Bulimia nervosa

Syömishäiriön tarkkoja syitä ei tiedetä, mutta on arveltu, että keskeisessä asemassa on länsimaiden ideaali hoikasta kehosta ja siihen pyrkivät liikunnan ja ruokavalion muodot. Perfektionismiin pyrkiminen ja huono itsetunto lisäävät vaaraa sairastua häiriöön. Myös läheisten ulkonäöstä huomauttaminen lisää riskiä.[1] Jotakin vaikutusta sairauden puhkeamiseen on myös stressillä.[2]

Sairauteen saattaa liittyä geneettistä alttiutta: jos lähisukulaisella on todettu bulimia, oma riski siihen sairastumiseen on kasvanut. Kromosomeissa 10 ja 11 sijaitsevat geenit vaikuttavat alttiuteen sairastua bulimiaan. Bulimiaan sairastumisen alttius on voimakkaasti perinnöllistä; kaksostutkimusten perusteella bulimisen oireyhtymän periytyvyys on tasoa 54–83 prosenttia.[3] Tämä on lähes yhtä voimakas periytyvyys kuin anoreksian geneettinen periytyvyys, joka on tasoa 88 prosenttia^lähde?.

Bulimia nervossa henkilöllä on ahmintakohtauksia, joissa syödään lyhyessä ajassa tavallista suurempia määriä energiapitoista ruokaa. Tästä seuraa hallinnan menettämisen tunne, jonka jälkeen yleensä bulimiaa sairastava pyrkii oksentamaan ruoan. Ahmimista tapahtuu yleensä ainakin pari kertaa viikossa ja niihin liittyy pakonomaista tarvetta välttää lihomista oksentamalla tai käyttämällä ulostuslääkkeitä.[1]

Bulimian oireita:[4]

1. Toistuvat ahmimisjaksot (vähintään kaksi kertaa viikossa kolmen kuukauden ajan)
2. Painonnousun estäminen esimerkiksi oksentamalla, käyttämällä ulostuslääkkeitä tai paastolla
3. Syöminen hallitsee ajattelua ja syömiseen on pakonomainen tarve
4. Pelko lihomisesta tai kokee olevansa liian lihava

Ahmimiskohtausten ja (tavallisimmin) oksentamisten välillä oleva aika vaihtelee runsaasti. Vakavammin sairastuneilla sitä saattaa esiintyä päivittäin; yleensä kohtaukset koetaan häpeällisinä ja pyritään pitämään muilta salassa, ja muiden seurassa syödään normaalisti. Olennaista on pyrkimys päästä ahmitusta ruoasta eroon. Tämä tapahtuu useimmiten itse aiheutetulla oksentamisella, mutta myös laksatiivien käyttö on yleistä. Lihomista saatetaan yrittää estää myös runsaalla liikunnalla tai paastoamisella.[5]

Ahmimiskohtaukset rajoittuvat yleensä paljon hiilihydraattia ja rasvaa sisältävän, proteiiniköyhän valmisruoan nauttimiseen[6]. Esimerkkejä ovat makeiset, keksit, jäätelö ja sipsit.

Syömishäiriön seurauksena voi olla erilaisia suun sairauksia, kuten hampaiden reikiintyminen, ientulehdukset ja suun haavaumat. Bulimiasta voi myös seurata kuukautisten pois jääminen, sydämen vakaviakin rytmihäiriöitä ja nestehukkaa. Itsehoitona on laihduttamisen lopettaminen, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen ruokailurytmi. Bulimiasta kärsiviä kehotetaan välttämään painon mittaamista.[1]

Eräs vaarallinen bulimiaan mahdollisesti liittyvä fyysinen oire on sydämen rytmihäiriö tai pahimmillaan sydänkohtaus. Tämän saa aikaan elimistön elektrolyyttien ja suolojen epätasapaino, johon toistuva oksentaminen saattaa johtaa.^lähde?

