Bulgarian ortodoksinen kirkko

Kristinusko saapui nykyisen Bulgarian alueelle melko varhain, ja vuonna 343 Sardicassa, nykyisessä Sofiassa pidettiin suuri piispainkokous. Myöhemmin alue joutui pakanallisten bulgaariheimojen valtaamaksi, joiden parissa kristityt lähetystyöntekijät olivat jo aiemmin olleet aktiivisia. Merkittävä käänne oli bulgaarien kuninkaan Boris I:sen kääntyminen kristinuskoon vuonna 865. Hänet kastoi bysanttilainen piispa. Tämä johti vähitellen bulgarialaisten kääntymiseen kristityiksi. Bulgaria huojui jonkun aikaa Rooman ja Konstantinopolin välillä, mutta päätyi lopulta Konstantinopoliin, mikä johti kirkon sijoittumiseen bysanttilaiseen traditioon ja siten ortodoksisuuteen.[1]

Bulgaria oli hyvin voimakas valtio 900-luvulla ja vuonna 927 Bysantti tunnusti sen kuninkaan bulgaarien keisariksi ja Preslavin arkkipiispan Bulgarian patriarkaksi. Bysantti kuitenkin voimistui myöhemmin ja hyökkäsi Bulgariaan vuonna 971. Tällöin patriarkka lähti Preslavista ja siirtyi Ohridiin nykyisen Pohjois-Makedonian alueelle. Vuonna 1018 Bysantti valloitti senkin ja alensi patriarkaatin autokefaliseksi arkkihiippakunnaksi. Bulgaria itsenäistyi uudelleen vuonna 1186, uutena keskuksenaan Tărnovo. Pitkien neuvottelujen jälkeen Bulgarian kirkko hyväksyi paavin ylivallan vuonna 1204, mutta tämä yhteys katkesi jo vuonna 1235, jolloin Bulgarian tsaari solmi liiton kreikkalaisten kanssa Konstantinopolin haltuunsa ottanutta Latinalaista keisarikuntaa vastaan. Tämän seurauksena Bulgarian patriarkaatti tunnustettiin jälleen.[1]

Vuonna 1393 Osmanien valtakunta valloitti Tărnovon ja Bulgaria siirtyi turkkilaisten alaisuuteen. Bulgarian kirkko yhdistettiin Konstantinopolin patriarkaattiin, joka korvasi korkeimman papiston etnisesti kreikkalaisilla. Tilanne jatkui samana 1800-luvulle asti, jolloin nouseva bulgarialainen nationalismi painosti Osmanien valtakunnan sallimaan Bulgarian kirkon jälleenperustamisen autonomisena eksarkaattina vuonna 1870. Konstantinopoli ei hyväksynyt tätä ja julisti vuonna 1872 Bulgarian kirkon skismaattiseksi. Tilanne jatkui samana siitä huolimatta, että Bulgariasta tuli vuonna 1878 ruhtinaskunta ja vuonna 1908 kuningaskunta. Vasta vuonna 1945 Konstantinopolin patriarkaatti tunnusti kirkon autokefalian, mikä päätti niiden välisen skisman. Sofian metropoliitta otti vuonna 1953 käyttöön arvonimen patriarkka, minkä Konstantinopolin patriarkka tunnusti vuonna 1961. Vuonna 1944 alkanut kommunistisen hallinnon aika pakotti kirkon hyvin passiiviseen rooliin yhteiskunnassa, sillä hallinto edisti voimakkaasti ateismia.[1]

• Kirkon kotisivut