Wilhelm Canaris

Canaris ei ollut milloinkaan Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen jäsen, mutta Adolf Hitlerin noustessa valtaan hänet nimitettiin Abwehrin johtoon 1. tammikuuta 1935 ja ylennettiin samana vuonna vara-amiraaliksi. Canaris oli kuitenkin voimakkaasti isänmaallinen. Hän järjesti vakoiluverkon Espanjaan ja oli mukana päätöksessä lähettää saksalaisia joukkoja Francisco Francon avuksi Espanjan sisällissotaan. Myöhemmin hän alkoi suhtautua kansallissosialismiin vihamielisesti eikä varsinkaan sietänyt sen ”gangsterimaista” tyyliä. Canaris vastusti Tšekkoslovakian miehitystä ja uskoi sodan vievän Saksan tuhoon.[1]

Lokakuussa 1938 amiraali Canaris nimitti Hans von Dohnányin Abwehriin tehtävänään koota yhteen tiedot natsien hirmutöistä. Hans von Dohnanyi antoi keräämälleen aineistolle nimen Häpeäkroniikka mutta se tunnetaan yleisemmin nimellä Zossenin arkisto, koska se lukuisten välipiilojen jälkeen piilotettiin Zosseniin. [2] Canaris piti toistusaineiston keruuta tärkeänä, osoituksena liittoutuneille Saksalaisesta vastarinnasta natsipuoluetta vastaan, mutta myös argumenttina Saksalaisille vallankaappauksen tarpeellisuudesta ja oikeutuksesta. [2]

Canaris oli mukana kahdessa toteutumattomassa suunnitelmassa Hitlerin eliminoimiseksi. On arveltu, että Canaris toimi yhteistyössä brittien MI6:n kanssa. Hänen ennen Puolan offensiivin tekemänsä muistiinpanot päätyivät brittien haltuun. Toisaalta ennen hyökkäystä Neuvostoliittoon hän sai haltuunsa täydelliset tiedot vihollisen asemista. MI6:n johtaja Stewart Menzies jakoi Canarisin vahvat kommunismin vastaiset mielipiteet ja hän ylistikin Canarista sodan jälkeen.

Canaris oli todistamassa SS-joukkojen tekemiä juutalaisten joukkomurhia Puolassa ja esitti niistä Hitlerille vastalauseensa. Pian Vatikaanivaltio alkoi saada murhista Abwehrin tiedusteluverkon keräämiä tietoja, jotka Canaris välitti tohtori Josef Müllerille. Canaris tapasi myös brittitiedustelun agentteja Espanjassa ja Yhdysvaltoja edustaneen George H. Earlen Istanbulissa.

Natsien vielä siinä vaiheessa luotettavana pitämä Canaris ylennettiin tammikuussa 1940 amiraaliksi. Hänellä oli kuitenkin jo vaikutusvaltaisia vastustajia, muiden muassa Heinrich Himmler. Vähitellen Canarisin harjoittama kaksoispeli alkoi paljastua ja hänen asemansa heiketä. Hitler erotti Canarisin Abwehrin johdosta helmikuussa 1944, korvasi hänet Walter Schellenbergilla ja liitti koko Abwehrin SS:n Sicherheitsdienstiin (SD).

Joulukuussa 1942 Suomen päämajan tiedustelupäällikkö eversti Aladár Paasonen tapasi Canarisin Kööpenhaminassa ja esitti tälle kahdenkeskisessä keskustelussa rohkeasti oman pessimistisen näkemyksensä sodan lopputuloksesta niin Saksan kuin Suomenkin kannalta. Paasosen yllätykseksi Canaris sanoi olevansa täsmälleen samaa mieltä: "Saksa ei voi voittaa sotaa. Itse asiassa olemme jo hävinneet sodan. Puna-armeijaa ei ole lyöty, ja liittoutuneiden voimavarat ovat ehtymättömät." Palattuaan kotimaahan Paasonen selosti Canarisin kanssa käymänsä keskustelun Suomen poliittiselle ja sotilaalliselle johdolle, minkä seurauksena Suomen korkein sotilasjohto ja Rangellin hallituksen ydinryhmä asettivat Mikkelissä pitämässään neuvottelussa helmikuussa 1943 tavoitteeksi Suomen irtautumisen suursodasta.[3]

Muutamia viikkoja myöhemmin Canaris asetettiin kotiarestiin, mikä esti häntä aktiivisesti osallistumasta heinäkuun 20. päivän salaliittoon Hitleriä vastaan. Hänet kuitenkin vangittiin ja tuomittiin SS:n kenttäoikeudessa kuolemaan. Canaris teloitettiin hirttämällä Flossenbürgin keskitysleirissä 9. huhtikuuta 1945, vain muutamia viikkoja ennen sodan päättymistä.[1]