Carl Ludvig Engel

Johan Carl Ludvig Engel (saks. Johann Carl Ludwig Engel, 3. heinäkuuta 1778 Berliini, Preussin kuningaskunta – 14. toukokuuta 1840 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta) oli saksalainen arkkitehti, joka työskenteli vuodesta 1816 Suomen suuriruhtinaskunnassa.[1] Hänen arkkitehtuurinsa edusti uusklassista empiretyyliä. Engel loi pääkaupungiksi korotetulle Helsingille monumentaalikeskustan ja toimi koko suomalaisen rakennustaiteen suunnannäyttäjänä 1800-luvun alkupuoliskolla.

Carl Ludvig Engel
Henkilötiedot
Syntynyt3. heinäkuuta 1778
Berliini, Preussin kuningaskunta
Kuollut14. toukokuuta 1840 (61 vuotta)
Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kansalaisuus Saksa
Ammatti arkkitehti, kaupunkisuunnittelija
Arkkitehti
Koulutus Bauakademi
Taidesuuntaus klassismi
Merkittävät työt Oulun tuomiokirkko, Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Johanneksen kirkko, Helsingin Vanhakirkko ja Senaatintori

Preussilaissyntyinen Engel työskenteli Berliinissä, Tallinnassa ja Pietarissa ennen siirtymistään Suomeen. Hän sai ensin Helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehtina ja myöhemmin Intendentinkonttorin johtajana laajan vaikutusvallan ja ainutlaatuiset mahdollisuudet toteuttaa arkkitehtonisia visioitaan.

Engelin päätyö Helsingissä on Senaatintorin empiremiljöö, johon kuuluvat Helsingin tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna, Helsingin yliopiston päärakennus ja Kansalliskirjasto. Hän suunnitteli myös runsaasti kirkkoja ja julkisia rakennuksia eri puolille Suomea sekä piirsi useiden kaupunkien, kuten Turun ja Porvoon ruutu­asema­kaavat.

Elämäkerta

Varhainen ura

Johann Carl Ludwig Engel syntyi vuonna 1778 Berliinissä, silloisessa Preussin kuningaskunnan pääkaupungissa. Hänen isänsä oli muurarimestari Johann Philipp Engel. Isänsä esimerkkiä seuraten Engel suuntautui rakennusalalle ja aloitti opinnot Berliinin maineikkaassa rakennusakatemiassa Bauakademissa. Akatemiassa opetettiin teknisten aineiden lisäksi ”rakennustaiteen historiaa ja hyvää arkkitehtonista makua”; hyvällä maulla tarkoitettiin käytännössä tuon ajan muotityyliä, uusklassismia. Engelin kanssa samaan aikaan Bauakademissa opiskeli Karl Friedrich Schinkel, myöhemmin Preussin maineikkain arkkitehti ja Berliinin uusklassisen keskustan luoja. Ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että Engel ja Schinckel olisivat tunteneet toisensa opiskeluaikanaan. Vuoteen 1800 mennessä Engel valmistui Bauakademista maanmittariksi ja vuonna 1804 arkkitehdiksi. Tutkintotodistuksensa mukaan hän oli tehnyt oppilastöinä piirustukset koulua, virastotaloa, myllyä ja viljavarastoa varten. Todistuksessa korostettiin erityisesti Engelin ”eleganttia piirustustapaa”.[1]

Valmistumisensa jälkeen Engel sai viran Preussin rakennushallituksessa. Virassaan hän pääasiassa avusti vanhempia arkkitehteja ja suunnitteli teollisia rakennuksia ja rakennelmia, kuten myllyjä, patoja ja vesipumppuja. Ansioluettelossa, jonka Engel laati erottuaan rakennushallituksen palveluksesta, hänen mainitaan suunnitelleen kahdeksan myllyä sekä tehneen 60 piirustusta pienempiä pato- ja myllylaitteita sekä vesipumppuja varten. Entisen opettajansa, arkkitehti Philipp Bernhard Bensonin kanssa hän suunnitteli myös kolme julkista rakennusta: Neuruppinin kaupungin raatihuoneen ja Pyhän Marian kirkon sekä Zittaun kaupungin raatihuoneen. Näistä Neuruppinin kirkko on edelleen jäljellä. Engelin vanhin säilynyt rakennuspiirustus on suunnitelma Preussin kruununleipomoksi vuodelta 1806; tätä rakennusta ei kuitenkaan toteutettu.[1]

