Borderterrieri

Borderterrierin rotumääritelmä ei rajoita koirille säkäkorkeutta, vaan se antaa ohjeellisen painon. Uroksen painorajoitus on 6–7 kg ja narttujen 5,2–6,3 kg, mutta käytännössä läheskään kaikki koirat eivät nykypäivänä Suomessa näiden rajojen sisäpuolelle mahdu. Ulkoisesti borderterrieri muistuttaa pientä parrakasta koiraa, jolla on luonteikkaat silmät ja ilmeikäs pää. Borderterrierin raajat ovat pitkät, mutteivät liioitellut. Runko on hieman korkeuttaan pidempi, ei siis neliömäinen. Koira on hoikka ja sen koon ja ulkonäön kulmakivi liittyy sen rintakehään, jonka tulisi olla "spännättävissä", eli aikuisen miehen tulisi saada kätensä koiran rintakehän ympärille. Näin varmistetaan, että käytännön työssä koira mahtuu luolastoon, jota varten se on alkujaan jalostettu.

Borderterrierin pää on leveä ja muistuttaa hieman saukon päätä. Sitä kehystävät mieluiten muuta väritystä tummemmat korvat sekä tummanruskeat silmät. Kuono-osa on 1/3 koiran kallon pituudesta ja koiralla on parta, joka muotoillaan trimmauksella pyöreäksi. Koiran häntä on verraten lyhyt ja porkkanan mallinen ja borderterrieri kantaa sitä hieman selkälinjan yläpuolella, iloisesti ja reippaasti. Pystyssä tai selän päälle kiertyneenä kannettu häntä on virhe.

Rodun värit voidaan jakaa kahteen luokkaan: punaisiin ja sinisiin. Punaiset borderit ovat väriltään punaruskeita tai ruskeita. Osa koirista on ns. grizzlejä, joissa jokaisen karvan toinen pää on musta, toinen punainen. Grizzle väritys saa koiran näyttämään hieman tummemmalta ja kirjavalta. Sininen borderterrieri näyttää nopeasti mustalta, mutta todellisuudessa turkki on hieman sinimusta. Sinisen värin parina tulisi olla harmaata karvoitusta, joka tehostaa sinistä vaikutelmaa ja luo oikean ilmeen koiralle. Siniselläkin koiralla jalat, rintakehä, maha ja osa päästä sekä joillain myös häntä ovat punaiset, mutta siihen ei tällöin yhdisty grizzleä väritystä.

Valkoinen merkki rinnassa sallitaan, mutta muualla esiintyvänä se on virhe ja epätoivottu ominaisuus. Koiria on monen värisiä, mutta ainoastaan valkoinen ja harmaa ovat värejä, jotka ovat epätoivottuja ja joita ei käytännössä esiinny. Harvinaisin esiintyvä väri on vehnä, joka on hyvin vaalea, vehnänkeltainen. Käytännössä väri on kuitenkin lähes kuollut sukupuuttoon ja tiettävästi vain Britanniassa elää muutamia vehnänvärisiä koiria. Geenien puolesta värin esiintulo on kuitenkin mahdollista, vaikkakin varsin epätodennäköistä.

Turkin hoito

Borderterrierillä on karkea turkki, josta kuollut karva on nypittävä aika ajoin pois.

Borderterrierin turkki on karkea ja se huolletaan nyppimällä kuollut karva pois. Jokaisen koiran turkki on erilainen, mutta yleisesti ottaen turkki nypitään pohjavillalle noin kahdesti vuodessa. Trimmaus ei satu koiraa, vaan auttaa turkkia uusiutumaan, kun kuollut turkki poistetaan. Saksia ei tulisi käyttää, sillä tällöin kuollut solukko ei pääse poistumaan turkin juuresta ja näin turkki muuttuu villaiseksi, vanuttuneeksi, elottoman harmaaksi sekä hieman kiharaiseksi. Turkin karkeus katoaa, eikä kerran leikattu karva enää ole helppo nyppiä.

Borderterrieri on luonteeltaan useita muita terrierirotuja sosiaalisempi.

