Bulgaria yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Bulgaria on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Se on saavuttanut MM-kilpailuissa yhteensä 16 mitalia, joista viisi on kultaisia. Vuoteen 2001 saakka maa saavutti kaikissa kisoissa vähintään yhden mitalin, mutta sen jälkeen se on saanut yhteensä vain yhden mitalin ja senkin jälkikäteen toisen kilpailijan dopinghylkäyksen vuoksi.

Sija               Yhteensä
35.53816

Bulgarian menestynein MM-kisaurheilija on Stefka Kostadinova, joka voitti kultaa korkeushypyssä vuosina 1987 ja 1995. Ginka Zagortševa voitti 100 metrin aitajuoksussa kultaa Roomassa 1987 ja pronssia Helsingissä 1983. Kiekonheittäjä Tsvetanka Hristova sai kultaa Tokiossa 1991 ja pronssia Roomassa 1987. Miehistä kultamitaliin on yltänyt kolmiloikkaaja Hristo Markov Roomassa 1987. Edmontonissa 2001 Tereza Marinova sai kolmiloikassa pronssia. Pariisissa 2003 paras bulgarialainen oli korkeushypyssä neljänneksi sijoittunut Venelina Veneva, Helsingissä 2005 yksikään bulgarialainen ei päässyt pistesijoille, ja Osakassa 2007 ainoa pistesijoille päässyt bulgarialainen oli Daniela Jordanova, joka nousi 1 500 metrin juoksussa pronssille kilpakumppanin dopinghylkäyksen jälkeen. Berliinissä 2009 paras bulgarialainen oli kolmiloikassa yhdeksänneksi sijoittunut Momtšil Karailiev. Daegussa 2011 Bulgarian seitsenhenkisestä joukkueesta pistesijoille pääsivät 400 metrin aitajuoksussa kuudenneksi sijoittunut Vanja Stambolova ja 100 metrin juoksussa seitsemänneksi sijoittunut Ivet Lalova. Moskovassa 2013 Bulgarialla oli yhdeksän urheilijaa, joista pistesijoille ylsi vain kuulantyönnössä kahdeksanneksi sijoittunut Georgi Ivanov. Pekingissä 2015 kilpaili kymmenen bulgarialaisurheilijaa, joista Gabriela Petrova sijoittui kolmiloikassa neljänneksi ja Ivet Lalova-Collio 200 metrin juoksussa seitsemänneksi. Lontoossa 2017 pistesijoille ylsi vain seitsemänneksi sijoittunut korkeushyppääjä Mirela Demireva. Dohassa 2019 Bulgarian seitsemästä urheilijasta pistesijoille ylsi 200 metrin juoksussa seitsemänneksi sijoittunut Lalova-Collio. Eugenessa 2022 Bulgarian joukkueessa oli ainoastaan maratonjuoksija Militsa Mircheva, joka sijoittui viidenneksitoista.

Bulgarian MM-mitalit kisoittain

Kisavuosi ja -paikkaMiehetNaisetYhteensä
KultaHopeaPronssiKultaHopeaPronssiKultaHopeaPronssiYhteensäSijoitus
mitalitilastossa
1983 Helsinki001002003320.
1987 Rooma10020130144.
1991 Tokio000100100112.
1993 Stuttgart000001001129.
1995 Göteborg000111111314.
1997 Ateena000010010131.
1999 Sevilla010000010129.
2001 Edmonton000001001136.
2003 Pariisi0000000000
2005 Helsinki0000000000
2007 Osaka000001001136.
2009 Berliini0000000000
2011 Daegu0000000000
2013 Moskova0000000000
2015 Peking0000000000
2017 Lontoo0000000000
2019 Doha0000000000
2022 Eugene0000000000
Yhteensä1114275381635.

Bulgarian MM-mitaliurheilijat

UrheilijaKultaHopeaPronssiYhteensäVuodet
Stefka Kostadinova20021987–1995
Ginka Zagortševa10121983–1987
Tsvetanka Hristova10121987–1991
Hristo Markov10011987
Iva Prandževa01121993–1995
Svetlana Dimitrova01011997
Rostislav Dimitrov01011999
Atanas Tarev00111983
Marija Petkova00111983
Svetla Mitkova00111995
Tereza Marinova00112001
Daniela Jordanova00112007

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.