Saksan laivasto

Saksan laivasto (saks. Deutsche Marine) on yksi kolmesta Saksan asevoimien puolustushaarasta vastaten meripuolustuksesta. Se on noin 17 300 sotilaallaan pienin puolustushaaroista. Laivaston tehtävinä ovat Saksan aluevesien ja rannikon puolustaminen sekä meriliikenteen suojaaminen. Näiden lisäksi laivasto osallistuu rauhanturvaamisoperaatioihin sekä humanitaarisiin tehtäviin. Nimitys Deutsche Marine on ollut käytössä vuodesta 1995 lähtien, sitä ennen liittotasavallan merivoimien epävirallinen nimitys oli Bundesmarine. Laivasto on tiiviisti liitetty Natoon.

Saksan laivasto
Toiminnassa 1956–
Valtio  Saksa
Puolustushaarat merivoimat
Rooli puolustushaara
Osa joukkoa Bundeswehr
Koko 16 186 henkeä (2022)[1]
Vuosipäivät 14. kesäkuuta
Komentajat
Nykyinen komentaja vara-amiraali Jan Christian Kaack (vt.)
Saksan laivastolippu

Historia

Saksan laivaston historia juontaa juurensa demokraattisesti valitun Frankfurtin parlamentin 14. kesäkuuta 1848 perustamasta keisarillisesta laivastosta Reichsflotteen, joka lakkautettiin vallankumouksen kariutuessa 2. huhtikuuta 1852.

Toisen maailmansodan päättäneessä rauhassa Saksalta kiellettiin aluksi merivoimien ylläpito. Toukokuusta 1945 aina vuoteen 1956 Saksan miinanraivaushallinto (saks. Deutscher Minenräumdienst) ja sitä seuranneet järjestelmät muodostettiin aiemman Kriegsmarinen henkilöstöstä. Hallinto muodostui osaltaan siirtymiseksi varsinaiseen laivastoon mahdollistaessaan koulutetun meriväen palkkaamisen ja edelleen kouluttamisen.

Länsi-Saksan liityttyä 1956 Natoon liittotasavallalle perustettiin jälleen laivasto, Bundesmarine. Samana vuonna perustettiin itäisessä Saksan demokraattisessa tasavallassa Volkspolizei See, josta myöhemmin muodostui Volksmarine.

Saksojen yhdistyessä vuonna 1990 sulautettiin Saksan demokraattisen tasavallan asevoimat liittotasavallan asevoimiin, jolloin Bundesmarineen liitettiin entisen Itä-Saksan merivoimien Volksmarinen osat. Vuodesta 1995 lähtien yhdistyneiden merivoimien kansainvälisenä nimenä on ollut Saksan laivasto (saks. Deutsche Marine), vaikka virallinen nimi on ollut jo vuodesta 1956 alkaen Marine ilman lisämääreitä.

Saksan alueella on toiminut useita muitakin laivastoja, mutta niiden ei katsota vaikuttaneen suoraan laivaston perinteisiin. Vuosina 1701–1867 Preußische Marineen eli Preussin kuninkaalliseen laivastoon, josta myöhemmin kehittyi Norddeutsche Bundesmarine (1866–1871) ja Saksan keisarikunnan laivasto (saks. Kaiserliche Marine) (1872–1918). Ensimmäisen maailmansodan päättäneessä Versailles’n rauhansopimuksessa asetettiin laivastolle tiukat rajat. Vuodesta 1919 vuoteen 1921 laivasto kantoi nimitystä Vorläufige Reichsmarine eli tilapäinen valtakunnanlaivasto, kunnes muuttui Reichsmarineksi. Vuodesta 1935 vuoteen 1945 laivastoa nimitettiin Kriegsmarineksi.

