Boz Scaggs

Musiikkiharrastus sai Scaggsin jättämään high schoolin kesken. Hän palveli jonkin aikaa armeijassa San Antoniossa ja perusti sitten R&B-tyylisen ravintolayhtyeen Austiniin. The Wigs -niminen yhtye lähti vuonna 1964 kiertueelle Britanniaan, jossa se joutui huomaamaan monien sikäläisten muusikoiden soittavan amerikkalaista blues-pohjaista musiikkia paljon paremmin ja monipuolisemmin. Kun muut yhtyeen jäsenet päättivät palata Austiniin, Boz Scaggs jäi kiertelemään Eurooppaa katusoittajana ja asettui Tukholmaan, jossa hän sai tehdä ensimmäisen albuminsa ruotsalaisyhtyeen laulusolistina.[1]

Tukholmassa Scaggs tutustui Jefferson Airplanen kitaristin Jorma Kaukosen veljeen Peter Kaukoseen ja sai kuultavakseen San Franciscon alueella tehtyä uutta rock-musiikkia. Hän kuuli myös ystävänsä Steve Millerin perustaneen San Franciscoon yhtyeen. Scaggs lähti Tukholmasta San Franciscoon ja liittyi Steve Miller Bandiin. Hän on kertonut pitäneensä alueen silloista hippikulttuuria lapsellisena verrattuna ”sivistyneeseen” eurooppalaiseen popkulttuuriin ja herättäneensä ihmetystä yrittäessään pysyä erossa jo Euroopassa ja Intian-matkallaan käyttämistään huumeista.[1]

Steve Miller Bandissä Boz Scaggs nousi esiin lauluntekijänä ja laulajana ja pääsi muun muassa Rolling Stone -lehden Jan Wennerin suosioon. Wenner järjesti Scaggsille levytyssopimuksen Atlantic Recordsin kanssa ja tuotti tämä albumin Boz Scaggs (1970), joka äänitettiin Alabamassa Muscle Shoals -studiolla yhdessä sikäläisten huippumuusikoiden, muun muassa Duane Allmanin, kanssa.[1]

Scaggs siirtyi Atlanticilta Columbia Recordsille ja teki seuraavina vuosina sille useita albumeja, ensimmäisinä Moments (1971) ja Boz Scaggs & Band) (1971), molemmissa tuottajana Glyn Johns. Vuoden 1972 My Time tehtiin jälleen Muscle Shoalsissa, tuottajana Roy Halee.[1]

Suurimman menestyksen Scaggs sai Johnny Bristolin tuottamalla vuoden 1976 albumilla Silk Degrees, joka myi yli neljä miljoonaa kappaletta ja nousi albumilistan kakkostilalle. Albumi tuotti myös singlehitit ”Lowdown” ja ”Lido Shuffle”, jonka B-puolen balladista ”We’re All Alone” Rita Coolidge sai itselleen hitin omana cover-versionaan. ”Lowdown” palkittiin vuoden parhaan R&B-kappaleen Grammyllä. Myös seuraavat albumit Down Two Then Left (1977) ja Middle Man (1980) myivät platinalevyyn vaaditut yli miljoona kappaletta. Niiden jälkeen Scaggs keskeytti uransa 1980-luvun alussa, keskittyi vaikeassa avioerossa yhteishuoltajuuden saaneisiin poikiinsa ja perusti San Franciscoon teksasilaisen ravintolan ja musiikkiklubi Slim’sin.[1]

Scaggs palasi levybisnekseen vuoden 1988 albumilla Other Roads, jolle lauluja kirjoitti myös kirjailija-muusikko Jim Carroll. Esiintyväksi muusikoksi Scaggs palasi vasta vuoden 1991 kiertueella The New York Rock and Soul Revue, jonka vetäjänä toimi Steely Danin Donald Fagen ja jossa esiintyivät myös Phoebe Snow, Michael McDonald ja Charles Brown.[1]

1990-luvun alussa Boz Scaggs sai levytyssopimuksen Virgin Recordsille. Los Angelesin huippumuusikoiden ja -studioiden sijaan ensimmäinen levy Some Change tehtiin Scaggsin kotikaupunkiin San Franciscoon rakennetussa vaatimattomassa studiossa vain yhden sessiomuusikon, multi-instrumentalisti Ricky Fataarin avulla. Scaggs alkoi samoihin aikoihin myös esiintyä radioasemien live-sessioissa ja muissa pienimuotoisissa tilaisuuksissa. Vuoden 1997 albumilla Come On Home Scaggs palasi juurilleen rhythm and bluesiin ja otti levylle mukaan omien sävellystensä lisäksi Bobby Blandin, Jimmy Reedin ja T-Bone Walkerin kappaleita.[1]

Boz Scaggs vieraili yhtyeineen vuoden 2003 Pori Jazz -festivaaleilla[2].

Vuonna 2010 Scaggs muodosti Donald Fagenin ja Michael McDonaldin kanssa supertrion The Dukes of September, joka perustui paljolti vuoden 1991 The New York Rock and Soul Revue -projektiin. 2010-luvun puolessavälissä Scaggs levytti pari albumia Memphisissä Steve Jordanin tuottamina.[3]

Scaggs levyttää ja tekee kiertueita yhä 2010-luvun lopullakin. Vuonna 2018 ilmestyi albumi Out of the Blues.[4]