Canal Saint-Martin

Canal Saint-Martin : tunneloidun osuuden katto vuonna 1862.

Ranskan vallankumouksen aikoihin saakka puhtaan juomaveden saanti oli Pariisissa akvedukteista ja monista kaivoista huolimatta usein hankalaa, sillä Seine ja sen sivujoki Bièvre olivat jo pahoin saastuneet.

Ranskan konsulaatin aikana vuonna 1802 silloinen ensimmäinen konsuli Napoleon Bonaparte päätti, että oli ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin, jotta vastedes vältyttiin huonojen terveydellisten olojen toistuvasti aiheuttamilta kulkutaudeilta kuten punataudilta ja koleralta.[5] Gaspard de Cabrol, Pariisin kaupungin prefekti, ehdotti tällöin, että jo 1500-luvulla esitetty suunnitelma Ourcq-joen kanavoimiseksi oli nyt toteutettava. Ourcq-joen lähteet olivat noin 100 kilometrin päässä Pariisista koilliseen.

Canal Saint-Martin, samoin kuin Canal Saint-Denis ja Canal de l’Ourcq, määrättiin rakennettavaksi floréal-kuun 29. päivänä vuonna X annetulla lailla. Vuonna 1809 rakennustyöt jouduttiin Ranskan silloisen tilanteen vuoksi keskeyttämään, ja niitä päästiin jatkamaan vasta vuodesta 1815 lähtien. Tällöin kuninkaaksi tullut Ludvig XVIII määräsi töitä jatkettavaksi ja nimitti niitä johtamaan insinööri Pierre-Simon Girardin. Projektin rahoittamiseksi prefekti Chabrol ehdotti, että olisi turvauduttava yksityiseen pääomaan. Vuonna 1818 perustettiin yhtiö, Compagnie des Canaux de Paris.[6] Vuonna 1821 tämä yhtiö sai julkisella urakkahuutokaupalla tehtäväkseen rakentaa Canal Saint-Martinin, mihin se sai alkupääomakseen 5,4 miljoonaa sen aikaista Ranskan frangia. Pian töiden edistämiseksi perustettiin toinenkin yhtiö, Compagnie du canal Saint-Martin. Seinen departementin prefekti muurasi peruskiven 3. toukokuuta 1822. Uuden kanavan vihki 4. marraskuuta 1825 käyttöön kuningas Kaarle X.[7]

Seinen prefekti Georges Eugène Haussmannin 1860-luvulla käynnistämät Pariisin laajat uudisrakentamishankkeet koskivat myös Canal Saint-Martinia. Hänestä kanava vaikutti avoimelta haavalta, joka haittasi maaliikennettä Pariisin keskustan ja uusien itäisten arrondissementtien välillä. Sen vuoksi osa kanavasta tunneloitiin, ja tunnelin katolle rakennettiin Boulevard Richard-Lenoir.[5] Katos teki myös mahdolliseksi sota- ja ratsujoukkojen kuljettamisen kanavan itäpuolella sijainneisiin työväestön kaupunginosiin. Jotta laivaliikenne kanavassa olisi katoksista huolimatta mahdollista, sen tasoa alennettiin 5,5 metriä. Vuodesta 1862 lähtien höyrykäyttöiset hinaajat vetivät jokialuksia holvikatoksen ali.[8] Vuonna 1908 tunneloitua osuutta pidennettiin, jotta voitiin rakentaa nykyinen Boulevard Jules-Ferry[4].

Vuosina 1858–1865 kanavilla ei kuivuuden vuoksi juuri voitu liikennöidä. Keisarin 11. huhtikuuta 1866 antaman asetuksen mukaan Pariisin kaupungilla oli oikeus ottaa Marne-joesta niin paljon vettä kuin tarvittiin, jotta sitä virtaisi tarpeeksi Canal de l’Ourcqissa, josta myös Canal Saint-Martin saa vetensä. Tarkoitusta varten rakennettiin Villers-lès-Rigault'n ja Trilbardoun pumppaamot. Jälkimmäinen pumppasi vettä 12 metriä korkeammalle, mikä vastasi Marnen ja kanavan korkeuseroa.

Vuonna 1882 Bassin de la Villet oli Ranskan neljänneksi vilkkain satama Marseillen, Le Havren ja Bordeaux'n jälkeen.[9]

Quai de Jemmapes kanavan varressa 1905 tai 1906, par Eugène Atget'n kuvaamana: toimiva satama.

Kanavan liikenne oli vilkkaimmillaan 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin. Kanava ei ainoastaan tuonut kaupunkiin juomavettä, vaan sitä pitkin myös kuljetettiin Pariisiin monenlaista tavaraa viljasta rakennustarvikkeisiin. Kanavan varrelle syntyi laajoja teollisuusalueita ja työväen asuntoalueita.[10] Kaksi tärkeintä kanavaan liittynyttä satamaa Pariisin rajojen sisäpuolella olivat Port de l’Arsenal ja Bassin de la Villette.

