Bruno Laakko

Kesällä 1938 amerikansuomalainen Bruno Laakko teki elämänsä ensimmäisen matkan isänsä kotimaahan Suomeen tarkoituksenaan jatkaa musiikkiopintojaan Sibelius-Akatemiassa kapellimestari- ja sävellyslinjalla. Hänellä oli jo takanaan muun muassa Juillard School of Musicin Bachelor of Science -tutkinto ja Master of Arts -tutkinto Columbian yliopistosta. Akateemisista opinnoista huolimatta Laakko oli kuitenkin jazzmuusikko; hän oli soittanut USA:ssa muun muassa Will Hudsonin, Art Mooneyn, Fred Bergin ja Jean Goldketten orkestereissa.

Ollessaan loppukesästä käymässä Kemissä setänsä luona Bruno Laakko kuuli Dallapén olevan paikallisella teatteritalolla keikalla ja päätti lähteä kyselemään orkesterista töitä. Dallapén pojat hieman naureskellen totesivat, että "sopiihan sitä koettaa, mutta..." Laakko saapui hetken kuluttua takaisin kainalossaan kullattu saksofoni, komea hieno klarinetti sekä suomalaisissa musiikkipiireissä lähes tuntematon bassoklarinetti. Laakon soiteltua muutaman tahdin Dallapén pojilta loksahtivat leuat auki. Laakko oli ilmiömäinen swing-muusikko. Hänet otettiin välittömästi orkesterinjohtajaksi, jolloin vanha show-Dallapé heitettiin romukoppaan ja orkesteri siirtyi enemmän synkopoidun swingin pariin, Laakon esikuvan Benny Goodmanin tyyliin. Vapaa improvisointi tuli hänen myötään mukaan kuvioihin. Soittotaitojensa lisäksi Laakko oli myös erinomainen sovittaja, ja pian Dallapén ohjelmistossa olikin hänen versionsa muun muassa kappaleista "Alexander’s Ragtime Band", "Jeepers Creepers" ja "Dinah". Myös laulajana hän esiintyi orkesterin edessä esittäen kappaleita pääasiassa omalla äidinkielellään, englanniksi. Jazz-kappaleiden lisäksi Laakko esitti mielellään muun muassa "Violetta"-tangon ja kansansävelmä "Annie Laurien".

Laakon ääni ja soitanta taltioituivat myös äänilevylle. Kesän 1939 lopulla orkesteri levytti Käpylän työväentalolla salanimellä "Bruno Laakko ja Lepakot" Columbialle, Dallapén välttyessä näin sopimusrikkomukselta PSO:n Odeonin kanssa. Sessiossa levytettiin nelisenkymmentä kappaletta, joista 34:ssä laulajana oli Olavi Virta. Laakko itse lauloi kappaleet "Aleksanterin rytmiorkesteri" (Alexander’s Ragtime Band) ja "Kissa vieköön" (Jeepers Creepers), johon suomenkielisen sanoituksen teki Kauko Käyhkö. Virran kappalevalikoima koostuu lähinnä tangoista ja jenkoista, mutta on mukana pari erinomaista swing-numeroakin "Ruusuhuone" ja "Teetä kahdelle", joissa voi kuulla Laakon hienot improvisoidut klarinetti- ja saksofonisoolot.

Talvisodan syttyessä loppuvuodesta 1939 Laakko siirtyi Kemiin toimien siellä vapaaehtoisena suojeluvalvojana – eihän hänen amerikkalaisena olisi tarvinut edes jäädä tuolloin Suomeen. Rauhan koitettua keväällä 1940 hän jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa soitellen keikkamuusikkona Helsingissä. Dallapéllä ei ollut tuolloin aktiivista toimintaa. Jatkosodan sytyttyä hän lähti elokuussa 1941 Petsamon kautta "viimeisellä Amerikan-laivalla" kotia kohti. Palattuaan kotimaahansa Laakko toimi Marylandissa collegen musiikinopettajana tehden vuosien varrella muutamia vierailuja Suomeen.

• Kauko Käyhkö: Dallapén tarina, Karisto, 1973
• Jukka Haavisto: Puuvillapelloilta kaskimaile – Jatsin ja jazzin vaiheita Suomessa, Otava, 1991
• Tony Latva & Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, WSOY, 2004
• Pekka Gronow, Jukka Lindfors & Jake Nyman: Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille, Tammi, 2002
• Olavi Virta – Kootut levyt osa 1 (1938–1942): Levyvihkosen artikkeli, Fazer-Finnlevy, 1992