Bulimia saattaa aiheuttaa fyysisiä oireita. Vaikka sairaus vaatii hoitoa, siihen liittyvä kuolleisuus ei ole yhtä korkea kuin anorektikoilla. Yleensä fyysiset komplikaatiot ovat hyvänlaatuisia.[7] Bulimia voi jatkuvan oksentelun seurauksena aiheuttaa pitkäaikaista pahoinvointia, hammasvaivoja[8], ruokatorven refluksitautia, anemiaa, elimistön dehydraatiota, hyponatremiaa sekä turvotusta poskissa. Potilaat valittavat monesti myös ummetuksesta ja vatsan toimintahäiriöistä. Naisilla kuukautiset saattavat jäädä väliin. Koska bulimia johtaa itseinhon tunteisiin ja toisinaan suoranaiseen itsetuhoisuuteen, itsemurhan riski on kasvanut.

Bulimia on useimmiten nuorten tyttöjen ja naisten häiriö, mutta sitä esiintyy myös muilla. Se alkaa yleensä 15–25-vuotiaana epäonnistuneen laihdutusyrityksen seurauksena. Joidenkin tutkimusten mukaan joka kymmenes nuori nainen täyttää taudin kriteerit. Ajoittaisia oireita esiintyy 20–40 prosentilla nuorista naisista.[1]

Bulimiaa esiintyy eniten nuorilla naisilla, ja sairauden keskimääräinen puhkeamisikä on hieman korkeampi kuin anoreksiassa. Sen on arvioitu olevan noin 18 vuotta.[9] Kaikki tapaukset eivät kuitenkaan tule ilmi, eikä bulimia useinkaan tule esille perusterveydenhuollossa.

Bulimia on yleisempi ilmiö kuin anoreksia. Noin viiden prosentin suomalaisista uskotaan sairastuvan siihen elämänsä aikana.[10] Alle 30-vuotiailla naisilla esiintyvyys on tätä suurempi.[11] Varsinainen bulimia on todettavissa muutamalla prosentilla naisista[12], mutta sairauden tiettyjä piirteitä esiintyy huomattavasti useammilla.

Miesten prosentuaalisesta osuudesta buliimikoista ei ole tarkkoja tietoja. Sairaus on kuitenkin heillä yleistymässä. Eräiden arvioiden mukaan heitä on potilaista noin 5 prosenttia[13], joidenkin peräti 25 %.[14] Bulimia on lähinnä hyvinvointivaltioiden ongelma, ja myös Suomessa esiintyvyys on huomattavasti kasvanut.

Tutkimusten mukaan bulimian esiintyvyys on huomattavasti korkeampi diabeetikoilla kuin muilla ihmisillä.[15] Seksuaalisella suuntautumisella on todettu olevan hieman merkitystä bulimian puhkeamiseen. Homo- ja biseksuaalisilla pojilla ja miehillä sen riski on kasvanut.

Diagnoosi tehdään oireiden perusteella. ICD-10-tautiluokituksen mukaan bulimian diagnostiset kriteerit täyttyvät, jos potilaalla:

• esiintyy toistuvia (vähintään 2 kertaa/viikko ainakin 3 kuukauden ajan) ylensyömisjaksoja
• ajattelua hallitsee syöminen ja potilaalla on pakonomainen tarve syödä
• potilas pyrkii estämään ruoan lihottavat vaikutukset (oksentamalla, lääkkeillä, paastolla)
• potilaalla on lihomisen pelko tai käsitys, että hän on liian lihava

Arviolta ainoastaan noin yksi kuudesta buliimikosta havaitaan perusterveydenhuollossa. Oireita salaillaan, ja lääkärissä käydään tavallisesti vain bulimian aiheuttamien fyysisten terveysongelmien johdosta. Esimerkiksi hampaiden kiillevauriot saatetaan havaita, mutta tämä ei riitä diagnoosin asettamiseen. Olennaista diagnoosin saamisen kannalta on luottamuksellinen hoitosuhde ja potilaan oma avoimuus oireiden suhteen.

