Borys Ljatošynskyi

Borys Mikolaiovitš Ljatošynskyi (ukr. Бори́с Миколáйович Лятоши́нський; 3. tammikuuta 1895 Žytomyr – 15. huhtikuuta 1968 Kiova) oli ukrainalainen säveltäjä.[1]

Boris Ljatošynskyi

Ljatošynskyi lähti vuonna 1914[2] Kiovaan opiskelemaan oikeustiedettä. Samalla hän otti sävellystunteja Reinhold Glièreltä. Hän valmistui oikeustieteen opintojensa päätteeksi 1918 ja sitten Kiovan konservatoriosta 1919. Ljatošynskyi liittyi valmistuttuaan Kiovan konservatorion henkilökuntaan, jonka jäsenenä palveli loppuelämänsä ajan.[1] Hänestä tuli sittemmin professori.[2] 1930-luvun loppupuolella ja 1940-luvun alkupuolella hän myös työskenteli kaksi jaksoa Moskovan konservatoriossa.[2][1] Ljatošynskyi toimi Neuvostoliiton säveltäjäliiton johtokunnassa 1940-luvun loppupuolelta kuolemaansa saakka.[1]

Ljatošynskyin varhaisimmat teokset edustivat romanttista ja lyyristä tyyliä, johon vaikuttivat etenkin Robert Schumann ja Aleksandr Borodin. Hänen valmistumisteoksensa oli hänen ensimmäinen sinfoniansa, joka osoitti jo Aleksandr Skrjabinilta saatuja vaikutteita; ensimmäinen pianosonaatti (1924) ilmensi traditiosta etääntymistä ja Keski- sekä Länsi-Euroopan atonaalisten tyylien lähenemistä. Sittemmin Ljatošynskyi yksinkertaisti teostensa harmonioita ukrainalaiskansallisten vaikutteiden pohjalta. Viittauksia kansanlauluihin esiintyi kasvavissa määrin.[2] Ljatošynskyin toinen sinfonia (1935–1936, uusittu 1940) katsottiin sosialistisen realismin vastaiseksi, joten säveltäjä määrättiin laatimaan siitä uusittu versio. Muutokset eivät johtaneet teoksen viralliseen hyväksymiseen, joten se voitiin esittää vasta vuonna 1964. Ljatošynskyi joutui uudistamaan myös kolmannen sinfoniansa (1951, uusittu 1954) ja säveltämään siihen kokonaan uuden neljännen osan. Teoksen kantaesittivät vuonna 1955 Jevgeni Mravinskin johtamat Leningradin filharmonikot. Tämän kantaesityksen ja säveltäjän kuoleman väliset vuodet olivat hänen tuotteliaimpiaan ja menestyksekkäimpiään. Hän hyödynsi vaikutteita Ukrainasta, Venäjältä, Puolasta ja Bulgariasta muiden muassa pianokonsertossaan ("Slaavilainen", 1953) ja etenkin viidennessä sinfoniassaan ("Slaavilainen", 1965–1966). Ljatošynskyin neljäs sinfonia on vuodelta 1963.[1]

Ljatošynskyi oli 1900-luvun uuden sukupolven johtavia ukrainalaissäveltäjiä. Hän saavutti maineen ukrainalaisen nykymusiikin "isänä". Viiden sinfonian ohella hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa sävelrunoja, vokaaliteoksia, kaksi oopperaa, kamarimusiikkia ja soolopianosävellyksiä.[2]