Vuonna 1806 Ranska voitti Preussin Jenan–Auerstedtin taistelussa. Maa joutui antautumaan Napoleonille, mikä lamautti Preussin rakennustoiminnan. Työpulan vuoksi Engel otti vuonna 1808 vastaan kaupunginarkkitehdin viran Venäjän keisarikuntaan kuuluvasta Tallinnasta, jonka asukkaista suurin osa oli baltian­saksalaisia. Engelin Tallinnaan suunnittelemista rakennuksista tiedetään vain vähän, ja vain yksi kaupungin vanhassa keskustassa sijaitseva yksityistalo on onnistuttu identifioimaan hänen työkseen. Tallinnakaan ei kuitenkaan tarjonnut Engelille riittävästi työtä, joten hän suuntasi katseensa keisarillisen Venäjän pääkaupunkiin Pietariin.

Ensimmäiset kosketukset Suomeen
Vartiovuorenmäen tähtitorni vuonna 1852.

Engel erosi 1813 Tallinnan kaupunginarkkitehdin virasta ja siirtyi pietarilaisen tehtailijan C. R. Lomanin palvelukseen. Hän matkusti Turkuun johtamaan Lomanin omistaman sokeritehtaan laajennusta ja vietti siellä kaksi vuotta. Engelin Turussa viettämät vuodet osoittautuivat merkityksellisiksi hänen tulevalle uralleen. Hän tutustui Turun akatemian fysiikan professoriin Gustaf Gabriel Hällströmiin, jonka kautta hän sai suunniteltavakseen akatemian tähtitornin. Vuonna 1819 valmistuneesta Vartiovuoren tähtitornista tuli Engelin ensimmäinen merkittävä suunnittelutyö Suomessa.

Ilmeisesti Turussa solmittujen kontaktien kautta Engelin nimi kantautui Johan Albrecht Ehrenströmin korviin. J. A. Ehrenström, vanha kustavilainen diplomaatti ja hovimies, oli Helsingin uudelleenrakennuskomitean puheenjohtaja. Ehrenström oli laatinut pääkaupungiksi korotetulle Helsingille hienostuneen uuden asemakaavan, mutta hänellä oli vaikeuksia löytää suunnitelman toteuttajaksi sopiva arkkitehti. Ruotsin vallan aikaisia arkkitehteja, kuten uuden Yleisten rakennusten intendentinkonttorin johtajaksi nimitettyä Charles Bassia, pidettiin tyyliltään vanhentuneina ja liian ”ruotsalaisina”.

Engel vieraili Ehrenströmin luona Helsingissä 1814, mukanaan nippu rakennuspiirustuksia. Hän teki hyvän vaikutuksen Ehrenströmiin, joka päätti suositella Engeliä uudelleenrakennuskomitean arkkitehdiksi. Ehrenström kehotti Engeliä piirtämään suunnitelman Helsinkiin suunniteltua pörssitaloa varten ja käyttämään sitä työnäytteenä virkaa hakiessaan. Ehrenström kirjoitti Engelistä suosituskirjeet Suomen asiain komitean edustajalle Carl Johan Walleenille ja ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinderille. Eräässä kirjeessään Ehrenström kuvailee tapaamistaan Engelin kanssa:

»Tutustuin eilen berliiniläiseen arkkitehtiin, joka tätä nykyä työskentelee herra Lohmannilla Turussa, ja olin aivan yllättynyt hänen lahjakkuudestaan. Hänellä oli joitakin töitä mukanaan, ja huomiotani kiinnitti niitä hallitseva jalostunut ja puhdas maku ja erityisesti se harvinaisen elegantti tapa, jolla ne on piirretty ja joka vetää vertoja parhaalle mitä olen tällä alalla nähnyt.»

Sokeritehtaan valmistuttua 1815 Engel seurasi Lohmania Pietariin, missä hän imi vaikutteita uusklassismin venäläisestä muodosta. Pörssitalon lisäksi hän laati luonnokset teatteriksi Pietariin sekä valtavaksi kirkoksi Moskovaan. Nämä piirustukset esiteltiin keisari Aleksanteri I:lle, ja ne saivat suopean vastaanoton keisarilta, joka oli innokas arkkitehtuurin harrastaja. Virantäyttöprosessi kesti silti vuosia; etenkin Carl Walleen oli varauksellinen Engeliä kohtaan ja toivoi, että uudelleenrakennuskomitean palvelukseen kiinnitettäisiin joku Pietarin taideakatemian oppilas. Keisarilliseen byrokratiaan turhautunut Engel valmisteli jo muuttoa takaisin kotikaupunkiinsa Berliiniin, mutta hänen suunnitelmansa keskeytyivät helmikuussa 1816. Tuolloin keisari hyväksyi Ehrenströmin ehdotuksen Engelin kiinnittämisestä Helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehdiksi. 38-vuotias Engel muutti samana vuonna perheineen Helsinkiin, kaupunkiin, jonka uudelleenrakentamisesta tuli hänen elämäntyönsä.

Helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehti
Engel ja Ehrenström postimerkissä 1950

Engelin päätyö oli Senaatintorin ja sitä ympäröivien rakennusten suunnittelu. Ehrenströmin asemakaava korosti klassismin ihanteiden mukaisesti aukion symmetriaa. Pohjoisreunalle oli varattu paikka luterilaiselle kirkolle ja sen edessä olevalle päävartiolle, itä- ja länsireunoille taas senaatintalolle ja kenraalikuvernöörin palatsille, joiden tuli olla keskenään symmetriset.

Engelin ensimmäinen työ Helsingissä oli Senaatintorin eteläreunassa sijainneen Bockin talon muuttaminen (alun perin väliaikaiseksi) kenraalikuvernöörin palatsiksi. Myös muut Ruotsin vallan aikaiset kauppiastalot, jotka reunustivat toria etelästä, modernisoitiin klassismin ihanteiden mukaisiksi. Vuonna 1822 valmistui torin itäreunalle massiivinen Senaatintalo (nyk. Valtioneuvoston linna), jota Engel piti parhaana siihenastisena työnään ja johon hän myöhemmin viittasi mestariteoksenaan. Länsireuna varattiin aluksi kenraali­kuvernöörin palatsille, mutta myöhemmin siihen päätettiin sijoittaa yli­opiston pää­rakennus, koska Turusta vuonna 1827 Helsinkiin siirretty yliopisto tarvitsi kipeästi tiloja ja koska kenraalikuvernöörillä oli jo torin varrella sangen edustava palatsi. Päärakennus valmistui 1832.

Engelin päätyöksi muodostui luterilaisen pääkirkon, Nikolainkirkon (nyk. Helsingin tuomiokirkko), suunnittelu. Hän hioi kirkon piirustuksia vuosikymmenen ajan ja pyrki tekemään siitä mahdollisimman ”puhtaan” ja klassismin ihanteiden mukaisen. Kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna 1830 ja ne olivat kesken vielä Engelin kuollessa 1840. Hänen seuraajansa saattoivat rakennustyöt päätökseen, mutta samalla tekivät lisäyksiä Engelin alkuperäisiin piirustuksiin ja muuttivat ratkaisevasti kirkon ulkoasua.

Intendentinkonttorin johtaja
Helsingin yliopiston päärakennus Senaatintorin laidalla.
Engelin alkuperäispiirustus Senaatintalon julkisivuksi

Intendentinkonttorin johtaja Charles Bassi erosi 1824 tehtävästään. Auennutta intendentin virkaa tarjottiin välittömästi Engelille, jota pidettiin liki ainoana pätevänä ehdokkaana koko maassa. Engel antoi kuitenkin vältteleviä vastauksia, koska hän hautoi jälleen kerran suunnitelmia paluusta Berliiniin. Hän kävi kirjeenvaihtoa preussilaisten viranomaisten kanssa ja tiedusteli mahdollisuuksiaan valtion virkoihin. Tämä aiheutti huolta helsinkiläisissä, jotka pelkäsivät menettävänsä Engelin. Itse keisari Aleksanteri I vaati, että Engelistä oli pidettävä kiinni keinolla millä hyvänsä, ja julisti ”en halua menettää tätä miestä!”. Saatuaan Berliinistä kielteisiä vastauksia Engel ottikin nopeasti intendentin viran vastaan sangen muhkein ehdoin: hän sai nauttia palkkaa sekä uudelleenrakennuskomitean arkkitehdin että Intendentinkonttorin johtajan virasta, ja sai päälle eläkkeen sekä muita etuisuuksia.

Intendentinkonttorin (myöh. Rakennushallitus) tehtävänä oli valvoa julkista rakentamista Suomen suuriruhtinaskunnassa. Kaikkien julkisten rakennusten piirustukset tuli lähettää konttoriin tarkastusta ja hyväksymistä varten, jonka lisäksi siellä laadittiin tilauksesta rakennuspiirustuksia. Konttorissa suunniteltiin Engelin 15-vuotisen toimikauden aikana useita kymmeniä rakennuksia vuodessa: kirkkoja, pappiloita, kartanoja, kouluja, raatihuoneita, läänin­hallituksia, sairaaloita, kasarmeja, vankiloita, tulli­kamareja ja majakoita. Yleisin tuote olivat kirkot: Engelin valvonnassa suunniteltiin kaikkiaan 51 kirkkoa ja 33 tapulia sekä kymmenen kirkon uudistustyöt. Konttorissa työskenteli intendentin lisäksi aluksi kaksi ja myöhemmin kolme arkkitehtia konduktöörin virkanimikkeellä; lisäksi Engel, joka halusi huolehtia uuden sukupolven kasvattamisesta, piti konttorissa myös arkkitehtioppilaita.

