Boris Sederholm

Boris Sederholm, sukunimi esiintyi myös muodossa Cederholm (27. tammikuuta 1884 Nikolajev, Venäjän keisarikunta – 30. toukokuuta 1933 Helsinki) oli suomalainen Venäjän keisarillisessa laivastossa palvellut kapteeni ja liikemies joka kirjoitti kuvauksen kokemuksistaan Solovetskin vankileirillä 1920-luvulla.[1][2][3][4]

Boris Sederholm

Sederholmin vanhemmat olivat Venäjän Mustanmeren laivaston mekaanisissa insinöörijoukossa laivanrakennuksen vanhempana tarkastajana toiminut kapteeni Leonid Sederholm (1857–1900) ja Julia Lago (1867–1913). Boris Sederholm valmistui 1899 Nikolajevin kaupungin Aleksanterin klassisesta lukiosta. Hän hakeutui laivaston palvelukseen ja valmistui Pietarissa insinööriksi 1903. Sederholm komennettiin sitten Kronstadtin varuskuntaan, jossa hän työskenteli merimiinojen sytytysmekanismien parissa. Vuonna 1907 Sederholm piti Pietarin teknisen yhdistyksessä esitelmän magneettisulakkeen toiminnasta matalien miinakenttien asentamisessa ja sai keksinnölleen patentin ja rahapalkkion.[5][4]

Sederholm palveli ennen vallankumousta Venäjän keisarillisessa laivastossaä Mustallamerellä ja Itämerellä ja toimi viimeksi Viaporin miinoituspäällikkönä. Ensimmäisen maailmansodan alettua Sederholm oli mukana tekemässä syksyllä 1914 suunnitelmaa Pietarin suojaamisesta Saksan hyökkäykseltä merimiinakenttien avulla. Suunnitelman perusteella Itämereen laskettiin 22 000 merimiinaa. Sederholm ylennettiin työnsä ansiosta kapteeniksi. Vallankumouksen jälkeen hän palasi Suomeen ja ryhtyi liikemieheksi. Hän sai työpaikan myyntiedustajana erään suuren argentiinalaisen vientiyrityksen Suomen edustustossa. Vuonna 1923 Sederholm matkusti Pietariin tekemään neuvostohallituksen kanssa kauppasopimusta erään eteläamerikkalaisen parkitusaineita valmistavan yhtiön edustajana. Tämä tapahtui sen jälkeen kun neuvostohallitus oli alkanut noudattaa NEP-talouspolitiikkaa. Sopimusneuvottelut venyivät kuitenkin pitkiksi, ja niiden tulosta odotellessaan Sederholm alkoi harjoittaa myös omaa liiketoimintaa. Salainen poliisi Tšeka vangitsi hänet 2. huhtikuuta 1924 erään salakuljetusjutun yhteydessä, ja häntä pidettiin vangittuna Špalernajan tutkintavankilassa. Sederholmia uhkasi karkotus Vienanmeren saarella entisessä luostarissa sijainneeseen Solovetskin vankileiriin kärsimään hänelle hallinnollisesti langetettua kolmen vuoden tuomiota. Hän ryhtyi nälkälakkoon viivyttääkseen karkotusta toivoen samalla Suomen hallituksen ehtivän pelastaa hänet.[1][6][4]

Sederholm päätyi lopulta Solovetskiin elokuussa 1925, vaikka neuvostohallitus oli jo antanut määräyksen hänen vapauttamisestaan. Hän vietti Solovetskissa kuusi viikkoa, kunnes pääsi vapaaksi jouluaattona 1925 ja saattoi vuoden 1925 lopulla matkustaa Suomeen. Vankeusajan koettelemukset olivat kuitenkin jättäneet häneen pysyvät jäljet. Sederholm julkaisi sittemmin kirjana kuvauksen vankeusajastaan. Teos I Tjekans klor: upplevelser i Sovjets fängelser ilmestyi käännettynä monille kielille, Suomen lisäksi useissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa.[1][6]

Sederholm kuoli toukokuun lopulla 1933 sairaalassa Helsingissä vaikeaan sairauteen. Viimeiset vuotensa hän asui Hangossa.[7]