Bruno Schulz

Bruno Schulz, Dedikaatio, grafiikansarjasta Epäjumalanpalveluksen kirja, noin 1922.

Schulzin teoksia kyllästää hänen kotikaupunkinsa Drohobytš (puolaksi Drohobycz), josta hän harvoin poistui.[1] Schulzin kotiseutuun vaikutti niin puolalainen, juutalainen, ukrainalainen, itävaltalainen, armenialainen, saksalainen kuin romanialainenkin kulttuuri.[3] Schulzin syntymän aikaan Drohobytš kuului Itävalta-Unkarin autonomiseen rajamaakuntaan Galitsiaan ja vuodesta 1918 Puolaan. Vuonna 1939 alueen miehitti Neuvostoliitto ja 1941 Saksa. Toisen maailmansodan jälkeen Drohobytš on kuulunut Ukrainaan.[4]

Schulzin nuoruudessa Drohobytš oli pieni, noin 20 000 asukkaan kaupunki. Sen asukkaista nelisenkymmentä prosenttia oli juutalaisia, ja siellä asui lisäksi puolalaisia ja ukrainalaisia. Sen lähellä sijaitsevan Lwówin (ukrainaksi Lviv) taide- ja kirjallisuuspiirit saivat vaikutteita silloisesta pääkaupungista Wienistä. Schulzin isä oli kangaskauppias Jakub Schulz. Perhe asui kivitalossa kaupungin torin laidalla, kangaskaupan yläkerrassa. Perhe oli maallistunutta juutalaissukua, jossa puhuttiin puolaa ja saksaa.[4]

Schulz oli luonteeltaan syrjäänvetäytyvä, ja hän kärsi masennuksesta. Hän muutti vuonna 1910 Lwówiin opiskelemaan arkkitehdiksi, mutta opinnot keskeytyivät sydän- ja keuhkotaudin vuoksi. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi 1914, perhe lähti rintamaa pakoon Wieniin. Schulz opiskeli Wienin kuvataideakatemiassa. Jakub Schulz kuoli pian palattuaan kotikaupunkiinsa vuonna 1915. Drohobytšissa Schulz harjoitti kuvataidetta ja osallistui lwówilaisen taiteilijaryhmän toimintaan. Hän osallistui vuonna 1922 näyttelyihin Lwówissa ja Varsovassa ja alkoi 1924 työskennellä paikallisessa yläkoulussa kuvaamataidon ja puukäsityön opettajana. Schulz ei pitänyt työstään, ja se vei myös aikaa taiteelliselta toiminnalta. Schulzin entiset oppilaat ovat muistelleet hänen kertoneen kiehtovia tarinoita.[4]

Schulz alkoi kirjoittaa 1920-luvun lopulla. Tiettävästi kesällä 1928 hän kirjoitti novellin ”Heinäkuun yö”. Schulzin kanssa kirjeenvaihdossa ollut lwówilainen kriitikko ja kirjailija Debora Vogel kannusti Schulzia kehittelemään edelleen fantastisia aihelmia, joita tämä oli esitellyt. Schulz antoi käsikirjoituksensa luettavaksi tunnetulle varsovalaiselle kirjailijalle Zofia Nałkowskalle. Nałkowskan suosituksesta varsovalainen Rój-kustantamo julkaisi vuoden 1933 lopussa Schulzin ensimmäisen novellikokoelman Kanelipuodit (Sklepy cynamonowe). Teos sai puolalaisilta kriitikoilta ja kirjailijoilta hyvän vastaanoton, joskin eräät lähinnä oikeistolaisiin nationalistipiireihin kuuluneet kriitikot arvostelivat Schulzin tapaa käyttää ”epäpuolalaisia” sivistyssanoja. Vuonna 1937 ilmestyi kokoelma Kuolinilmoituksen sanatorio (Sanatorium pod Klepsydrą), joka oli koottu pääosin jo edellisellä vuosikymmenellä kirjoitetuista teksteistä. Schulz yritti saada teoksilleen myös saksan-, ranskan- ja italiankielisiä käännöksiä, mutta yritykset raukesivat. Schulzilla oli tekeillä myös Messias-niminen romaanikäsikirjoitus, mutta sitä ei ole löytynyt.[4]

