C

C (c) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten kolmas kirjain. C-kirjaimen nimitys on suomeksi see.[1] Kirjaimen äännearvo vaihtelee.

Cc Cc
 
Suomen kielen aakkoset
Latinalaiset aakkoset
AaBbCcDd
EeFfGgHhIiJj
KkLlMmNnOoPp
QqRrSsTtUuVv
WwXxYyZz
Muut suomen aakkoset
ÅåÄäÖö
ŠšŽž
Luettelo kirjaimista

Kyrillisessä kirjaimistossa on ulkonäöltään latinalaisen C:n kaltainen kirjain kyrillinen С (с), jolla merkitään s:n tapaisia äänteitä. Yhdennäköisyydestään huolimatta ne ovat Unicode-merkistössä eri merkkejä.

Historiaa

C-kirjain on kehittynyt kreikan kirjaimesta gamma (Γ). Latinalaisessa aakkostossa kirjaimella merkittiin alkuaan sekä k- että g-äännettä. G eriytyi myöhemmin omaksi kirjaimekseen.[2]

C suomen kielessä

Suomen kielessä c-kirjainta käytetään ainoastaan sitaattilainoissa sekä vieraskielisissä erisnimissä. Tällöin se äännetään samoin kuin lainojen alkukielessä, tavallisimmin [s] tai [k], mutta esimerkiksi italialaisperäisessä cembalo-sanassa [tš]. Muutoin se korvataan lainasanoissakin yleensä s:llä tai k:lla.

C-kirjainta on aiemmin käytetty suomen kirjakielessä. Vanhassa kirjasuomessa c-kirjainta käytettiin varsinkin takavokaalin edellä yksinäis-k:n merkkinä kuten sanassa olcon (olkoon). Sillä voitiin merkitä myös h-äännettä: tacto (tahtoo). C-kirjain esiintyi myös harvinaisemmin yhdistelmässä ch kuten sanassa perchele (perkele). Kaksoiskonsonantti kk:n kirjoitustapa oli yleisesti ck.[3][4]

C-kirjaimen käytöstä takavokaalia edeltävän k:n merkkinä luovuttiin 1700-luvun jälkipuoliskolla.[4]

C muissa kielissä

C ääntyi latinassa aluksi k-äänteenä (ja alkujaan myös g:nä, kuten edellä kerrotaan). Kuitenkin jo Rooman keisarikunnan aikana latinassa tapahtui äänteenmuutos, niin että se e:n ja i:n edellä alettiin ääntää yhdistelmänä [ts] tai [tš], jotka ovat sellaisenaan tai edelleen muuttuneina periytyneet myös romaanisiin kieliin. Nämä äänneyhdistelmät kirjoitettiin kuitenkin edelleen c:llä, ja pitkälti tästä johtuu, että monissa kielissä C:llä on vielä nykyäänkin kaksi äännearvoa. Toisen konsonantin taikka a:n, o:n tai u:n edellä se ääntyy useimmissa kielissä yhä [k], mutta e:n tai i:n edellä sen äännearvo vaihtelee eri kielissä.

Espanjassa C ääntyy [k] konsonantin ja a, o ja u:n edellä, ja e:n ja i:n edellä [s] tai [θ] riippuen murteesta. Ranskassa ja englannissa C ääntyy e:n, i:n ja y:n edellä [s], muulloin [k]. Ranskassa poikkeukset merkitään Ç-kirjaimella, joka ääntyy aina [s]. Portugalissa c on takavokaalien ja muiden konsonanttien kuin h:n edellä [k], etuvokaalin edellä tai cedilhalla (ç) varustettuna [s], ja h:n edellä [š].

Ruotsissa c esiintyy e:n ja i:n edellä lainasanoissa ja lausutaan tällöin [s] (esimerkiksi citron, cirkus), mutta omakielisissä sanoissa se esiintyy vain yhdistelmässä ck, joka merkitsee kaksois-[k]:ta.

Joissakin kielissä, kuten unkarissa ja monissa slaavilaisissa kielissä C-kirjaimella merkitään affrikaattoja (ts-äänteitä). Niin on myös esimerkiksi esperantossa.

Useissa kielissä C-kirjainta käytetään tiettyjä konsonanttiäänteitä kuvaavissa kirjainyhdistelmissä, esimerkiksi CH ja SCH. Kirjainyhdistelmä CZ on muun muassa englannin kielessä yleinen tapa transkriboida tšekissä esiintyvä Č.

Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa c-kirjaimella merkitään soinnitonta palataalista klusiilia.

Muita esitystapoja

C c
ASCII 67 99
Unicode U+0043 U+0063

C-kirjaimen merkityksiä
C-viestilippu

Lähteet
  1. Kirjainten nimitykset Kielitoimisto
  2. Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana C. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  3. Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
  4. Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.