät myös ruotsalaiset Lidköpingin ja Rörstrandin posliinitehtaat. Arabiasta tuli 1930-luvulla kansainvälisesti merkittävä WC-istuinten ja taidekeramiikan valmistaja.[1][4]

Merkittäväksi osoittautui Herlitzin Arabialle 1922 perustama kemiallisteknillinen laboratorio, jossa testattiin uusia materiaaleja. Lisäksi Herlitz toi Suomeen uutta ulkomaista teknologiaa, joka mahdollisti työprosessin tehostamisen Arabian tehtaalla. Hän myös otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön tayloristista rationalisointia edustaneen, standardisaatioon ja työnormeihin perustuneen Bedaux-menetelmän, jolla työtahtia saatiin kiristettyä.[5]

Herlitz käynnisti vielä sota-aikana Helsingin tehtaan uuden laajennuksen, joka valmistui 1947.[4] Suurten investointien ja sota-ajan heikentyneen myynnin vuoksi Arabia joutui sodanjälkeisinä vuosina taloudellisiin vaikeuksiin, joten Herlitz joutui myymään tehtaan osakkeet vuonna 1947 Wärtsilälle. Hän luopui samalla toimitusjohtajan tehtävästä, ja hänen seuraajakseen tuli insinööri Gunnar Ståhle.[1]

Muu toiminta

Herlitz kuului Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) hallitukseen vuosina 1921–1929 ja 1937–1947. Hän oli poliittisilta mielipiteiltään tiukan oikeistolainen ja kannatti kovaa linjaa suhteessa ammattiyhdistysliikkeeseen.[1] Arabian tehtaalle voitiin valita ensimmäinen luottamusmies vasta Suomen poliittisten olojen muututtua jatkosodan jälkeen, ja silloinkin Herlitz yritti ensitöikseen erottaa uuden luottamusmiehen, mutta joutui lakon jälkeen taipumaan työntekijöiden järjestäytymisen hyväksymiseen.[6] Hän oli toisaalta STK:n johdon mukana hyväksymässä talvisodan aikana vuonna 1940 niin sanottua tammikuun kihlausta, jossa ammattiyhdistysliike tunnustettiin neuvotteluosapuoleksi.[1]

Herlitz kuului Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) oikeistosiipeen ja oli RKP:n edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosina 1931–1934.[1] Hän tuki 1930-luvulla myös Teo Snellmanin Suomen Kansallissosialistista Työjärjestöä.[7] Jatkosodan aikana Herlitz vaikutti saksalaismielisissä piireissä.[1] Hän puuhasi vasta-adressia rauhanopposition kolmenkymmenenkolmen kirjelmälle ja oli yksi ruotsinkielisten oikeistoradikaalien kesällä 1944 perustaman Aftonposten-lehden rahoittajista ja taustavoimista. Sodan jälkeen hän tuki Rütger Essénin Ruotsissa julkaisemia äärioikeistolaisia lehtiä Dagspostenia ja Fria Ordia.[8]

Herlitz oli harvoja suomalaisia, jotka levittivät julkisesti antisemitististä propagandaa vielä sodan jälkeenkin.[8][9] Hän julkaisi vuosina 1954 ja 1957 omakustanteina kaksi juutalaisvastaista pamflettia, joita hän levitti Suomessa ja Ruotsissa ja jotka hän käännätti myös suomeksi. Hän esitti niissä salaliittoteorioita, joiden mukaan juutalaiset hallitsivat maailmaa ja olivat syyllisiä molempiin maailmansotiin sekä tulevaan kolmanteen maailmansotaan. Herlitzin pamflettia tukholmalaisissa kouluissa levittänyt Carl-Ernfrid Carlberg tuomittiin Ruotsin korkeimmassa oikeudessa sakkoihin vihanlietsonnasta.[8] Herlitz julkaisi 1950-luvulla ruotsalaisissa lehdissä samansisältöisiä kirjoituksia, joissa hän väitti myös holokaustin olevan valhetta.[10][9]

Herlitz oli Suomen Taideteollisuusyhdistyksen varapuheenjohtaja ja vuosina 1922–1927 Muntra Musikanter -lauluseuran puheenjohtaja. Hän sai vuorineuvoksen arvonimen 1932.[1]

Ruotsalainen oikeustieteilijä ja poliitikko Nils Herlitz oli Carl-Gustaf Herlitzin serkku.[3]

Tuotanto
  • Tankar över sammanhanget mellan tillverknings- och försäljningsmomenten i ett affärsföretag (1934), suomeksi nimellä Ajatuksia valmistus- ja myyntitoiminnan välisestä riippuvaisuussuhteesta liikeyrityksessä
  • Teollisuuden tehtävistä suhdannevaihteluiden tasoittajana (1936)
  • Om industrin och tidens problem (1941), suomeksi nimellä Teollisuus ja nykyajan probleemit
  • Työtutkimuksista, niiden tarkoitusperistä ja tekniikasta (1943)
  • Industrins samhällsuppgift (1945), suomeksi nimellä Teollisuuden yhteiskunnallinen tehtävä
  • En ny fabrikationslinje inom den vita keramiken (1953)
  • Något om tidens största fråga (1954), suomeksi 1956 nimellä Sananen aikamme suurimmasta kysymyksestä
  • Några synpunkter på vad som hänt och händer i världen (1957), suomeksi nimellä Maailmantapahtumat eilen ja tänään eräiden näkökohtien valossa

Lähteet
  1. Mikko Uola: Carl-Gustaf Herlitz. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 3, p. 654
  3. Nils Herlitz: Herlitz, släkt (ruotsiksi) Svenskt Biografiskt Lexikon (1969–1971). Ruotsin valtionarkisto.
  4. Arabian historia Arabia.fi. Viitattu 12.7.2015.
  5. Camilla Reinboth: Bedaux-työntutkimusmenetelmän käyttö Oy Arabia Ab:lla ja Huhtamäki yhtymässä -väitöskirja Työsuojelurahastio 11.8.2010. Viitattu 10.7.2015.
  6. Veli-Pekka Leppänen: Ohranasta oppositioon – Kommunistit Helsingissä 1944–1951, s. 62–65. Kansan Sivistystyön Liitto, Helsinki 1994.
  7. Tommi Kotonen: Sissisotaa kansallisen yhtenäisyyden puolesta: äärioikeisto Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla, Politiikka 3/2014, s. 179.
  8. Tommi Kotonen: Politiikan juoksuhaudat – Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana, s. 64–67. Atena, Jyväskylä 2018.
  9. "Kääntäkää aseenne ihmiskunnan suurinta vihollista, kommunismia vastaan!" (Äärioikeiston pikkupommit ja isänmaallinen paatos) Yle Areena. Yleisradio. Viitattu 1.3.2018.
  10. Familjen Herlitz och extremhögern (ruotsiksi) Tobias Hübinetten blogi 28.3.2015. Viitattu 10.7.2015.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.