Schulz ammuttiin 19. marraskuuta 1942 Drohobytšin getossa sattumanvaraisessa juutalaisjahdissa. Hänet haudattiin tuntemattomaan joukkohautaan Drohobytšin uudelle juutalaiselle hautausmaalle. Schulzin kirjojen käsikirjoitukset ja valtaosa hänen kuvataideteoksistaan katosivat sodan aikana. Sodan jälkeen puolalainen kirjallisuudentutkija Jerzy Ficowski onnistui keräämään joukon Schulzin kirjeitä ja löysi osan hänen piirustuksistaan ja grafiikanvedoksistaan. Lähes kaikki Schulzin öljymaalaukset ovat kadonneet.[4]

Schulzin kaunokirjallinen tuotanto käsittää kaksi novellikokoelmaa ja lisäksi neljä kokoelmiin kuulumatonta kertomusta.[2] Jonkin verran on säilynyt myös esseitä, kirjallisuusarvosteluja ja kirjeenvaihtoa.[3]

Wojciech Hasin elokuva Sanatorium pod Klepsydrą (1973) perustuu Schulzin novelleihin ”Kuolinilmoituksen sanatorio” ja ”Kevät”. Jerzy Ficowskin kirjoittama Schulzin elämäkerta Regiony wielkiej herezji (1967, 4. uusittu laitos 2002) on käännetty useille kielille, myös englanniksi nimellä The Region of Great Heresy.[5][4]

Schulzin tuotannosta ovat saaneet vaikutteita muun muassa tšekkiläinen Bohumil Hrabal, jugoslavialainen Danilo Kiš ja suomalainen Bo Carpelan. Schulz on keskeisiä hahmoja israelilaisen David Grossmanin romaanissa Hakusana rakkaus. Schulzista ovat teoksissaan kirjoittaneet Philip Roth, John Updike, Cynthia Ozick, Jonathan Safran Foer ja Nicole Krauss.[4][3] China Miévillen romaani Toiset alkaa lainauksella Schulzin Kanelipuodeista.[6]

Schulzin tuotannosta julkaistiin vuonna 1965 suomeksi 18 novellin valikoima Krokotiilikuja, jonka novellit Aarno Peromies käänsi välikielen saksan kautta.[4] Schulzin kaunokirjallinen tuotanto ilmestyi vuonna 2013 kokonaan suomeksi Tapani Kärkkäisen suoraan puolasta kääntämänä teoksessa Kanelipuodit ja muita kertomuksia.[2]

Bruno Schulzin kuvitusta teokseen Kanelipuodit.

Schulzin teksteissä juonen osuus on vähäinen. Tapani Kärkkäisen mukaan Schulzin kertomukset eivät ole varsinaisesti novelleja tai erillisiä tarinoita, vaan ”ikään kuin kohtauksia samasta maailmasta, kaleidoskoopin kuvan kaltaisia välähdyksiä tai unikuvia saman perheen ja kaupungin maailmasta”.[3][4] Kertomusten värikkyyttä ja arvaamattomuutta voi verrata Marc Chagallin taiteeseen.[5]

Schulz kirjoitti Kanelipuodeista tekemässään esittelytekstissä: ”Tässä kirjassa pyritään tuomaan päivänvaloon erään perheen, erään provinsiaalisen kodin tarina – mutta ei sen todellisista aineksista, tapahtumista, hahmoista tai kohtaloista käsin, vaan etsimällä niiden yläpuolelta sen myyttistä sisältöä, sen tarinan syvempää merkitystä” (suom. Tapani Kärkkäinen). Myyttejä käsittelevässä esseessään Schulz kirjoittaa todellisuuden perimmäisestä ykseydestä, joka on peräisin myyttisestä Sanasta. Sanojen ja todellisuuden monimuotoisuuden takana on alkuperäinen ykseys, jota kohti voidaan edetä runouden kautta. Myyttiset yhteydet voivat tällöin taas yhdistää sanat toisiinsa ja kaiken takana olevaan Sanaan. Schulzin kertomukset ovat tällaista rakennustyötä, joka tapahtuu varsinkin kielikuvien kautta. Kirja-aihe ilmentää Schulzin kertomuksissa alkuperäistä ykseyttä ja totuutta: on yksi aito Kirja, jonka pystyy erottamaan jäljitelmistä vain lapsuudessa. Kirja on myös kehotus alkuperäisen merkityksen etsimiseen ja todellisuuden sekasorron järjestämiseen. Schulz pyrki sanojensa mukaan todellisuuden uudistamiseen ”ihmetyksen avulla”.[4]

