Botswanan historia

Kalliomaalauksia Tsodilo Hillsissä

Kalaharin autiomaasta löytyy jäännöksiä hyvinkin jopa miljoonan vuoden takaisesta varhaiskivikautisesta ihmisasutuksesta ja asutus jatkui myös mesoliittisella ja neoliittisella kaudella. Alueen myöhäispaleoliittisen kauden asuttajat 17 000 vuotta eaa. olivat sanien ja näiden sukulaisten khoiden esivanhempia; heidän aikaansaannoksiinsa kuuluvat mm. ihmiskunnan varhaisimmat tunnetut taideteokset, Tsodilo Hillsin kalliomaalaukset.[1] Noin 3000 eaa. alkoi suuri bantukansojen levittäytyminen läntisestä Afrikasta etelään; syynä oli tuohon aikaan tapahtunut ilmastonmuutos, joka aiheutti Saharan asteittaisen muutoksen autiomaaksi.^lähde? Noin vuonna 190 jKr. bantut ylittivät Sambesi-joen ja saapuivat siten nykyisen Botswanan alueelle. Bantujen mukana eteläiseen Afrikkaan kulkeutui taito käsitellä rautaa.[1]

Vuoden 650 tienoilla nykyisen Botswanan alueelle syntyi voimakas Toutswen valtakunta, joka saavutti kukoistuskautensa 1050-luvulla ja oli olemassa 1400-luvulle saakka. Taloudellisesti valtion voimakkuus perustui huomattavan runsaaseen karjaan ja kansainvälisiin kauppayhteyksiin. Hallitsijat antoivat palveluihin ja kunnianosoituksiin käytettyä karjaa myös valtion köyhemmille asukkaille. Valtakunta on saanut nykyisen nimensä Palapyen pohjoispuolella sijaitsevasta Toutswemogala Hillistä, josta on tehty arkeologisia löytöjä.

Noin vuonna 1300 Toutswen valtakunta menetti johtavan asemansa Mapungubwen valtakunnalle. Mahdollisesti viereisen Suur-Zimbabwen valtakunnan nousemisen seurauksena valtio hajosi 1400-luvulla. Jo vuonna 1095 läntiset sothot olivat saavuttaneet nykyisen Botswanan eteläosat ja perustaneet Kgalagadi (Kalahari)-valtakunnan. Toutswen luhistuttua lisää basothoja ja tswanoja siirtyi alueelle. Muodostui erilaisia pieniä valtakuntia ja kansoja, kunnes 1800-luvun alussa tswanat asuttivat koko nykyisen Botswanan itäosan.

Mfecanen aikana vuonna 1830 bakololot ja ndebelet levittäytyivät kuningas Mzilikaziin johdolla länteen, jolloin aiheutui sotilaallisia yhteenottoja tswanojen kanssa.

1830-luvulla suuri osa Kapmaan buureista muutti pohjoiseen ja hyökkäsi tswanojen kimppuun; he korottivat veroja ja ottivat orjia. Varsinainen kolonisaatio alkoi vuonna 1840, jolloin alueelle saapuivat ensimmäiset valkoihoiset lähetyssaarnaajat ja kauppiaat. Vuonna 1845 sir David Livingstone London Missionary Societysta perusti Kolobengiin maan ensimmäisen pysyvän lähetysaseman.

Vuosina 1852–1853 buurit (joukossa mm. nuori Paul Kruger) valtasivat tswanojen alueen ja ryöstivät naisia, lapsia ja karjaa. Myös lähetysasemia vastaan hyökättiin ja niitä tuhottiin, mutta suunniteltu pidempiaikainen miehitys epäonnistui. Tswanat puolestaan kostivat hyökkäilemällä buurialueen itäosiin, kunnes vastaperustetun Etelä-Afrikan tasavallan hallitsija Andries Pretorius solmi rauhansopimuksen tswanojen kanssa. Vuonna 1867 saksalainen tutkimusmatkailija Karl Mauch löysi suuren kultaesiintymän Tatista nykyisen Francistownin lähistöltä.