Engelin siirtyessä intendentiksi hänen vaikutusvaltansa laajeni siis Helsingistä koko maahan. Hän suhtautui virkaansa kunnianhimoisesti ja piti tehtävänään levittää maakuntiin ”parempaa arkkitehtuuria ja hyvää makua”. Konttorin laajasta tuotannosta luonnollisesti vain pieni osa oli Engelin itsensä suunnittelemaa, mutta kaikki sen arkkitehdit seurasivat hänen tyyli-ihanteitaan. Konttorin kautta uusklassismi levisi 1800-luvun alkupuoliskon määrääväksi rakennustyyliksi: pappiloiden, raatihuoneiden ja kartanoiden kautta tyyli omaksuttiin kaupunkien porvaristaloihin ja myös vauraimpiin maalaistaloihin.

Kenties kuuluisin Engelin Helsingin ulkopuolisista töistä on Eckerön postitalo joka nousi Ahvenanmaan läntisimpään pitäjään Eckeröön, Ruotsista tulleen ikiaikaisen merireitin varrelle. Hän suunnitteli postitalosta tietoisesti liian suuren, sillä sen oli tarkoitus toimia Suomen suuriruhtinaskunnan voimanosoituksena Ruotsin suuntaan. Engelin lukuisista uusklassisista kirkoista huomattavimmat ovat luterilaiset Lapuan tuomiokirkko, Oulun tuomiokirkko ja Haminan kirkko (nyk. Johanneksen kirkko) sekä Turun ortodoksinen kirkko. Myös Porin raatihuone ja Haminan raatihuone kuuluvat hänen huomattaviin töihinsä.

Intendentin ominaisuudessa Engel laati myös useiden kaupunkien asemakaavat. Ensimmäisen näistä hän teki Turkuun vuoden 1827 palon jälkeen, jossa kaupunki oli tuhoutunut lähes täysin. Uusklassismin ihanteiden mukainen ruutukaava korosti paloturvallisuutta: kadut olivat leveitä, korttelit väljiä ja yli yksikerroksiset puurakennukset kiellettyjä. Samoja periaatteita Engel sovelsi myös muissa asemakaavoissaan: Tampereella (1830), Hämeenlinnassa (1831), Porvoossa (1832), Jyväskylässä (1833) ja Mikkelissä (1837). Engelin suunnittelema Porvoon asemakaava kuitenkin toteutettiin vain osittain: Vanha Porvoo jäi ennalleen, mutta sen etelä­puolelle rakennettiin Engelin suunnitelman mukainen uusi kaupungin­osa.

Viimeiset vuodet

Engel kuoli 14. toukokuuta 1840 kotonaan Bulevardilla sairasteltuaan viimeisinä vuosinaan. Hänet on haudattu perhehautaan Hietaniemen hautausmaalle. [2]

Yksityiselämä

Perhe

Engel avioitui saksalaissyntyisen vaimonsa Charlotte Sophien (1782–1831), omaa sukua Barth, kanssa viimeistään vuonna 1811. Charlotte Engel oli kotoisin Lüneburgista.[2]

Perheeseen syntyi viisi lasta[2]:

  • Emilie Charlotte (1812–1840)
  • Carl Eduart (1813–1815)
  • Carl Alexander (1818–1843), arkkitehti
  • Ludvig Albert (1820–1897), upseeri
  • Johan Wilhelm (1821–1849), lääketieteen ja kirurgian tohtori

Seuraelämä

Aikalaiset kuvailivat Carl Ludvig Engeliä pidättyväiseksi herrasmieheksi, joka pukeutui elegantisti ja käyttäytyi aina ryhdikkäästi ja moitteettomasti. Engel oli julkisesti esiintyessään jäykkä ja vähäpuheinen, mikä saattoi johtua siitä, ettei ruotsin kieli ollut hänen äidinkielensä; hän puhui elämänsä loppuun saakka ruotsia paksulla saksalaisella korostuksella. Helsingin seurapiirien suhtautuminen Engeliin oli kaksijakoista: hänen taitavuuttaan arkkitehtina ihailtiin, mutta monia hänen rakennussuunnitelmiaan pidettiin liian korkealentoisina ja uhkarohkeina, ja eräät pitivät häntä jopa saksalaisena seikkailijana. Nämä ennakkoluulot saavuttivat huippunsa Nikolainkirkon ongelmallisen rakennustyön aikana; kirkkoa pidettiin liian huterasti suunniteltuna, ja helsinkiläisten väitettiin jopa lyöneen vetoa siitä, mihin suuntaan se kaatuu.[3]