Schulz luo kertomuksissaan oman taruston, joka sijoittuu hänen kotikaupunkiinsa. Kertomuksissa on viittauksia juutalaisiin, babylonialaisiin, kreikkalaisiin ja roomalaisiin myytteihin. ”Matka Kuolinilmoituksen sanatorioon” rinnastuu eri taruissa kuvattuihin matkoihin manalaan. Tarujen sankarit kuvataan kuitenkin arkisina hahmoina, ja kaiken läpäisee lopulta ironia. Schulzin kertomuksissa esiintyvät tyhjenemisen ja vetäytymisen aihelmat on rinnastettu juutalaisen mystikon Isak Lurijan kabbalistiseen luomisoppiin. Kertomuksissa esiintyvät viittaukset kirkkauteen tuntuvat viittaavan kabbalan perusteokseen Zohariin, suomeksi Kirkkauden kirjaan.[4]

Kertomusten keskuspaikkana on Józef-nimisen pojan ja hänen Jakub-isänsä kotitalo. Siitä poispäin lähdettäessä todellisuus muuttuu hämärämmäksi, värittömämmäksi ja merkityksiltään epämääräisemmäksi. Kaupunki ja unen maailma muuttuvat usein eksyttäviksi sokkeloiksi. Retket talosta pois ovat jännittäviä, siirtymäriitin omaisia rajojen ylityksiä. Hämmentäviin ja turmeltuneisuutta huokuviin tapahtumiin liittyy myös eroottinen pohjavire. Schulz tunsi Sigmund Freudin näkemyksiä, mutta hänen ajattelunsa on mahdollisesti lähempänä Carl Gustav Jungia. Uni vie ihmiskunnan peruskuvastoon eli arkkityyppisten tarujen maailmaan.[4]

Yksi siirtymistä koskee taiteen maailman löytämistä. Luovuus kuuluu Schulzin suuriin teemoihin. Etenkin ”Traktaatti mallinukeista” -kertomuksissaan Schulz käsittelee luovuuden vaarallista kiehtovuutta. Ihmisen luovuuden tulokset ovat lopulta vain olemassa olevien muotojen jäljitelmiä. Samanlaisia ovat mallinuket, vajavaisia heijastuksia esikuvistaan. Schulzilla oli ilmeisesti tietoa 1900-luvun alkupuolen lääketieteellisistä kokeista, kuten elinsiirroista. ”Pyrstötähti”-kertomuksessa luodaan nykynäkökulmasta katsoen eräänlainen kyborgi.[4]

Schulzin kuvissa on nähty vaikutteita kubismista ja ekspressionismista, myös ekspressionististen elokuvien lavastekuvista. Schulzin naiskuvissa on sadomasokistinen vivahde. Hänen kuvaamansa naiset ovat ylivoimaisia, ruumiiltaan täydellisiä olentoja. Toinen kuvien keskeinen piirre on groteski, joka ilmenee myös hänen kertomuksissaan. Schulz on kiinnostunut rujosta, eläimellisestä, muotoaan muuttavasta, olemassaolon tilojen rajalla olemisesta. Toisin kuin Franz Kafkalla, Schulzin hahmojen muodonmuutokset vaikuttavat olevan enemmänkin kielikuvia mielentilasta tai henkisestä kehityksestä kuin yhtäkkisiä muutoksia. Toisen maailmansodan jälkeen Schulzia on tulkittu myös surrealismin lähtökohdista.[4]

• Kanelipuodit ja muita kertomuksia. Suomentanut Tapani Kärkkäinen. Helsinki: Basam Books, 2013. ISBN 978-952-260-169-8. Sarja: Basam Books klassikko
• Kuolinilmoituksen sanatorio (Sanatorium pod Klepsydra, 1936) sisältyy kokoelmaan Kanelipuodit ja muita kertomuksia)
• Krokotiilikuja: Novelleja. Valikoima puolankielisistä alkuteoksista saksasta suomennettuna. Suomentanut Aarno Peromies. Helsinki: Otava, 1965. Sarja: Moderneja kirjailijoita.

• Petri Liukkonen: Bruno Schulz. Books & Writers, Authors' Calendar. (englanniksi)
• Bruno Schulz, culture.pl (puolaksi, englanniksi, ranskaksi, saksaksi)