Bruno Saul

Bruno Saul syntyi Narvassa. Hän opiskeli vuosina 1947–1951 Tallinnan teknisessä opistossa ja sen jälkeen vuosina 1951–1956 Leningradin Bontš-Brujevitšin mukaan nimetyssä sähkötekniikan instituutissa valmistuen radiotekniikan insinööriksi. Valmistuttuaan Saul palasi takaisin synnyinmaahansa ja työskenteli Neuvosto-Viron Liikenne- ja viestintäministeriössä Tarton ja Harjumaan alueella muun muassa Laitsen radioaseman päällikkönä vuosina 1956–1960. Sen jälkeen vuosina 1960–1966 Saul toimi pääinsinöörinä. Saul liittyi kommunistipuolueen jäseneksi 28-vuotiaana vuonna 1960.[2]

Saulin ura Johannes Käbinin johtamassa Neuvosto-Virossa oli nousujohteinen. Vuosina 1966–1960 hän toimi Neuvosto-Viron viestinnän apulaisministerinä ja vuosina 1969–1975 viestintäministerinä. Tämä tehtävä nähtiin niin tärkeäksi, että poliittinen koulutus oli tarpeen. Työuransa ohella hän kävi puoluekoulua ja suoritti puoluetutkinnon vuonna 1973. Hän nousi Viron kommunistipuolueen keskuskomitean ehdokasjäseneksi vuonna 1971.[2]

Poliittisten opintojen lisäksi Bruno Saul opiskeli Leningradissa taloustieteitä vuosina 1973–1975 Nikolai Voznesenskille nimetyssä taloustieteen instituutissa. Hän suoritti taloustieteen tohtorin tutkinnon vuonna 1975.[3]

Vuosina 1975–1984 Saul oli Neuvosto-Viron varapääministerinä. Varapääministeriyskauden lopulla huhtikuusta 1983 tammikuuhun 1984 Saul toimi Viron kommunistisen puolueen keskuskomitean teollisuudesta vastaavan komitean sihteerinä. Tammikuussa 1984 pitkäaikainen Neuvosto-Viron pääministeri eli ministerineuvoston puheenjohtaja Valter Klauson luopui tehtävästään ja seuraajaksi nimitettiin Bruno Saul. Saulia oli pidetty aiemman uransa loppuvaiheessa kansallisesti suuntautuneen puoluejohtajan Johannes Käbinin suojattina, mutta Saulin ura jatkui kuitenkin nousujohteisena vuonna 1978 Neuvosto-Viron puoluejohtoon nimetyn keskusjohtoisuutta ja venäläistämistä tukeneen Karl Vainon aikana.[2]

Saulin pääministeriaikaan ajoittui Neuvostoliiton puoluejohdon vaihdokset loppuvaiheessa keväällä 1986 Mihail Gorbatšovin noustessa valtaan ja käynnistäessä uudistustoimet. Neuvosto-Virossa pääministeri Saul kannatti 1980-luvun puolivälissä Neuvostoliiton keskushallinnon Koillis-Viroon suunnitteleman fosforiittikaivoksen avaamista. Maaliskuussa 1987 Saul totesi, että fosforiittikysymystä on liioiteltu ja yritti tukahduttaa virolaisten esittämän kritiikin asiasta.[4] Taloudellisesti itsenäisen Viron ns. IME-ohjelma esitettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 1987 Edasi-lehdessä.[5] Pääministeri Saul ilmoitti marraskuussa 1987, että IME-ehdotuksen tekeminen oli poliittinen virhe.[6].

Vuodesta 1988 tuli vallassaolleelle Neuvosto-Viron kolmikolle eli puoluejohtaja Vainolle, pääministeri Saulille ja ideologiasihteeri Ristlaanille kohtalokas. Kukin heistä syrjäytettiin vuoden aikana. Saul menetti asemansa heistä viimeisenä marraskuussa 1988 ideologiasihteeriksi Ristlaanin jälkeen nostetun Indrek Toomen ottaessa pääministerin tehtävät Saulilta.[7] Saulilla oli ministerineuvoston puheenjohtajuuden lisäksi muitakin keskeisiä tehtäviä neuvostohallinnossa. Saul oli vuosina 1984–1990 Neuvostoliiton korkeimman neuvoston ja vuosina 1975–1990 Viron neuvostotasavallan korkeimman keuvoston jäsenenä. Saul oli kommunistipuolueen jäsen kaikkiaan 30 vuoden ajan aina vuoteen 1990 asti.[2]

Pääministerikauden jälkeen vuoden 1988 lopulla Saul siirtyi Itä-Saksaan Neuvosto-Viron kaupalliseksi edustajaksi. Tässä tehtävässä hän oli vuoden 1990 loppuun. Seuraavat kaksi vuotta eli 1991–1992 Saul toimi Tartu Kommertspankin apulaisjohtajana. Sen jälkeen Saul toimi opetustehtävissä eli vuosina 1995–1999 yksityisen sosiaalitieteiden yliopiston LEX:n opettajana ja vuodesta 1998 yksityisen Euroyliopiston (vir. Euroakadeemia) professorina ja vuoden 2003 jälkeen sen emeritusprofessorina.[3]

Vuonna 2006 Saul julkaisi vironkielisen omaelämäkerran Mei aeg.[8]

• Saul, Bruno (1999). Raha ja väärtpaberid. Tallinn. (viroksi)
• Saul, Bruno (2003). Turundus : konspekt. Tallinn. (viroksi)
• Saul, B. (2004). Estonia’s Foreign Trade Relations Within the EU. Baltic Horizons, 2 (101), 34–40. (englanniksi)
• Saul, B. (2005). Estonian kroon – our own currency. Ex-prime minister of Estonia tells his story. Baltic Horizons, 3 (102), 2–12. (englanniksi)
• Saul, Bruno: Meie aeg, s. 681. Tallinn: Kirjastus Maalehe Raamat, 2006. ISBN 998-564-320-8.. (viroksi)
• Saul, Bruno (2008). Foreign investments in the Estonian economy and the problems arising therefrom. Baltic Horizons, 9 (108), 40–55. (englanniksi)
• Saul, Bruno (2009). Anatomy of the Economic Crisis. Baltic Horizons, 11 (110), 13–20. (englanniksi)
• Saul, Bruno (2009). Economic Slump and Pensions in Estonia. Baltic Horizons, 11 (110), 21–26. (englanniksi)