Confederación Española de Derechas Autónomas

Herrera Oria johti katolilaista sosiaalijärjestöä Acción Católicaa ("Katolilainen toiminta"). Vuonna 1931 hän onnistui keräämään El Debate -lehden ympärille katolilaisia tahoja, jotka olivat huolestuneet katolilaisuuden asemasta tulevassa tasavallassa. Tämä katolilainen ryhmä perusti 15 päivää tasavallan perustamisen jälkeen 21. huhtikuuta 1931 Acción Nacional -puolueen, joka seuraavana vuonna muutti nimekseen Acción Popular ("Kansan toiminta"). CEDA:n pääpuolueen Acción Popularin lisäksi liiton muodostivat seuraavat paikallispuolueet:

• Derecha Regional Valenciana
• Unión Agraria Provincial de Albacete
• Derecha Regional Agraria de Cáceres y Plasencia
• Unión de Derechas Independientes de Jerez de la Frontera y Sanlúcar de Barrameda
• Acción Agraria Manchega de Ciudad Real
• Unión Regional de Derechas de La Coruña
• Acción Agraria y Ciudadana de Cuenca
• Unión de Derechas de Granada
• Acción Regional Agraria y Ciudadana de Guadalajara
• Acción Agraria de León
• Acción Agraria Riojana de Logroño
• Unión de Derechas y Agrarios de Lugo
• Unión Católica Asturiana
• Unión Regional de Derechas de Pontevedra
• Derecha Autónoma Salmantina
• Bloque Agrario Provincial de Soria
• Unión de Derechas de Baleares

CEDA oli suuri 700 000 jäsenen joukkopuolue. Ideologialtaan se oli konservatiivinen uskonnon merkitystä korostava puolue, joka kannatti myös korporatiivista valtiota. Näin ollen se oli suuntaukseltaan lähinnä kristillisdemokraattinen. Tasavallan aikana kirkko ja valtio erotettiin toisistaan ja uskonnolliset symbolit kiellettiin kouluissa. Tuohon aikaan kiista katolisen kirkon asemasta Espanjassa kävi kuumimmillaan ja lopulta se huipentuikin kirkkojen polttamisiin ja kirkon työntekijöiden murhiin. CEDA näki tehtäväkseen katolisen kirkon aseman puolustamisen tässä kiistatilanteessa.

Osa historioitsijoista on kuvaillut CEDA:a fasistiseksi, erityisesti sen tunnettua nuorisojärjestöä Juventudes de Acción Popularia (JAP). Puolueen esikuva oli alkujaan Britannian konservatiivipuolue, mutta parlamentissa CEDA:n edustajat esittivät avoimesti Italian ja Saksan järjestelmiä kohtaan tuntemia sympatioitaan. Puolueliiton ideologian esiintuominen oli lähinnä Acción Popularin varassa. Puolue sitoutui tasavallan toimintamalleihin siitä huolimatta, että sen piirissä oli vahvaa monarkian kannatusta. Sillä oli myös sosiaalinen painotuksensa linjoissaan. CEDA:n poliittisen linjan kiteytti tunnuslause "Religión, Familia, Patria, Orden, Trabajo y Propiedad" ("Uskonto, perhe, isänmaa, järjestys, työ ja vauraus").

Marraskuun 1933 parlamenttivaaleissa CEDA:sta tuli parlamentin suurin ryhmittymä. Se yritti kasvattaa valtaansa muodostamalla liiton oikeistolaisen Renovación Española -puolueen kanssa, mutta sen tällä tavoin saavuttama 115 paikan edustajamäärä ei riittänyt muodostamaan hallitusta yksin. Koska Espanjan presidentti Niceto Alcalá-Zamora ei halunnut nimittää CEDA:n johtajaa José María Gil-Roblesia pääministeriksi, muodosti Espanjan Radikaalipuolue Alejandro Lerroux'n johdolla vähemmistöhallituksen, jota CEDA tuki parlamentissa.

Lokakuussa 1934 Leroux muodosti uuden hallituksen, johon osallistui tällä kertaa myös CEDA kolmella edustajallaan. Yhdessä tämän ja uusien muun muassa perustuslakia koskevien uudistusten kanssa laukaisi vasemmiston vastareaktion, joka tunnetaan ”lokakuun 1934 vallankumouksena”. Espanjan sosialistinen työväenpuolue (PSOE) ei tunnustanut CEDA:n osallistumista hallitukseen, eikä se itse asiassa hyväksynyt koko vuoden 1933 vaalitulosta. Edeltävän kaksivuotisen vaalikauden sosialistipuolue oli ollut parlamentin suurin ryhmittymä, mutta itse säätämänsä uuden vaalilain takia se oli menettänyt asemansa oikeistolle. Näin ollen PSOE julisti ammattiliitto UGT:n kanssa yleislakon, joka pian muuttui väkivaltaiseksi, kun Asturian ja Katalonian maakunnissa puhkesivat kapinat. Vasemmistolaiset puolisotilaalliset ryhmittymät valtasivat muun muassa kaivoksia, jolloin armeija ajautui näiden ryhmittymien ja lakkolaisten kanssa aseellisiin yhteenottoihin. Katalonia taas julistautui itsenäiseksi, mikä käytännössä tarkoitti kapinaa Espanjan valtiota vastaan. Lerroux'n uusiessa hallituksensa kokoonpanon toukokuussa 1935 CEDA sai viisi ministeriä aiemman kolmen sijasta ja Gil-Robles nimitettiin sotaministeriksi. Kaikki CEDA:n ministerit kuitenkin erosivat Espanjan hallituksesta joulukuussa 1935.

Helmikuun 1936 parlamenttivaalit olivat tappiolliset CEDA:lle keskustavasemmistolaisen Kansanrintaman voittaessa. Tällä kertaa CEDA ei hyväksynyt vaalitulosta. Tämän jälkeen osa CEDA:n jäsenistä alkoi suunnitella eri ryhmittymien ja henkilöiden, kuten kenraalien Emilio Molan ja Francisco Francon, kanssa vallankaappausta, jonka oli tarkoitus tapahtua 17. heinäkuuta 1936. Suunnitelma ei kuitenkaan täysin onnistunut, koska asevoimien ja oikeiston kapina johti sisällissodan syttymiseen. CEDA tuki sisällissodassa kansallismielisiä ja sen jäseniä osallistui taisteluihin Kansallisen liigan eli kansallisen armeijan riveissä.

Vuonna 1937 Espanjan oikeisto yhdistyi Francon ohjauksella Falange Españolaksi, josta tuli ainut sallittu puolue. Tämä tarkoitti myös sitä, että CEDA lakkautettiin ja moni sen militanteista ja johtajista siirtyi Falangin piiriin.