Bootsy Collins

Bootsy Collins perusti vuonna 1968 Pacesetters-yhtyeen. Hänen veljensä Phelps ”Catfish” Collins soitti yhtyeessä kitaraa. Vuosina 1969–1971 Pacesetters oli James Brownin taustaryhmänä. Bootsy Collins ja hänen veljensä soittavat monilla Brownin kuuluisimmista singleistä, kuten ”Sex Machine”, ”Super Bad”, ”Think” ja ”Soul Power”. Bootsy väittää osallistuneensa myös joidenkin Brownin kappaleiden tekoon, mutta ei nuoresta iästään johtuen tajunnut kysyä niistä rojalteja itselleen.

Bootsy ei saanut toteuttaa riittävästi omia visioitaan James Brownin tiukan komennon alla työskennellessään, ja muutamaa vuotta myöhemmin hän liittyi veljensä ja muutaman muun Brownin kanssa työskennelleen muusikon kanssa George Clintonin seurueeseen. Muusikkojen kohtaamisen taustalla oli Clintonin kanssa työskennellyt laulaja Mallia Franklin, joka tapasi Bootsyn seurueineen vuonna 1972. Bootsyn ja Clintonin persoonat sopivat hyvin yhteen. Molemmilla oli omintakeinen huumorintaju. Bootsyn mukaan LSD auttoi häntä saavuttamaan luovuuden artistina. Bootsy Collins levytti nyt Clintonin yhtyeiden Funkadelic ja Parliament kanssa. Hänen puheääntään kuullaan ensimmäistä kertaa Funkadelicin kappaleessa ”Be My Beach” levyltä Let's Take It to the Stage (1975). Collins oli jo Brownin kanssa työskennellessään tehnyt omia kappaleita, muttei saanut mahdollisuutta niiden esittämiseen. Clintonin kanssa hän osallistui enemmän myös sävellystyöhön. Esimerkiksi koko funk-musiikin kenties tunnetuin albumi, Parliamentin Mothership Connection (1975), on pitkälti Bootsyn ja Clintonin yhteistyönä säveltämä.

Bootsy muodosti piakkoin Clintonin tuella oman yhtyeensä, Bootsy’s Rubber Bandin, jonka ensimmäinen levy julkaistiin vuonna 1976. Veli Phelps oli yhtyeessä kitaristina, rummuissa jatkoi niin ikään Pacesettersiin kuulunut Frankie ”Kash” Waddy. Muita jäseniä olivat kosketinsoittaja Joel ”Razor Sharp” Johnson (1953-2018)[1], laulaja-lyömäsoittaja Gary ”Mudd-Bone” Cooper ja toinen laulaja Robert ”P-Nut” Johnson. Torvisektiona toimi Parliamentsin levyiltä tuttu ”Horny Horns”, johon kuului esimerkiksi R&B-musiikin tunnetuimpiin puhaltajiin kuuluvat Maceo Parker (saksofoni) ja Fred Wesley (pasuuna). Muilta P-funk-levyiltä tutut naispuoliset taustalaulajat olivat myös olennainen osa Rubber Bandin soundia. Levyjen kappaleiden sävellys ja tuotanto olivat Bootsyn ja George Clintonin yhteistyötä. Omilla levyillään Bootsy myös omaksui uudenlaisen bassosoundin, jonka hän sai aikaan efektilaitteita käyttämällä.

Bootsyn tunnetuimmat levyt ovat Bootsy’s Rubber Band -nimellä tehdyt kolme ensimmäistä albumia vuosilta 1976, 1977 ja 1978. Puolet levyjen materiaalista oli funkia, joka oli tyyliltään varsin kaoottista ja täynnä huumoria Clintonin muiden yhtyeiden tapaan. Bootsy jättää usein laulamisen muille, mutta höpöttää kappaleiden päälle persoonallisen kuuloisella äänellään. Toinen Bootsyn jonkinlainen levyillä kuultava minä-hahmo on Casper-aave, johon Bootsy on jostakin syystä mieltynyt. Toinen puoli levyjen materiaalista koostui hitaista R&B-kappaleista, koska levy-yhtiö uskoi niiden kaupalliseen voimaan. Hitaista kappaleista kuuluisin on ensimmäiseltä levyltä löytyvä ”I’d Rather Be with You”. Bootsy Collinsin ainoa listaykkönen (R&B-listoilla) oli kolmannelta albumilta julkaistu single ”Bootzilla”, jossa Bootsy omaksui jonkinlaisen kuvitteellisen toimintafiguuri-lelun roolin. Tämä kappale on P-funkin mittapuullakin erityisen kaoottinen.