Engel viihtyi parhaiten pienessä ja luotetussa piirissä. Hänen parhaita ystäviään olivat kenraalikuvernöörin kanslian tirehtööri E. B. von Weissenberg, koskenperkaustoimikunnan johtaja Carl Rosenkampff sekä vuoriyli-intendentti Nils Nordenskiöld. Tämä herranelikko kokoontui säännöllisesti juomaan teetä von Weissenbergin taloon Vanhan kirkon porttia vastapäätä. Seurue puhui keskenään todennäköisesti saksaa, sillä von Weissenberg ja Rosenkampff olivat syntyisin Liivinmaalta, jonka yläluokka oli tuolloin vielä saksankielistä.[3]

Berliiniläissyntyinen Engel ei koskaan kunnolla kotiutunut Helsinkiin, joka oli hänen silmissään pieni, kylmä ja kulttuuritarjonnaltaan puutteellinen provinssikaupunki. Saatuaan Senaatintalon valmiiksi Engel harmitteli ystävälleen kirjeessä, että se sijaitsi Helsingissä eikä Berliinissä, jossa sille olisi osattu antaa oikeanlaista arvoa. Etenkin pitkien ja pimeiden talvien aikana hän kärsi koti-ikävän puuskista ja hautoi suunnitelmia paluusta Preussiin. Engel ei kuitenkaan koskaan pannut näitä suunnitelmia täytäntöön, sillä hän tiesi, ettei voisi kotimaassaan saavuttaa samanlaista asemaa ja saada yhtä ainutlaatuisia suunnittelutöitä kuin Suomessa. Lopullisesti hän hylkäsi lähtösuunnitelmansa saadessaan Intendentinkonttorin johtajan viran 1824.[3]

Koti

Intendentinkonttorin johtajaksi päästyään Engel ryhtyi suunnittelemaan perheelleen omaa taloa. Se valmistui vuonna 1828 Bulevardille, joka oli muodostunut Helsingin yläluokan suosimaksi asuinalueeksi. Bulevardi 18:ssa sijainnut puinen empiretalo oli aikansa helsinkiläisellä mittapuulla ylellinen: siinä oli sali, ruokasali, vieraiden vastaanottohuone, Engelin työhuone, isäntäväen makuuhuoneet sekä keittiö ja palvelusväen tilat. Taloa ympäröi suuri puutarha, jonka hoitamiseen Engel keskittyi erityisellä innolla. Taloa ja puutarhaa hoiti suuri palveluskunta. Engelin talo sijaitsi alkuperäisellä paikallaan vuoteen 1883 asti, jolloin se purettiin ruotsinkielisen tyttölyseon koulurakennuksen tieltä.[3]

Engelin tärkeimmät rakennukset

Tärkeimmät rakennukset Helsingissä
Keisarillinen palatsi, nykyisin presidentinlinna.

Töitä muualla Suomessa
Eckerön posti- ja tullitalo.
C. L. Engel: Turun tuomiokirkon torni.[4]

Luovutetulla alueella

Engelin maineen vuoksi hänen nimiinsä pannaan usein rakennuksia, jotka ovat hänen oppilaidensa suunnittelemia tai joiden piirustukset on tehty intendenttikonttorissa hänen johtajakaudellaan.

Lähteet
  • Nils Erik Wickberg: Carl Ludvig Engel. Helsingin kaupunki 1973.
  • Kalevi Pöykkö: Carl Ludvig Engel – pääkaupungin arkkitehti. Helsingin kaupunginmuseo, 1990. ISBN 951-772-031-9.

Viitteet
  1. Lilius, Henrik: ”Carl Ludvig Engel (1778–1840)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 594–598. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. / Teoksen verkkoversio (viitattu 26.11.2014).
  2. C. L. Engel: Koti Helsingissä, sydän Berliinissä. Schildts, 2012.
  3. Pöykkö. Sivut 69–83
  4. Minna Rosvall: Engelin kädenjälki näkyy vahvasti Turussa Yle. 27.12.2016.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.