Vuosina 1881–1884 buurit ja tswanat ajautuivat jälleen sotaan, kun buurilaiset ja brittiläiset palkkasoturit hyökkäsivät etelästä tswanojen kimppuun. Sodan seurauksena tswanojen asuma-alueelle perustettiin Stellalandin ja Goshenin buuritasavallat. Molemmat alueet joutuivat kuitenkin pian brittiläisten joukkojen miehittämiksi, ja vuonna 1885 ne julistettiin Brittiläisen Betsuanamaan kruununsiirtomaaksi. Nykyisin alue kuuluu Etelä-Afrikan tasavaltaan.

Samaan aikaan nykyisen Botswanan alue julistettiin tswanojen pyynnöstä Ison-Britannian Betšuanamaan protektoraatiksi. Toisen buurisodan jälkeen 1900-luvun alussa britit ottivat käyttöön uudenlaisen verojärjestelmän (Hut Tax, "mökkivero"), jonka paikalliset voudit keräsivät. Sen sijaan kansan sisäinen hallintojärjestelmä pysyi toistaiseksi ennallaan.

Kgosi Khama III.

Cecil Rhodesin perustama, itsenäisesti toimiva monopoliyhtiö British South Africa Company tavoitteli myöhemmin oikeuksia hallinnoida ja hyödyntää Betšuanamaata vastoin maalle annettuja asianmukaisia myönnytyksiä. Estääkseen tämän ja siihen liittyvät alueliitokset tswanapäälliköt (BaKgosi) Khama III, Bathoen I ja Sebele I matkustivat vuonna 1895 Lontooseen. Siellä he vaativat, että suojelusopimuksia noudatetaan, ja onnistuivatkin tässä; tähän vaikutti myös Jamesonin hyökkäyksen epäonnistuminen. Alueella näkyi kuitenkin edelleen hallinnollista yhdentymistä Etelä-Afrikan kanssa; aluetta mm. hallinnoitiin Mafekingistä Etelä-Afrikasta. Vuosina 1896–1897 rakennettiin rautatie Mafekingistä Betsuanamaan itäosien halki Etelä-Rhodesiaan. Vuonna 1910 Betsuanamaa muodosti muiden eteläisen Afrikan alueiden kanssa Etelä-Afrikan tulliliiton. 1950-luvulle asti perinteiset heimopäälliköt huolehtivat hallinnosta.

Vuonna 1920 perustettiin European Advisory Council ja Natives Advisory Council, joiden tehtävä oli antaa suosituksia kullekin alueen väestöryhmälle. Vuonna 1950 ne yhdistettiin Joint Advisory Counciliksi ja otettiin näin ensimmäiset askeleet kohti maan täydellistä itsenäisyyttä. Tämän elimen vuonna 1960 yhdessä Legislative Councilin kanssa hyväksymä perustuslaki loi Botswanan parlamentin, jolla oli alun perin myös neuvoa-antavia tehtäviä; tosin alkuvaiheessa eurooppalaiset olivat parlamentissa enemmistönä. Vuodesta 1959 alkaen syntyi useita puolueita, kuten välitöntä itsenäisyyttä kannattanut Botswana People’s Party; maltillisempi Botswana Democratic Party (BDP) muodostui 1961. Kesäkuussa 1964 britit päättivät myöntää maalle itsenäisyyden. Britannian Westminster-järjestelmään perustuva toinen perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1965. Kansalliskokouksen lisäksi perustettiin House of Chiefs, pääosin seremoniallinen kamari, jolla ei ollut veto-oikeutta BaKgoseille eikä muille perinteisille hallitsijoille. Samaan aikaan pääkaupunki siirrettiin Mafikengistä Gaboroneen, jolloin alue sai ensimmäistä kertaa historiansa aikana oman pääkaupungin. Samana vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa vaalit, joissa Seretse Khaman johtama BDP sai yli 80 prosenttia äänistä. Khama oli bamangwato-heimon nimellinen päällikkö ja Khama III:n pojanpoika, mutta hän joutui väliaikaisesti luopumaan vaatimuksistaan avioituessaan brittiläisen Ruth Williams Khaman kanssa.

