Burgmanin talo
Burgmanin talo oli Helsingin ensimmäinen ja yli viidenkymmenen vuoden ajan ainoa kivitalo. Se sijaitsi nykyisen Aleksanterinkadun varrella Valtioneuvoston linnan eteläsiiven luona, lähellä Ritarikadun kulmaa.[1] Talon rakennutti 1690-luvun lopulla kauppias ja raatimies Torsten Burgman (k. 1711).
Burgmanin kuoltua talo siirtyi lainan panttina valtakunnan säätyjen pankille. Se oli harvoja isonvihan hävitykseltä säilyneitä Helsingin rakennuksia ja se toimi jonkin aikaa viljamakasiinina. Vuosina 1724–1743 talon omisti pormestari Abraham Wetter, joka teetti siihen muutostöitä, ja se oli välillä vuokralla. Pikkuvihan jälkeen tuhoja kärsinyt talo oli parin vuoden ajan Helsingin linnoitustoimen käytössä ja vuosina 1749–1752 Suomen kenraalikuvernööri Gustaf Fredrik von Rosenin asuntona. Vuodesta 1752 vuosisadan lopulle saakka rakennus oli Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran virka-asuntona, jolloin sitä laajennettiin ja se korotettiin kaksikerroksiseksi. Vuosina 1756–1776 alakerrassa toimi myös lääninhallituksen kanslia ja konttori. Ruotsinvallan viimeisinä vuosina Burgmanin talo oli armeijan ylipäällikön käytössä. Talo tuhoutui Suomen sodan aikana vuoden 1808 suuressa kaupunkipalossa korjauskelvottomaan kuntoon.[1]
Burgmanin talon paikalle rakennettiin myöhemmin Senaatintalo eli nykyinen Valtioneuvoston linna. Burgmanin talon tuhouduttua Helsingin vanhin kivitalo on ollut Sederholmin talo.
Burgmanin talon jäännökset löytyivät Valtioneuvoston linnan lattian alta rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä vuonna 1993. Ne ovat pääosin nykyisen Aleksanterinkadun ajoradan ja jalkakäytävän alla, koska katua on levennetty 1800-luvun alussa. Burgmanin talon pohjoisseinä oli suunnilleen nykyisen Valtioneuvoston linnan eteläseinän kohdalla.[1]
Lähteet
- Helsingin ensimmäisen kivitalo oli Burgmanin talo (Arkistoitu – Internet Archive) - Helsingin Sanomat, 22.1.2008
Viitteet
- Kurkistuksia Helsingin kujille: Valtioneuvoston linna (Arkistoitu – Internet Archive) Museovirasto.
Kirjallisuutta
- Burgman - Helsingin ensimmäinen kivitalo. Narinkka 2007. ISBN 978-952-223-025-6