Nykyinen laivasto

Berliinin muurin sortuminen ja rajalle luodun tuhannen kilometrin miinakentän purkaminen marraskuussa 1989 ja Saksojen yhdistyminen 3. lokakuuta 1990, joka samalla yhdisti Saksan demokraattisen tasavallan ja Saksan liittotasavallan laivastot yhdeksi Saksan laivastoksi. Yhdistymisen aikana ja sen jälkeen piti asevoimissa palvelevan henkilöstön määrä laskea vuoteen 1994 mennessä 370 000 henkeen. Tähän liittyen kaikki Volksmarinen yksiköt lakkautettiin vuorokautta yhdistymisen jälkeen ja ainoastaan muutama alus otettiin seuraavana päivänä uudelleen palvelukseen yhdistyneessä laivastossa. Palveluksesta poistetut joko myytiin tai romutettiin vuoden 1991 loppuun mennessä. Vuoden 1995 alkuun mennessä Bundeswehrin vahvuus oli laskenut noin 320 000 henkeen.[2]

Volksmarinen siirtyneistä aluksien kohtaloita[3]:

  • Kaksi Koni-luokan fregattia jäivät 1991 ankkuriin.
  • Sassnitz siirrettiin rajavartiostolle nimellä Neustrelitz.
  • Tarantul-luokan ohjuskorvetti Hiddensee luovutettiin Yhdysvalloille.
  • Parchim-luokan korvetit myytiin Indonesiaan.
  • Kondor-luokan miinanraivaajista kolme myytiin Uruguayhyn ja kaksi Indonesiaan.

Kalusto

Laivastolla on noin 50 palveluksessa olevaa alusta sisältäen kuusi tyypin 212A sukellusvenettä ja 14 apualusta. Pinta-aluksina ovat tyyppien 122, 123, 124 ja 125 fregatit, joista tyyppien 122 aluksia ollaan korvaamassa tyypillä 125. Fregatteja on yhteensä noin kymmenen. Partioaluksia (korvetteja) on viisi ja saman verran rakenteilla. Miinantorjunta-aluksia on yhteensä 12. Apualuksina ovat tukilaivoja kolme, tankkereita kaksi, emälaivoja kuusi ja kolme tiedustelualusta. Aluksista vanhimmat tankkerit ovat 1970-luvun lopulta, joita ollaan korvaamassa uusilla aluksilla.[4]

Laivaston ilmavoimilla (saks. Marineflieger) on yhteensä noin 50 lentokonetta ja helikopteria.[5]

Organisaatio

Laivaston komentajana on merivoimien tarkastaja (saks. Inspekteur der Marine), jonka tukena on Rostockiin sijoitettu esikunta (saks. Marinenkommando). Kielissä olevaan merivoimien 1. laivastoon kuuluvat 3. miinantorjuntalaivue ja tukilaivue sekä Eckenfördessä olevat 1. sukellusvenelaivue, meripataljoona ja erikoisjoukkoyksikkö ja Warnemünden 1. korvettilaivue. Merivoimien 2. laivastoon Wilhelmshavenissa kuuluvat 2. ja 4. fregattilaivue sekä huoltolaivue. Meri-ilmavoimat muodostuu 3. ja 5. merilennostosta, jotka ovat Nordholzissa. Näiden lisäksi on vielä merivoimien huolto-osasto Wilhelmshavenissa, merisotakoulu Flensburgissa, merivoimien aliupseerikoulu Plönissä, merivoimien tekninen koulu Parowissa ja merivoimien operatiivinen koulu Bremerhavenissa sekä pelastuskeskus Neustadtissa, merilääkintäkeskus Kielissä ja erilaisia agentuureja.[6]

Lähteet
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947-1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1. (englanniksi)
  • Stockfisch, Dieter: Fleet Review: The German Navy - The fleet is growing. Seaforth World Naval Review 2020, 2019, s. 79-91. Barnsley, UK: Seaforth Publishing. ISBN 978-1-5267-6062-3. (englanniksi)

Viitteet
  1. Aktuelle Personalzahlen der Bundeswehr bundeswehr.de. Viitattu 16.4.2022.
  2. Gardiner 1995, s. 142
  3. Gardiner 1995, s. 141
  4. Stockfisch 2019 s. 81
  5. Stockfisch 2019 s. 85
  6. Stockfisch 2019 s. 87

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.