Buddhalaiset neuvostot

Kaikkien buddhalaisten koulukuntien kirjoitusten mukaan, ensimmäinen buddhalainen neuvosto pidettiin pian Buddhan kuoleman jälkeen, noin 400 eaa., [1] kuningas Ajatashatrun tukemana ja munkki Mahakasyapan johtamana, Sattapannin luolissa Rajgrihassa. Sen tavoitteena oli säilyttää Buddhan keskustelut (sutrat) ja munkkien käyttäytymissäännöstö (Vinaya). Perimätiedon mukaan Buddhan oppilaista Ananda resitoi sutrat ja Upali munkkien käyttäytymissäännöstön ulkomuistista. Länsimaisessa tutkimuksessa on ehdotettu, ettäAbhidhamma Pitaka muodostettiin todennäköisesti vuoden 300 eaa. jälkeen, koska siinä käytetty kieli ja sisältö eroaa muusta sutra-kirjallisuudesta. [2]

Jotkut intialaisen buddhalaisuuden tutkijat ovat kyseenalaistaneet tapahtuman historiallisuuden. [3]

Ensimmäisen buddhalaisneuvoston tapahtumat on kirjattu varhaisten buddhalaisten koulukuntien Vinaya Pitakaan. Tekstiä kutsutaan viidensadan resitaatioksi (Pañcasatikakkhandhaka), koska yhteisö valitsi viisisataa vanhempaa munkkia keräämään ja selventämään Buddhan opetuksia.

Niin sanotun "toisen buddhalaisen neuvoston" historialliset aineistot perustuvat pääasiassa eri koulukuntien käyttämiin kanonisiin munkkisäännöstöihin. Useimmissa tapauksissa nämä tiedot löytyvät Vinayan Skandhaka-osion lopusta. Vaikka eri koulukunnat ovat erimielisiä toiseen neuvostoon liittyvistä yksityiskohtista, he kuitenkin ovat samaa mieltä siitä, että perimmäinen näkemysero liittyi vinayaan eli munkkisäännöstöön.

Toinen neuvosto sai aikaan ensimmäisen skisman buddhalaisessa sanghassa. Nykytutkijat näkevät tämän näkemyseron johtuneen uudistusmielisestä, Sthaviras-ryhmästä joka irtosi konservatiivisen enemmistön muodostaneesta Mahāsāṃghikas-ryhmästä. [4] Tätä näkemystä tukee näihin ryhmiin liitetyt vinaya-munkkisäännöstöt, sillä Sthaviras-ryhmään liitetyt vinayat sisältävät enemmän sääntöjä kuin Mahāsāṃghika-ryhmään liitetyt vinayat. [5]

Lähes kaikki tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että tämä toinen neuvosto oli historiallinen tapahtuma. [6] Tutkijat eivät kuitenkaan ole tapahtuman ajankohdasta yksimielisiä, eikä tiedetä pidettiinkö toinen neuvosto ennen vai jälkeen Ashokan (304–232 eaa.).

Toinen neuvosto pidettiin Vaishalissa kuningas Kalasokan tukemana sekä Sabakamin johtamana.

Asoka ja Moggaliputta-Tissa kolmannessa buddhalaisessa neuvostossa, Nava Jetavanassa, Shravastissa

Selvänä erona toista neuvostoa koskeviin yhteneviin kirjoituksiin, on olemassa tietoja useista mahdollisista "kolmansista neuvostoista". Nämä eri versiot toimivat valtuutuksena erinäisten buddhalaisten koulukuntien perustamiselle.

Theravāda-buddhalaisuuden kommentaarien ja kronikoiden mukaan kolmas buddhalainen neuvosto pidettiin Mauryan kuningas Ashokan kutsumana Pātaliputrassa (nykyisin Patna), Moggaliputta Tissa-munkin johtamana. [7] Sen tavoitteena oli puhdistaa buddhalainen liike etenkin opportunistisista ryhmittymistä, joita kuninkaallinen tuki oli houkutellut. Kuningas kysyi epäilyn alaisilta munkeilta, mitä Buddha opetti, ja he väittivät Buddhan opettaneen näkemyksiä, kuten eternalismia yms., jotka tuomitaan kanonisessa Brahmajala Sutta-kirjoitukskokoelmassa. Hän kysyi samaa hyveellisiltä munkeilta, ja he vastasivat, että Buddha oli "analyysin (Vibhajjavādin) opettaja", jonka Moggaliputta Tissa vahvisti. [8] Neuvosto jatkoi resitoimalla kirjoitukset vielä kerran lisäten niihin Moggaliputta Tissan oman kirjan, Kathavatthun. Katthavatthu sisältyy nykyisin Thravada-koulukunnan Abhidhamma Pitaka -kokoelmaan ja se sisältää keskustelua buddhalaisuudessa olevista eriävistä näkemyksistä. Tämä neuvosto näyttää olleen syynä Sarvastivada- ja Vibhajjavāda- koulukuntien eriytymiseen. [8]