Kanavalla hinaajat voimivat 1920-luvulle saakka käsivoimin, mikä oli taloudellisempaa kuin vetoeläinten käyttö. Hinaajat jäivät kuitenkin pois käytöstä uudentyyppisten jokialusten tullessa käyttöön.[8]

Jokiliikenne menesty 1960-luvulta lähtien huonosti kilpailussa muita liikennemuotoja kuten kuorma-autoja ja rautateitä vastaan. Tämä johti siihen, että vesiliikenne Pariisin kanavilla hiljeni. Vähitellen myös tehtaat, varastot ja työpajat alkoivat siirtyä kanavan varresta muualle ja niiden myötä myös työläisasutus läheisyydessä.[9] Kanavan läheisyydessä olevat korttelit olivat pitkään rapistuneita.[1]

1970-luvun alussa kanava oli vähällä hävitä, kun Pariisin kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelman nelikaistaisen moottoritien rakentamiseksi kanavan kohdalle osana Pariisiin suunniteltua liikenneverkkoa. Suunnitelmista mainitaan myös elokuvassa L'An 01. Suunnitelma sai kuitenkin osakseen runsaasti vastustusta, ja se hylättiin pian[1]

Vuoden 2000 aikoihin kanavan läheisyydessä sijaitsevat alueet olivat nopeasti keskiluokkaistumassa.[1] Kehitys alkoi kanavan luoteispuolella Place de la Républiquen läheisyydessä olevista korttelista, joissa asuntojen vuokrat nousivat siellä nopeammin kuin Pariisin läntisissä arrondissementeissa. Alueelle on avattu matkatoimistoja, muotiliikkeitä, ravintoloita ja kahviloita, ja monet entiset tehtaat on muutettu taiteilijoiden työtiloiksi.[1] Sama asujaimiston muutos laajeni 2010-luvulla myös kanavan itäpuolelle.

Risteilyalus Canal Saint-Martinilla.

Nykyisin Canal Saint-Martinilla on enää niukasti tavaraliikennettä, mutta sitä pitkin kulkevat varsinkin turistien käytössä olevat risteilyalukset. Se on avoinna 363 päivää vuodessa. Kanavan rannat ovat myös pariisilaisten suosimia kävely- ja piknik-paikkoja.[11] Osana Pariisin määrin viraston organisoima "Pariisi hengittää" -hanketta (ransk. Paris respire) kanavan rantoja pitkin kulkevat kadut on nykyisin suljettu ajoneuvoliikenteeltä sunnuntaisin, huhtikuusta syyskuuhun klo 10–20 ja lokakuusta maaliskuuhun klo 10–18[12], mikä luonnollisesti on lisännyt niiden suosiota jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden keskuudessa.

Pariisin kanavien alueella on laskettu esiintyvän 303 kasvilajia, mikä on alueen pinta-alaan nähden melko vähän, mutta joukossa on muutamia harvinaisiakin lajeja kuten ruiskattara (Bromus secalinus), hyvänheikinsavikka (Chenopodium bonus-henricus), puolanminttu (Mentha pulegium), lähdehetekaali (Montia fontana), kilpukka (Hydrocharis morsus-ranae), rantavalvatti (Sonchus palustris) ja isopalpakko (Sparganium erectum).[13].

Pesimäkaudella kanavan varsilla on havaittu 90 lintulajia, niiden joukossa myös harmaahaikara (Ardea cinerea). Linnuista yleisin on sinisorsa (Anas platyrhynchos).

Vuodesta 2006 lähtien Canal Saint-Martin on toiminut lukemattomien Afganistanista ja muualta Keski-Aasiasta Ranskaan saapuneiden pakolaisten turvapaikkana.[14] Heistä noin 200 yöpyi kanavan varrella teltoissa tai täysin taivasalla odottaessaan päätöstä turvapaikasta. Osa heistä häädettiin Dublinin II asetuksen perusteella, minkä vuoksi he eivät voineet ilman muuta saada Ranskasta oikeutta turvapaikkaan. Tilannetta arvostelivat muutamat kansalaisjärjestöt kuten Gisti (Groupe d'information ed de soutinen sides immigrés)[15] ja 10. arrondissementin pakolaisjärjestö, joiden mukaan valtiolla olisi ollut laillinen velvollisuus etsiä turva­paikan­hakijoille sopivat asunnot. Kun osa pakolaisista oli alaikäisiä, myös lasten­suojelu­järjestöt puuttuivat asiaan, mutta ongelmaa ei ole edelleenkään saatu ratkaistuksi.

Varhain aamulla 20. heinäkuuta 2010 CRS, Pariisin määrin virasto ja France terre d'asile -järjestö[16] ryhtyivät yhdessä toimiin poistaakseen pakolaislerit kanavan varrelta.

Canal Saint-Martinin kunnossa­pitämiseksi on säännöllisin väliajoin ryhdyttävä kallisiin toimen­piteisiin, jotka koskevat varsinkin sen sulkuja. Tällöin kanavan jokaisen sulun kohdalla on suoritettava mekaanisia, hydraulisia ja vantellaarisia toimenpiteitä.

Kanava onkin säännöllisin väliajoin suljettu määräajaksi kunnostus­töitä varten. Näin on tapahtunut vuosina 1876[17], 1929[18] ja 1977[19] sekä syksyllä 1993 ja talvella 2001-2002[20] Kanavan ollessa suljettuna vuosina 2001-2002 sen pohjasta nostettiin 40 tonnia sinne vuosien kuluessa heitettyjä roskia ja jätteitä.[21]

Työmaa vuonna 2016

Canal Saint-Martin suljettuna 6. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 kanavalla ja sen suluissa suoritettiin tammikuun 4. päivän ja maaliskuun alun välisenä aikana lukuisia kunnossapitotöitä. Tällöin muun muassa[22]

• Bassin de la Villetten ja Voûte du Templen välillä sijainnut pato palautettiin alkuperäiselle paikalleen,
• kanavaa levennettiin
• palautettiin kalastusmahdollisuus osassa kanavaa
• poistettiin kanavan pohjasta jätteitä,
• kunnostettiin kanavan kuluneet osat ja puhdistettiin kanava sulkuineen, ja
• lopuksi täytettiin se jälleen vedellä.

• Pariisin kanavat

• Canal Saint-Martin Structurae. (ranskaksi)
• Sous les oculi Véronique Guillien. Arkistoitu 6.9.2013. Viitattu 1.6.2016.