Canterburyn tarinoita

Canterburyn tarinoita on kokoelma Geoffrey Chaucerin 1300-luvulla kirjoittamia runomuotoisia tarinoita. Kertomuksia yhdistää kehyskertomus pyhiinvaeltajista matkalla Southwarkista Canterburyyn englantilaisen pyhimyksen Thomas Becketin haudalle. Teos on kirjoitettu keskienglanniksi. Toivo Lyyn suomennoksen on julkaissut WSOY vuonna 1962. Eeva-Liisa Mannerin proosamuotoinen suomennos on tehty Eleanor Farjeonin mukaelman perusteella.

Canterburyn tarinoita
The Canterbury Tales
Canterburyn tarinoita, puukaiverrus, 1484.
Canterburyn tarinoita, puukaiverrus, 1484.
Alkuperäisteos
Kirjailija Geoffrey Chaucer
Kieli Keskienglanti
Julkaistu 1300-luku
Suomennos
Suomentaja Toivo Lyy
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1962
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Teostaan kirjoittaessaan Chaucer sai vaikutteita italialaiselta renessanssirunoilijalta Boccacciolta ja tämän teoksesta Decamerone. Chaucerin teos on kuitenkin Carl Grimbergin mukaan elävämpi ja dramaattisempi. Boccaccion teoksen henkilöt sanelevat kertomuksensa, mutta samalla kun Chaucerin teoksen hahmot kertovat tarinoitaan, he elävät omaa elämäänsä. Kirjailija tekee heistä jokaisesta selväpiirteisen persoonan ja jokaisen kertomus sopii tämän persoonallisuuteen. He auttavat tarinan kulussa ja pääasiana on pyhiinvaellus, eivät kertomukset.[1]

Kokoelma on keskeneräinen.[2] Jostain syystä Chaucer ei koskaan kirjoittanut loppuun kuvaustansa retkestä Thomas Becketin haudalle eikä myöskään juhlaa, joka piti lopuksi järjestää "Asetakin" ravintolassa. Kokonaistarinasta tuli ainoastaan sen runko, mutta se on sellaisenaankin yksi elävämpiä ja viehättävämpiä keskiajan elämän kuvauksia.[1]

Tarinat

Teos alkaa, kun runoilija eräänä päivänä pistäytyy Lontoossa "Asetakki"-nimisessä ravintolassa. Sinne on saapunut myös joukko miehiä ja naisia, jotka ovat runoilijan tavoin lähdössä pyhiinvaellusmatkalle Canterburyyn. Tunnelma on mitä mainioin ja isäntä tarjoilee useita pikareita asiakkailleen. Kirjava joukko ihmisiä viihtyy toistensa parissa erittäin hyvin.[3]

Paikalla ovat rouva Engelentine, lihava munkki, kerjäläismunkki, hämäriin liiketoimiin sekaantunut kauppias, nukkavieru Oxfordin oppinut, rikas juristi, kutoja, mylläri, puuseppä, lääkäri, mylläri ja Bathin rouva. Kun hilpeä seurue saa syötyä ja juotua, ehdottaa kapakoitsija, että lähdettäisiin seuraavana päivänä Canteburyyn pyhiinvaellusmatkalle. Jotta matkasta tulisi miellyttävä, pitäisi jokaisen kertoa kaksi juttua menomatkalla ja kaksi juttua paluumatkalla. Parhaan tarinan kertojalle pidettäisiin lopuksi "Asetakissa" juhlat.[4]

Varhain aamulla lähdetään matkalle ja ritari kertoo ensimmäisen tarinan. Ritari kertoo romanttisen tarinan, mitä koko seurue kiittelee. Seuraavaksi jutun aikoo kertoa lihava munkki, mutta hyvässä humalassa oleva mylläri vaatii saada kertoa tarinansa. Koska häntä ei saada odottamaan vuoroaan, hän kertoo tarinan puusepästä, jonka vaimo pettää häntä pappiskokelaan kanssa. Pyhiinvaellusseurue nauraa makeasti jutun mehukkaille yksityiskohdille.[5]

Tarina seuraa toistaan ja ne vaihtelevat hilpeästä vakavaan. Esimerkkinä keskiajan ihmisen asenteesta juutalaisiin tarjoaa Engletine-rouvan tarina kristityssä Aasian kaupungissa eläneestä hurskaasta pojasta, jonka juutalaiset murhaavat.[6]

Bathin rouva puolestaan kertoo avioliitosta, sen raskaudesta ja vaivasta. Hänen tarinassaan muuan ritari tekee aistikkaan hairahduksen ja saa siitä rangaistuksensa. Lopuksi hän vaatii, että naisen tulee olla perheen pää. Tarinoita kerrottaessa seurueen matka kuluu joutuisasti ja keväinen sää näyttää parhaat puolensa.[1]

Chaucerin teos antaa kuvan elämästä keskiajalla ja ihmisten elämä vaikuttaa mukavalta. Se ei ole sitä, miksi monet käsittävät keskiajan eli noitavainojen ja jatkuvien sotien ja kulkutautien leimaamaksi ajaksi. Chaucer osoittaa tarinoillaan, että ihmisellä oli tuolloinkin heikkoutensa aivan kuten nykyäänkin, mutta hän ei tuomitse henkilöitään. Hänen mielestään elämä ja maailma ovat pääsääntöisesti hyviä ja miellyttäviä asioita.[7]

Lyyn suomennoksen kuvitus on William Morrisin kuvituksesta Kelmscott Pressin vuonna 1896 julkaisemasta loistopainoksesta.

Televisioversio

Britannian yleisradioyhtiö BBC on vuonna 2003 tehnyt Canterburyn tarinoista televisioversion. Tapahtumat siirrettiin nykyaikaan.lähde?

Lähteet
  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 10, Renessanssi. WSOY:n graafiset laitokset, Porvoo 1981 ISBN 951-0-09738-1

Viitteet
  1. Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 127
  2. Geoffrey Chaucer, The Literature Network
  3. Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 122
  4. Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 122–126
  5. Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 126
  6. Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 126–127
  7. Grimberg: Kansojen historia, osa 10, s. 127–128

    Kirjallisuutta
    • Chaucer, Geoffrey: Canterburyn kertomuksia. Alkutekstin proosamuotoon sovittanut Eleanor Farjeon. Suomentanut Eeva-Liisa Manner. Helsinki: Otava, 1966.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.