Lisäksi lähetystöjä lähetettiin eri maihin levittämään buddhalaisuutta aina lännessä oleviin Kreikalaisiin kuningaskuntiin asti (etenkin Kreikkalais-baktrialaiseen kuningaskuntaan ja mahdollisesti myös tätä kauemmas Ashokan kivipilareissa olevien kirjoitusten perusteella). Frauwallnerin (Frauwallner, 1956) mukaan useat näistä lähetyssaarnaajista olivat vastuussa eri koulukuntien perustamisesta Intian eri osiin: Majjhantika perusti Sarvastivādin-koulukunnan Kasmiriin; Yonaka Dhammarakkhita on saattanut olla Dharmaguptaka-koulukunnan perustaja; Mahādeva, joka lähetettiin Mahisa-maahan, on saattanut olla Mahisasaka-koulukunnan perustaja, Lisäksi useat opettajat matkustivat Himalajan alueelle, missä he perustivat Haimavata-koulukunnan, mukaan lukien tietyn Kassapagotta-koulukunnan, joka saattaa liittyä Kasyapiyas-koulukuntaan. Joidenkin Haimavatan munkkien jäänteitä on kaivettu esiin kaivauksissa, Vedisassa Keski-Intiassa. [9] Tunnetuin lähetyssaarnaajista ja näiden Theravada-historioiden pääasiallisena kiinnostuksen kohteena on Mahinda, joka matkusti Sri Lankaan, missä hän perusti koulukunnan, jonka nykyisin tunnetaanTheravadana.

Theravādan oma Dipavamsa-kronikka mainitsee aivan erilaisen neuvoston nimeltä "suuri resitointi" (Mahāsangiti), jonka uudistetut Vajjiputtakas-koulukuntalaiset pitivät toisessa neuvostossa kokemansa tappion jälkeen. Dipavamsa-kronikassa arvostellaan Mahasangitika (Manasanghika) -koulukuntaa joidenkin tekstien hylkäämisestä ei-kanonisina: [Vinaya] Parivāra ; Abhidhamman 6 kirjaa; Patisambhida ; Niddesa ; osa Jatakoista ; sekä joitain jakeita. (Dipavamsa 76, 82)

Mahāsanghika-koulukunta puolestaan muistaa asiat eri tavalla: he väittävät Sāriputraparipricchassa, että yrityksenä oli laajentaa tarpeettomasti vanhaa Vinayaa. Mahasanghika-koulukunnan oma vinaya antaa käytännössä saman kuvauksen toisesta neuvostosta kuin muut, ts. he olivat samalla puolella.

Täysin erilainen selitys Mahāsanghika-koulukunnan alkuperästä löytyy Sarvāstivāda- koulukunnan teoksista. Vasumitra kertoo riidasta Pataliputrassa, joka tapahtui Ashokan hallinnon aikaan ja sen johtuneen viidestä harhaoppisesta näkemyksestä: että Arahant voi saada yöllisen siemensyöksyn; että hänellä voi olla epäilyksiä; että toinen voi opettaa häntä; että hänellä voi olla puutetta tiedosta; ja että polku voidaan saavuttaa huudahtamalla "Mitä kärsimystä!". Näistä samoista asioista keskustellaan ja ne tuomitaan Moggaliputta Tissan Kathavatthussa, mutta tätä neuvostoa ei mainita Theravada-koulukunnan lähteissä. Myöhemmässä Mahavibhasassa tämä tarina kehittyy rajuksi mustamaalauskampanjaksi Mahasanghika-koulukunnann perustajaa vastaan, jonka se nimeää " Mahadevaksi". Tämä versio tapahtumista korostaa Kasmirilaisen Sarvastivada-koulukunnan puhtautta. Heitä kuvataan arahanteista polveutuviksi, jotka pakenivat Mahadevan vainoa.

