Bror Beckman

Bror Beckman (10. helmikuuta 1866 Kristinehamn – 22. heinäkuuta 1929 Ljungskile) oli ruotsalainen säveltäjä.[1]

Bror Beckman

Beckman syntyi muusikko Bror Adolf Beckmanin ja Anna Augusta Beckmanin (o.s. Holm) poikana. Hänen isoisänsä puolestaan oli pappi, virsien laatija Johan Vilhelm Beckman. Beckman aloitti säveltämisen 7-vuotiaana ja kävi vuodesta 1876 Karlstadissa koulua, jossa hänen isänsä opetti musiikkia. Beckman suoritti ylioppilastutkintonsa keväällä 1884 ja työskenteli sen jälkeen kuukausien ajan K. Warmuthin musiikkikaupassa Kristianiassa. Loppusyksystä 1884 hän pääsi avustamaan Julius Baggen musiikkikauppaan Tukholmassa. Samanaikaisesti hän sai Baggelta harmonian opetusta. Beckman jatkoi työskentelyä Baggen liikkeessä vuoden 1887 loppuun. Baggen suosituksesta hän oli aloittanut kontrapunktin ja sävellyksen opiskelun Johan Lindegrenin johdolla jo vuonna 1885. Näitä opintojaan Beckman jatkoi vuoteen 1890. Lindegrenin vaikutus kuuluu hänen tuotantonsa osoittamassa kontrapunktin hallinnassa. Beckman omaksui myös huomattavia vaikutteita Carl Nielseniltä.[1]

Beckman pääsi vuonna 1888 vakuutusvirkailijan tehtäviin Fylgia-vakuutusyhtiöön. Tässä työssä hän vietti yli kahdenkymmenen vuoden jakson, jonka alussa hän samanaikaisesti suoritti musiikkiopintoja ja sitten teki opetus- sekä sävellystyötä. Vuosina 1890–1902 Beckman työskenteli kontrapunktin opettajana Sigrid Carlheim-Gyllensköldin musiikki-instituutissa Tukholmassa. Vuosina 1894–1896 hänellä oli valtion nuorille säveltäjille myöntämä stipendi. Ensimmäisen vuoden hän vietti Berliinissä opiskellen orkestraatiota Franz Mannstädtin johdolla. Beckmanin ensimmäinen suurimuotoinen orkesteriteos, sinfonia op. 6, on näiltä vuosilta. Sen kantaesitti Hovkapellet keväällä 1902. Toisen suurimuotoisen orkesteriteoksen (Om lyckan, op. 10) ajoitus on epävarmempi, mutta se oli saattanut jo valmistua vuoteen 1902 mennessä.[1]

Vuonna 1904 Beckman valittiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi. Vuonna 1907 hän aloitti toimimisen sen valtion säveltäjästipendeille omistetussa komiteassa, ja vuonna 1908 hän liittyi akatemian opetuksellisen siiven johtokuntaan. Vuonna 1909 Beckman lopetti työnsä vakuutusyhtiön palveluksessa ja siirtyi Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian varainhoitajaksi. Vuonna 1910 hän pääsi akatemian kuninkaallisen musiikkikonservatorion rehtoriksi, ja professorin aseman hän sai vuonna 1911. Vuosina 1915–1923 hän työskenteli lisäksi kansallisen opetushallituksen tarkastajana ja koulujen musiikkiopetuksen neuvonantajana. Beckman oli aktiivinen myös kuorolaulun oppilaitoksen perustamisessa Tukholmaan vuonna 1919.[1]

Beckmanin vuonna 1895 säveltämää ja säveltäjän ainoaksi jäänyttä sinfoniaa kohtaan tunnettu kiinnostus kasvoi Beckmanin viimeisten elinvuosien aikana. Esityksiä pidettiin vuosina 1927–1929 eri puolilla Ruotsia, Karlsbadissa ja Kööpenhaminassa; vuonna 1928 teos esitettiin myös Helsingissä Robert Kajanuksen johdolla. Beckman itse kommentoi teosta kriittisesti nuoruudentyönään. Hänen muuhun tuotantoonsa kuuluu muita orkesteriteoksia, näyttämömusiikkia, lauluja, kuoroteoksia, kamarimusiikkia ja pianosävellyksiä. Lisäksi Beckman oli 1900-vuosikymmeneltä saakka kiinnostunut harmonista ja sävelsi sillekin lukuisia teoksia. Näitä harmonisävellyksiä kommentoi myönteisesti Sigfrid Karg-Elert vuonna 1907 Das Harmonium -lehteen. Beckman kuoli sydänvikaan vuonna 1929.[1]