Carinus

Carinuksen varhaisista vuosista ei tiedetä mitään. Kun hänen isänsä Carus julistettiin keisariksi syksyllä 282, Carinus oli jo aikuinen mies, jolla oli vaimo, Magnia Urbica ja lapsi Nigrinianus. Pian keisariksi tulonsa jälkeen Carus nimitti Carinuksen ja hänen veljensä Numerianuksen caesareiksi eli keisarin seuraajiksi. Molemmat saivat myös arvonimet nobilissimus Caesar (suom. ylhäisin caesar) ja princeps iuventutis (suom. nuorison johtaja). Vuonna 283 Carus ja Numerianus lähtivät sotaretkelle itään Persiaa vastaan. Saman vuoden keväällä, joskus maaliskuun ja toukokuun välillä Carus korotti Carinuksen keisariksi (augustus), eli samanarvoiseksi itsensä kanssa, ja konsuliksi kuluvalle vuodelle. Carus jätti Carinuksen vartioimaan läntisiä provinsseja. Matkalla itään Carus ja Numerianus löivät kvadit ja sarmaatit, ja kaikki kolme ottivat arvonimen Germanicus Maximus (suom. suuri germaanien voittaja). Jotkut todisteet viittaavat siihen, että Carinus jatkoi sotaa germaaneja vastaan Caruksen ja Numerianuksen ollessa Persiassa.[2]

Persian sotaretki meni hyvin, ja pääkaupunki Ktesifon vallattiin kesään mennessä jolloin Carus, Carinus, ja Numerianus ottivat arvonimen Persicus Maximus (suom. suuri persialaisten voittaja). Pian tämän jälkeen, luultavasti heinä- tai elokuussa Carus kuitenkin kuoli yllättäen ja pretoriaaniprefekti Aper julisti Numerianuksen keisariksi, jolloin sekä hän että Carinus hallitsivat yhdessä valtakuntaa. Vuodenvaihteessa 283–284 Carinus oli Roomassa, missä otti vastaan konsulinviran. Hänen konsulikumppaninaan toimi hänen veljensä Numerianus. Tämän jälkeen Carinus lähti sotaretkelle Britanniaan, jonka päätyttyä veljekset ottivat arvonimen Britannicus Maximus. Numerianus päätti johdattaa armeijan takaisin Eurooppaan, mutta hän kuitenkin kuoli marraskuussa 284, mahdollisesti sairauteen. Tämän jälkeen Numerianuksen armeijaan kuulunut Diokles julistautui keisariksi. Samaan aikaan Pannoniassa eräs Marcus Aurelius Sabinus Julianus oli julistautunut myös keisariksi, joko Caruksen tai Numerianuksen kuoleman jälkeen.[2][3]

Vuonna 285 Carinus oli kolmannen kerran konsulina. Hän päätti lähteä pikaisesti kukistamaan vallankaappaajia. Carinuksen armeija löi Julianuksen joukot joko Veronan lähellä tai Illyriassa alkuvuonna 285. Usurpaattori Julianuksen paikan ja ajankohdan epäselvyydestä johtuen on myös esitetty että Julianus-nimisiä vallananastajia olikin kaksi: Marcus Aurelius Julianus Pannoniassa ja Sabinus Julianus, joka kukistettiin Veronan lähellä.[4]

Sabinuksen kukistumisen jälkeen Carinus lähti kohtaamaan Diocletianusta ja lopullinen taistelu käytiin Moesiassa, Margusjoen varrella. Erään tarinan mukaan Carinuksen joukot voittivat Diocletianuksen armeijan, mutta eräs Carinuksen joukkoihin kuulunut upseeri murhasi keisarin, koska hän oli vietellyt upseerin vaimon. Toisen kertomuksen mukaan taas Carinuksen armeija loikkasi Diocletianuksen puolelle, jonka jälkeen pretoriaaniprefekti ja Carinuksen konsulikumppani Titus Claudius Marcus Aurelius Aristobulus murhasi hänet.[5] Joka tapauksessa hänet kuitenkin murhattiin.[2]

Uusi keisari Diocletianus antoi myöhemmin kirota Carinuksen muiston (damnatio memoriae). Tulevat historiankirjoittajat kirjoittivat hänestä myös erittäin negatiiviseen sävyyn. Hänen kerrottiin olleen julma ja verenhimoinen tyranni, joka teloitutti senaattoreita, raiskasi heidän vaimojaan ja murhautti niitä, jotka olivat kiusanneet häntä pienempänä. Historia Augusta kertoo hänellä olleen yhdeksän vaimoa.[2][6]

Keisarina hänen hallitsijanimensä oli Imperator Caesar Marcus Aurelius Carinus Pius Felix Invictus Augustus (suom. Ylipäällikkö Caesar Marcus Aurelius Carinus, hurskas, menestyksekäs, voittamaton Augustus).