Bram Stoker

Stoker syntyi Clontarfissa Irlannissa, rannikkokylässä lähellä Dublinia. Hänen vanhempansa olivat Abraham Stoker (1799–1876) ja Charlotte Mathilda Blake Thornley (1818–1901), ja hän syntyi heidän seitsemästä lapsesta kolmantena. Lapsena hän oli sairaalloinen. Aloittaessaan kuusitoistavuotiaana Dublinissa Trinity Collegessa hänestä tuli urheilija ja jalkapallotähti. Stoker opiskeli aluksi matematiikkaa mutta liittyi myös filosofiseen seuraan ja nousi sen puheenjohtajaksi. Nähtyään Henry Irvingin esityksen hän innostui myös näyttelemisestä.[2]

Isänsä Abrahamin jalanjäljissä Stokerista tuli virkamies 1870. Seuraavana vuonna hän kirjoitti ensimmäiset teatteriarvostelunsa. Vuoteen 1878 hän jatkoi novellien ja arvostelujen kirjoittamista, kunnes Irving nimitti hänet Lontoon Lyceum-teatterin talousvastaavaksi. Samana vuonna Stoker avioitui Florence Balcomben kanssa, jota myös Oscar Wilde tavoitteli. Lontoon seurapiireissä hän tutustui muun muassa James McNeil Whistleriin ja Arthur Conan Doyleen.[2]

Irvingin kiertuejärjestäjänä Stoker matkusti useita kertoja Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Yhdysvalloissa Stoker tapasi muun muassa Walt Whitmanin.[2]

Stoker kirjoitti useita lehdissä julkaistuja novelleja, mutta maineensa hän saavutti romaanilla Dracula, josta on tullut mittakeppi, johon kaikkia myöhempiä vampyyritarinoita verrataan. Romaani ilmestyi vuonna 1897, ja se menestyi heti. Vuonna 1914 postuumisti ilmestynyt Draculan vieras on mahdollisesti jakso Draculan varhaisesta versiosta.[3]

Bram Stoker kuoli vuonna 1912 Lontoossa.

Kokoelma Draculan vieras ja muita kertomuksia sisältää muutakin kuin kauhukirjallisuutta. Ajan romanttista kirjallisuutta lähenevät sen tarinat ”Kasvavan kullan salaisuus” ja raamatullisista kuvista sävyjä saava ”Abel Behennan paluu”. ”Rottien hautajaiset” ei sisällä yliluonnollisia aineksia, mutta se on luonteeltaan kuitenkin kauhua. Yksi tarinan ”Squaw” hahmoista on amerikkalainen turisti, jonka uhkarohkeus koituu kohtalokkaaksi.[3]

Stokerin muihin romaaneihin kuuluvat The Snake’s Pass (1890), The Jewel of Seven Stars (1903) ja The Lair of the White Worm (1911).

Stokerin jättämästä jäljestä kertoo muun muassa se, että saksalainen F. W. Murnau ohjasi jo vuonna 1922 Draculasta elokuvan. Oikeuksien puutteen vuoksi elokuvan nimeksi tuli kuitenkin Nosferatu ja päähenkilöksi kreivi Orlok. Stokerin leski Florence Stoker nosti tekijänoikeusrikkomuksesta oikeusjutun, jonka päätteeksi elokuvan kopiot määrättiin tuhottaviksi. Lukuisia kopioita oli jo ehditty levittää maailmalle. Kokonainen kopio alkuperäisestä elokuvasta löytyi kuitenkin vasta 2000-luvulla. Nosferatusta on sittemmin tullut kauhuelokuvan merkittävimpiä klassikkoja.

Stokerin mukaan on nimetty Bram Stoker -palkinto, joka myönnettiin ensi kerran vuonna 1988.[4]

• Haudantakaisia, toim. Markku Sadelehto ; suom. Osmo Saarinen, sisältää Bram Stokerin kertomuksen. Jalava, 1994
• Kammoittava kreivi: (dracula), suom. Risto Kalliomaa. Nide, 1952.
• Seitsentähtinen jalokivi. Kaleva (Mich.) : Suom.-amer. kustannusyhtiö, 1904.
• Squaw: kuunnelma Bram Stokerin novellista, Yleisradiolle suom. ja dramatisoinut Pekka Markkula. Yleisradio, 1985.
• Dracula. (Dracula, 1897.) Lyhentämättömästä alkuperäisteoksesta suomentanut ja huomautuksilla varustanut Jarkko Laine (1. painos 1977). Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21605-6.
• Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia. Suomentanut Inkeri Koskinen. Helsinki: Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-5782-1.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bram Stoker Wikimedia Commonsissa

• Bram Stokerin teoksia Gutenberg-projektissa