Buharanjuutalaiset

Buharanjuutalaiset (tadžikiksi isroil, jahudi) ovat Keski-Aasiassa, etupäässä Uzbekistanissa ja Tadžikistanissa asunut juutalaistadžikkia puhuva juutalaisryhmä.

Buharanjuutalaiset בוכרים‎/ Bukharim
Juutalaisia koululaisia opettajansa kanssa Samarkandissa. Sergei Prokudin-Gorskin värivalokuva 1910-luvulta.
Väkiluku	180 000–250 000
Asuinalueet	Uzbekistan 1 500 Israel 100 000–120 000 Yhdysvallat 70 000 Euroopan unioni 5 000–10 000 Tadžikistan 1 000–5 000 Kanada 1 500 Venäjä 1 000
Kielet	juutalaistadžikki, tadžikki, uzbekki venäjä, heprea, englanti
Uskonnot	juutalaisuus, islam, agnostismi
Infobox OK

Ensimmäiset tiedot Keski-Aasian juutalaisista ovat 700–800-luvuilta. Heidän arvellaan saapuneen sinne huomattavasti aikaisemmin, mahdollisesti jo 500-luvulla eaa. 1200-luvulla mainitaan juutalaisyhdyskunta Buharassa, josta 1500-luvulla tuli Keski-Aasian tärkein juutalaiskeskus. Keski-Aasian ja Afganistanin juutalaiset erosivat Iranin juutalaisyhteisöstä 1500-luvun alussa, ja 1700-luvun lopulla buharanjuutalaiset muodostivat erillisen yhteisön. Buharassa oli erityisiä juutalaiskortteleita, joiden ulkopuolella juutalaiset eivät saaneet asua. 1700–1800-lukujen vaihteessa osa heistä käännytettiin väkisin muslimeiksi. 1840-luvulla rakennettiin Samarkandin juutalaiskortteli, ja myöhemmin juutalaisyhdyskuntia syntyi myös muihin kaupunkeihin. 1800-luvun lopussa buharanjuutalaisia arvioidaan olleen noin 16 000 henkeä.[1]

Juutalaiset joutuivat maksamaan erityistä veroa ja pitämään muusta väestöstä erottuvia vaatteita. Kaupunkien juutalaisyhdyskunnilla oli sisäinen itsehallinto ja omat uskonnolliset koulunsa. Elinkeinoja olivat langan ja kankaiden värjäys, silkkikauppa ja osittain myös maanviljely. 1800-luvulla sallittiin buharanjuutalaisten kaupankäynti ja asettuminen Venäjälle. Tehdasvalmisteisten kankaiden tulo markkinoille lopetti värjäysammatin. 1900-luvun alussa buharanjuutalaiset harjoittivat lähinnä käsityö- ja palveluammatteja sekä pienimuotoista kaupankäyntiä.[1]

1920–1930-luvuilla perustettiin juutalaisten tuotanto-osuuskuntia ja kolhooseja. Osa juutalaisista työskenteli tehtaissa. Tärkeimmiksi asutuskeskuksiksi muodostuivat Samarkand, Taškent, Dušanbe, Buhara, Kokand, Andižan, Margelan, Hatyrtši ja Šahrisabz. Buharanjuutalaisilla oli omat koulunsa, kirjallisuus ja ammattiteatteri. 1940-luvulla kansallinen kulttuuritoiminta lakkautettiin. 1970-luvulta lähtien suurin osa buharanjuutalaisista on muuttanut Israeliin.[1]