Botswanan hallinnollinen jako vuonna 1995

Botswana itsenäistyi 30. syyskuuta 1966 ja liittyi samaan aikaan Kansainyhteisöön. Vuonna 1965 pääministeriksi nousseesta Seretse Khamasta tuli Botswanan ensimmäinen presidentti. Hän onnistui pääasiassa pitämään maansa konfliktien ulkopuolella.

Britannian hallitus ei ollut tehnyt juuri mitään protektoraatin kehittämiseksi, joten Botswana oli itsenäistyessään yksi Afrikan köyhimmistä valtioista; tuolloin siellä oli vain viisi kilometriä päällystettyä tietä ja kolme lukiota. Maan taloudellinen tilanne parani huomattavasti, kun Orapan läheltä löydettiin vuonna 1967 ensimmäiset suuret timanttikerrostumat; suurin osa Botswanan tuloista saadaan edelleen timanttien viennistä. Korkeat tulot johtivat valtion nopeaan talouskasvuun: vuonna 2003 maassa oli jo noin 6000 kilometriä päällystettyä tietä ja noin 300 lukiota. Nykyisin Botswana on yksi Afrikan rikkaimmista valtioista, eikä siellä esiinny juurikaan köyhyyttä tai nälänhätää.

Vuonna 1966 Seretse Khama nimitti eteläafrikalaisen professorin ja entisen ANC:n virkamiehen Zachariah Keodirelang Matthews Botswanan diplomaattiseen palvelukseen. Hän edusti maan etuja vuonna 1968 tapahtuneeseen kuolemaansa asti sekä Yhdysvalloissa että YK:ssa.

Botswana muodosti vuonna 1974 yhdessä Angolan, Mosambikin ja Tansanian kanssa löyhän "rintamavaltioiden" ryhmän, joka tuki Namibian ja silloisen Rhodesian vapautusliikkeitä. Vuonna 1979 nämä valtiot perustivat yhdessä Lesothon, Malawin, Sambian ja Swazimaan kanssa Southern African Development Conferencen (SADCC), alun perin vastapainoksi Etelä-Afrikalle. Vuonna 1977 perustettiin Botswanan puolustusvoimat Rhodesian ja myöhemmin myös Etelä- ja Lounais-Afrikan rajojen suojaksi. Botswana on joutunut useita kertoja Etelä-Afrikan sotilasoperaatioiden uhriksi, tärkeimpänä syynä Etelä-Afrikassa kielletyn Afrikan kansalliskongressin aktivistit. Apartheid-hallituksen kaaduttua vuonna 1992 Etelä-Afrikka on kuitenkin myös itse liittynyt SADCC:hen, joka sittemmin on toiminut Eteläisen Afrikan kehitysyhteisön alaisuudessa ja ottanut keskuspaikakseen Gaboronen.

Seretse Khaman vuonna 1980 tapahtuneen kuoleman jälkeen presidentiksi tuli Ketumile Masire, jota seurasi Festus Mogae vuonna 1998. Festus Mogae valittiin presidentiksi toisen kerran 30. marraskuuta 2004. Huhtikuussa 2008 Seretse Khaman pojasta Ian Khamasta tuli Botswanan neljäs presidentti; vuonna 2018 hänen tilalleen tuli Mokgweetsi Masisi. Tähän mennessä jokainen Botswanan presidentti on kuulunut BDP:hen, joka on voittanut ehdottomalla enemmistöllä myös kaikki aiemmat parlamenttivaalit.[2]

Botswana arvioitiin vuonna 2020 Afrikan toiseksi vähiten korruptoituneeksi maaksi Seychellien jälkeen.[3]

Botswana on ollut Unescon jäsen vuodesta 1980.

• Afrikan historia

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Botswanan historia Wikimedia Commonsissa