On tärkeää saada buliimikko omaksumaan normaalit ruokatottumukset. Yleensä hoitona käytetään psykoterapiaa, ravitsemusterapiaa ja lääkitystä. Fluoksetiini on todettu varsin tehokkaaksi sairauden hoidossa. Lääkehoidon jälkeen oireiden uusiutumisen riski on kuitenkin korkea. Hoito on sitä tehokkaampaa, mitä varhaisemmassa vaiheessa sairaus havaitaan ja sitä aletaan hoitaa.

Kognitiivinen käyttäytymisterapia ja interpersoonallinen terapia on bulimian hoidossa tehokasta. Syömishäiriöistä kärsiviä saatetaan hoitaa myös ryhmäterapialla.[16]

Bulimia on parannettavissa oleva häiriö – noin puolet potilaista pääsee ajan myötä kohtauksista eroon. Yleensä itsetunnon kohentuessa myös bulimiaoireet vähenevät, ja vain viidenneksellä sairaus jää erittäin pitkäaikaiseksi.[17] Yleensä sairauden puhkeamisesta hoidon aloittamiseen kuluu varsin pitkä aika, sillä kohtaukset pidetään salassa. Naisilla tämä aika on erään tutkimuksen mukaan noin 4,2 vuotta, miehillä vielä enemmän.[18] Osaltaan bulimian havaitsemisen vaikeuteen vaikuttaa myös se, että sairastuneen painoindeksi saattaa, toisin kuin anorektikoilla, pysyä normaalin rajoissa (noin 20–25).

Bulimian ennustetta heikentävät sen mahdollisesti aiheuttamat masennus- ja ahdistusoireet sekä päihdeongelmat. Bulimia aiheuttaa lisäksi kaliumhukkaa.

Bulimian aiheuttamat kuolemantapaukset ovat todennäköisesti paljon yleisempiä kuin tilastot näyttävät. Bulimiaan liittyy monia hengenvaarallisia sivuoireita, eikä näihin kuolleen henkilön kuolinsyytä yhdistetä bulimiaan. Kuolema saattaa ilmetä esimerkiksi sydänongelmien seurauksena, ja sydänkohtaus onkin yksi yleisimmistä sivuoireista.[19] Bulimia kasvattaa kallonsisäistä painetta[20], ja tämä saattaa niin ikään olla vaarallista. Bulimiasta toipuneilla on vielä jälkeenpäin kasvanut alttius syömishäiriöille.

Bulimian ja muiden syömishäiriöiden tutkiminen on yleistynyt huomattavasti vasta 1900-luvun lopulla.

Bulimia nervosan kuvasi sairautena Lontoon Royal Free Hospitalissa työskennellyt psykiatri Gerald Russell vuonna 1979. Sairautta luultiin vielä silloin erittäin harvinaiseksi.[21]

Bulimiaan viittaavia tapauksia tunnetaan lukuisia jo hyvin varhaisilta ajoilta, muun muassa Antiikin Roomasta. Bulimiaa kuvattiin muutamia kertoja 1700-luvulla. Termi mainittiin jo Encyclopedia Britannican ensimmäisessä painoksessa vuonna 1797, vaikka englannin kielellä bulimiaan viittaavia oireita oli kuvattu jo aiemmin.[22]

Aina 1970-luvulle bulimia oli psykiatrienkin keskuudessa varsin huonosti tunnettu ilmiö. Bulimia ja muut syömishäiriöt ovat nykyajan länsimaisessa yhteiskunnassa yleistyneet selvästi.

Termi "bulimia" on johdettu kreikan kielestä, βουλῑμια. βους (bous) merkitsee härkää ja λῑμος (līmos) nälkää; bulimia merkitsee näin ollen "härännälkää".

• Pro-mia
• Syömishäiriöliitto

• Ahmimishäiriö (bulimia),Terveyskirjasto: Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2009
• Sairauden historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
• SYLI - Syömishäiriöliitto
• Mental Health Disorders: Facts About Eating Disorders (Arkistoitu – Internet Archive), University of Virginia Health Systems, kattava esitys aiheesta (englanniksi)
• Mielenterveystalo.fi - Irti ahminnasta -opas