Neljännen buddhalaisen neuvoston aikaan buddhalaisuus oli jo kauan sitten eriytynyt eri koulukuntiin. Theravada piti neljännen buddhalaisen neuvoston ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Tambapannissa (Sri Lanka), Aloka Lenan luostarissa, nykyisin Alu Vihara, kuningas Vattagamani-Abayan hallinnon aikana. On kuitenkin selvennettävä, että tuntematon paikallinen päällikkö oli antanut tukensa neuvostolle kuninkaan sijasta, koska hän oli Abayagir-koulukunnan (Mahayana-koulukunnan alalahko) vankka seuraaja. Itse asiassa yksi tärkeimmistä syistä neuvoston pitämiseen oli politiikka, jota kuningas noudatti Mahaviharan pappeja vastaan, jotka olivat Theravadilaisia, joita kohtaan hyökättiin kerran Mahaviharan alueella tappaen monia ja ajamalla muut pois. Temppeli tuhottiin ja sen paikalle rakennettiin mahajana-koulukunnan temppeli. Muut tärkeimmät syyt neuvostolle olivat epävakaa poliittinen tilanne maassa jatkuvien invaasioiden takia, jotka johtivat useasti itse kuninkaan pakenemiseen, sekä vakava nälänhätä. Sanotaan, että se omistautui koko Paali-kaanonin kirjoittamiseen ylös, sillä sitä oli aikaisemmin säilytetty ainoastaan muistitietona. Neuvoston johtajasta ei ole tehty mainintaa, jonka arvioitu syy on ollut silloin buddhalaisuuden heikentyvä asema, ja munkkien yhteinen pyrkimys säilyttää uskonto puhtaimmassa muodossaan, minkä vuoksi johtajaa ei tarvittu.

Toinen "neljäs buddhalainen neuvosto" pidettiin Sarvastivada--koulukunnassa, jonka kerrotaan olleen Kushan-valtakunnan keisarin Kanishkan koolle kutsuma vuonna 78 jKr Kundalbanissa Kashmirissa. Sanotaan, että Kanishka kokosi viisisataa munkkia Vasumitran johtamana Kashmiriin systematisoimaan Sarvastivadi-koulukunnan Abhidharma-tekstit, jotka oli käännetty aikaisemmista prakritin kielistä klassiseen sanskritin kieleen. Sanotaan, että neuvoston aikana koottiin kolmesataatuhatta jaetta ja yli yhdeksän miljoonaa lausetta. Prosessin valmistuminen kesti kaksitoista vuotta. Vaikka Sarvastivada-koulukuntaa ei ole enää olemassa itsenäisenä koulukuntana, sen traditiot periytyvät mahajana-koulukuntaan. Edesmennyt buddhologi professori Etienne Lamotte piti Kanishkan neuvostoa kuvitteellisena. [10] Toinen huomattava buddhologi David Snellgrove pitää kuitenkin Theravada-koulukunnan mainintoja kolmannesta neuvostosta sekä Sarvastivada-koulukunnan mainintaa neljännestä neuvostosta "yhtä suuntauksellisena", mikä kuvaa näiden historiikkien totuudellisuuden epävarmuutta. [11]

Eräs toinen buddhalainen neuvosto, tällä kertaa Theravada-munkkien johtama, pidettiin Mandalayssa, Burmassa, vuonna 1871 kuningas Mindonin hallinnon aikana. Tämän kokouksen päätavoitteena oli resitoida kaikki Buddhan opetukset ja tutkia niitä yksityiskohtaisesti tarkoituksena selvittää se, onko joitain niistä muutettu, vääristelty tai jätetty pois. Sitä johti kolme vanhinta munkkia, kunnianarvoisa Mahathera Jagarabhivamsa, kunnianarvoisa Narindabhidhaja ja kunnianarvoisa Mahathera Sumangalasami noin kahden tuhannen neljäsadan munkin (2400) seurassa. Heidän yhteinen Dhamma- resiotintinsa kesti viisi kuukautta. Tämän neuvoston tehtävänä oli myös hyväksyä koko Tripitaka jälkipolville, joka kirjoitettiin burmaksi seitsemällesadallekahdellekymmenelleyhdeksälle marmorilaatalle ennen sen lausumista. [12] Tämän monumentaalisen tehtävän suorittivat munkit ja monet taitavat käsityöläiset, jotka jokaisen laatan valmistumisen jälkeen sijoittivat ne kauniisiin pieniin "pitaka" -pagodoihin, jotka sijaitsevat kuninkaan Mindonin Kuthodaw-pagodan alueella Mandalay-kukkulan juurella, missä se ja niin sanottu 'maailman suurin kirja', seisoo tänäkin päivänä. Tätä neuvostoa ei yleisesti tunnusteta Burman ulkopuolella. [13]