Borderterrieri on luonteeltaan ensisijaisesti rohkea, älykäs ja reipas, valpas pieni koira, joka ilmaisee tunteitaan ja mielialojaan korvillaan ja hännällään, mutta myös mitä erilaisimmilla äänillä. Rotu on säilyttänyt vanhat, alkuperäiset käyttöominaisuudet ja onkin tarvittaessa, vaikkapa ketun kohdatessaan hyvinkin tulinen ja terävä. Luonteensa puolesta borderterrieriä käytetään edelleen jonkin verran luolametsästyksessä, verijäljellä ja jopa vesiriistan noudossa.

Sosiaalisuus on kuitenkin hallitseva elementti borderterrierissä. Border on paljon pehmeämpi ja sosiaalisempi kuin suurin osa muista terriereistä ja jo rotumääritelmä ilmoittaa koiran olevan laumassa viihtyvä ja sopeutuva esim. se sopeutuu elämään toisten eläinten kanssa hyvin. Rähisevän koiran kohdatessaan borderin tulisi vain kääntää päänsä pois ja jatkaa matkaa kuin muina miehinä muttei aina.

Borderterrieri on aina valmis pikku partiolainen, joka kulkee mielellään omistajansa mukana, mihin tahansa tämä meneekään. Borderista saakin helpon ja miellyttävän kaverin niin maalle, vesille kuin vaikkapa lentokoneeseen. Avoin, reipas ja fiksu koira sopeutuu monenlaisiin tilanteisiin. Koska borderin luonne on muita terrierejä rauhallisempi, siitä saa oivan perhekoiran.

Borderterrieri on vanha ja varsin alkuperäinen koirarotu, josta on säilynyt dokumentteja aina 1700-luvulta lähtien. Rodun juuret ovat Englannin ja Skotlannin vuoristoseudulla, jossa borderterrieri säilyi varsin muuttumattomana satoja vuosia. Samoilta seuduilta johtaa myös nimi borderterrieri, joka suomennettiin vielä 80-luvulla paljolti rajamaan terrieri, onhan koira kotoisin rajaseuduilta, metsästäjien suurista koiralaumoista.

Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli karkottava luolakoira. Borderterrieri sananmukaisesti karkotti kettukoirien luolaan ajaman ketun metsästäjien eteen. Borderterrierin ei siis ollut alkujaankaan tarkoitus tappaa eläintä luolaan, vaan karkottaa se metsästäjälle ammuttavaksi.

Borderterrieri uhkasi tuhoutua kokonaan maailmansotien aikana, mutta se saatiin elvytettyä ja on nyt Britanniassa erittäin suosittu ja yleinen koirarotu. Suomeen ensimmäiset yksilöt tuotiin 70-luvulla, Ruotsissa niitä on ollut jonkin verran kauemmin.

Nykyisin borderterrieriä käytetään edelleen keinoluolametsästyksessä, mutta Suomessa on myös muutamia käytännön metsästyskoiria. Sittemmin rodun tarkkoja vaistoja on sovellettu moniin muihinkin metsästyslajeihin, joissa rotu on pärjännyt erinomaisesti. Agilitykoirana borderterrieri on erittäin suosittu.

Luolametsästykseen jalostettu borderterrieri on yhä varsin terve koirarotu.

Borderterrieri on verraten terve rotu. Luuston kuvaustulokset ovat olleet erinomaisia, pääsääntöisesti A- ja B-asteita, eikä kyynärissä ja polvissa ole juuri havaittu ongelmia.

Uudempia ongelmakohtia ovat epileptistyyppiset ns. borderkohtaukset (vaikkakaan tarkkaa yhteyttä epilepsiaan ei ole havaittu), joissa koira saattaa olla poissaoleva tai kouristella. Kohtaukset ovat kuitenkin jossain määrin periytyviä, joten näitä ns. kohtauskoiria on saatu suljettua jalostuksesta. Kohtauksien ongelma tosin on, että ne puhkeavat vasta aikuisella koiralla, joten useita yksilöitä on tässä vaiheessa ehditty jo käyttää jalostukseen.

Rodussa on jonkin verran esiintynyt myös yliherkkyyttä niin ruoka-aineille kuin muillekin ulkoisille ärsykkeille. Lyhytkuonoisena borderterriereillä esiintyy jonkin verran purentavikoja ja vuosittain syntyy myös pentuja, joilla on hännässä mutka tai nikamamuutos.

Borderterrieri ei kuulu Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien kartoitusohjelma PEVISAan, eikä rodulla myöskään ole tutkimus- tai kuvauspakkoa jalostuskäyttöä ajatellen.

• Borderterrierikerho, rodun harrastajat
• Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)