Bupivakaiini

Huoneenlämpötilassa bupivakaiini on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hieman veteen ja paremmin etanoliin. Se liukenee myös hieman dietyylieetteriin, asetoniin ja kloroformiin. Yhdiste on heikko emäs.[1]

Bupivakaiinin vaikutusmekanismi perustuu muun muassa hermoimpulssien kulun estämiseen. Yhdiste on suhteellinen rasvaliukoista, minkä vuoksi sillä on vesiliukoisia sukulaispuudutteita voimakkaampi ja pitempikestoisempi teho. Vaikutus alkaa noin 20–30 minuutin kuluttua lääkkeen antamisesta ja kestää 6–9 tuntia. Bupivakaiinia käytetään erityisesti spinaalipuudutteena. Bupivakaiinin etuna on, että hyvä teho saadaan aikaan myös hyvin laimeilla liuoksilla.[4][6][7] Bupivakaiinia käytetään usein hydrokloridisuolana[8].

Verrattuna muihin paikallispuudutteisiin bupivakaiini on huomattavan myrkyllinen sydämelle ja lamaa sydämen toimintaa. Suurien puudutusannosten käyttäminen on aiheuttanut kuolemantapauksia ja sydäntoksisuuden on sittemmin osoitettu aiheutuneen bupivakaiinin R(+)-enantiomeerista ja tämän havainnon jälkeen markkinoille on tullut turvallisempi S(-)-enantiomeeri eli levobupikaiini. Muita bupivakaiinin mahdollisia haittavaikutuksia ovat lihastoksisuus yhdessä adrenaliinin kanssa käytettynä, vaikutukset keskushermostoon ja asidoosi.[4][6][7][9]

Bupivakaiinin syntetisointiin on käytössä kaksi menetelmää. pipekoliinihapon happokloridi muodostaa amidin reagoidessaan 2,6-dimetyylianiliinin kanssa ja muodostuva amidi alkyloidaan 1-bromibutaanin avulla.[8][10] Toinen tapa on pikoliinihapon happokloridin reaktio 2,6-dimetyylianiliinin kanssa ja muodostuvan amidin pyridiinirengas alkyloidaan 1-bromibutaanilla, jolloin siitä muodostuu pyridiniumsuola. Tämä pyridiniumsuola pelkistetään vedyttämällä bupivakaiiniksi ja katalyyttinä käytetään platinadioksidia.[10]