Kuudes buddhalainen neuvosto

Kuudes neuvosto kutsuttiin koolle Kaba Ayessa Yangonissa (entinen Rangoon) vuonna 1954, 83 vuotta sen jälkeen, kun viides neuvosto pidettiin Mandalayssa. Sitä sponsoroi Burman hallitus, jota johti silloinen pääministeri, arvoisa U Nu . Hän antoi luvan rakentaa Maha Passana Guhan, "suuren luolan", joka on keinotekoinen luola, kuten Intian Sattapanni-luola, jossa pidettiin ensimmäinen buddhalainen neuvosto. Luolan valmistuttua neuvosto kokoontui siellä 17. toukokuuta 1954.

Edellisten neuvostojen tapaan, sen ensisijaisena tavoitteena oli vahvistaa ja säilyttää aito dhamma ja aito vinaya. Neuvosto oli kuitenkin ainutlaatuinen siltä osin, että siihen osallistuneet munkit tulivat kahdeksasta eri maasta. Nämä 2500 oppinutta Theravada-munkkia tulivat Myanmarista, Thaimaasta, Kambodžasta, Laosista, Vietnamista, Sri Lankasta, Intiasta ja Nepalista. Saksa voidaan laskea mukaan vain siitä syystä, että kaksi kokouksen ainoaa länsimaista munkkia olivat sen kansalaisia: kunnianarvoisa Nyanatiloka Mahathera ja kunnianarvoisa Nyanaponika Thera. Heidät molemmat kutsuttiin mukaan Sri Lankasta. Edesmenneelle kunnianarvoisalle Mahasi Sayadawille nimitettiin jalo tehtävä kysyä vaadittavat Dhammaa koskevat kysymykset kunnianarvoisalta Bhadanta Vicittasarabhivamsalta, joka vastasi niihin kaikkiin oppineesti ja tyydyttävästi. Tämän neuvoston kokoontuessa, kaikki siihen osallistuvat maat olivat saaneet paalinkielisen Tripiṭakan käännettyä omille kielilleen Intiaa lukuun ottamatta. [14]

Buddhalaisten kirjoitusten perinteinen resitaatio kesti kaksi vuotta, ja Tripiṭakaa ja siihen liittyvää kirjallisuutta kaikissa kirjoitusmuodoissa tutkittiin huolellisesti ja niiden erot merkittiin muistiin, tarvittavat korjaukset tehtiin, jonka jälkeen kaikki versiot koottiin yhteen. Lopputuloksena todettiin, että minkään tekstin sisällössä ei ollut juurikaan eroja. Lopuksi, kun neuvosto oli hyväksynyt ne virallisesti, kaikki Tipitakan kirjat ja heidän kommenttinsa valmisteltiin painamista varten nykyaikaisissa kirjapainoissa ja julkaistiin Burmaksi. Tämä merkittävä saavutus toteutettiin 2500:n munkin ja lukuisten maallikoiden työn tuloksena. Heidän työnsä päättyi perinteisen Theravada-koulukunnan käyttämän ajoituksen mukaan Vesak-juhlan iltana, 24. toukokuuta 1956, tasan kaksi ja puoli vuosituhatta jälkeen Buddhan parinirvanan jälkeen.

• Cousins, L. S. (2001). On the Vibhajjavadins. Buddhist Studies Review, 18 (2), 131–182.
• Dutt, N. (1998). Buddhist Sects in India. New Delhi: Motilal Banarsidass.
• Frauwallner, E. (1956). The Earliest Vinaya and the Beginnings of Buddhist Literature.
• Lamotte, E. (1976). History of Indian Buddhism. Paris: Peeters Press.
• La Vallée Poussin, Louis de (1905). Les conciles bouddhiques, Louvain, J.B. Istas
• La Vallée Poussin, Louis de (1976). The Buddhist Councils, Calcutt : K.P. Bagchi
• Law, B. C. (1940, reprinted 1999). The Debates Commentary. Oxford: Pali Text Society.
• Mukherjee, Biswadeb (1994). The Riddle of the First Buddhist Council – A Retrospection in Chung-Hwa Buddhist Journal, No.7, pp. 452–473, 1994
• Prebish, J. N. (1977). Mahasamghika Origins. History of Religions, pp. 237–272.
• Prebish, Charles S. (1974). "A Review of Scholarship on the Buddhist Councils"; Journal of Asian Studies 33 (2), 239–254