Botlih

Botlih (ven. Бо́тлих) on kylä Dagestanin länsiosassa Venäjällä. Se sijaitsee Andijskoje Koisu -joen laaksossa 252 kilometriä Mahatškalasta lounaaseen. Kylä on Botlihin piirin keskus. Asukkaita on noin 13 000 henkeä (vuonna 2008).

Botlih on länsi-Dagestanin suurin kylä. Se koostuu kolmesta osasta. Vanhan kylän lähellä on 1970-luvulla rakennettu asuinalue, jossa sijaitsee suurin osa virastoista, yrityksistä ja muista laitoksista. Kolmen kilometrin päässä on vuosina 2005–2008 rakennettu varuskunta-alue.

Kanta-asukkaat ovat botlihin kieltä puhuvia botliheja. Heidän lisäkseen kylässä asuu mm. andeja, bagulaleja, godobereja, karatoja, tšamalaleja ym. alueen pienten kansojen edustajia. Virallisesti heitä kaikkia on pidetty avaareina.

Perinteisiä elinkeinoja ovat puutarhanhoito, terassiviljely ja karjanhoito. Botlihissa toimii radiotekninen, asvaltti- ja säilyketehdas. Palveluihin kuuluu kaksi lastentarhaa, kolme keskikoulua, ammattikoulu, poliklinikka, sairaala ja neljä kirjastoa. Kylässä on kaksi moskeijaa.

Toinen Tšetšenian sota sai alkunsa tšetšeenitaistelijoiden Botlihiin vuonna 1999 tekemästä hyökkäyksestä.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.