Boliviankarvatonkoira

Bolviiankarvatonkoira muistuttaa perun- ja meksikonkarvatontakoiraa, ja niiden tapaan myös sillä on puutteellinen hampaisto. Sillä on kuitenkin monia yhteneviä piirteitä myös muiden alkukantaisten rotujen, kuten thai ridgebackin ja podencojen kanssa. Samaten se muistuttaa joitain paariakoiria esimerkiksi siltä osin, että sen pää on usein melko karvainen ja sen korvat voivat olla joko pystyt tai riippuvat. Se tunnetaan terävistä kynsistään.^lähde?

Rodusta on olemassa kaksi muunnosta: iso (grande), joka muistuttaa paljon vinttikoiraa ja tunnetaankin "vinttikoiratyyppinä" ja pieni (medio), joka tunnetaan "keramiikkatyyppinä". Ison säkäkorkeus on 43–51 cm, kun taas pienen on 36–43 cm.[1] Isosta muunnoksesta on myös karvallinen versio, jonka karvapeite muistuttaa venäjänvinttikoiran karvaa.^lähde?

Huomaa, että medio tarkoittaa espanjaksi "keskikokoinen" eikä pieni, mutta koska rodusta ei ole olemassa sitä pienempää muunnosta ja se on koiraksi käytännössä pienikokoinen, sitä kutsutaan usein englanniksi nimellä "matalaraajainen" tai "pieni" khala.^lähde?

Rotu on aktiivinen, valpas, hyväluonteinen ja ketterä, leikkiessään äänekäs.[1] Perhettään kohtaan se on uskollinen, rakastava ja nöyrä, mutta vieraita kohtaan varautunut, välttelevä ja joskus jopa vihamielinen. Pelästyneenä se jähmettyy paikoilleen. Kuten moni muukin alkukantainen koira, se ennemmin pakenee paikalta kuin haastaa riitaa muiden koirien kanssa, mahdollisesti selviytymisvaiston takia. Omaan perheeseensä se kaipaa mieluiten lajitoverin, erityisesti samanrotuisen, seuraa. Sen tulisi sietää hyvin muita lemmikki- ja kotieläimiä, muttei olla alistuva näitä kohtaan.^lähde?

Erittäin alkukantaisena rotuna boliviankarvatonkoira sopii vain ihmisille joilla on aiempaa kokemusta tämänkaltaisista koirista. Se vaatii omistajaltaan kärsivällisyyttä ja lempeää mutta jämäkkää koulutusta. Sitä ei tule alistaa, koska se tekee siitä pelokkaan.^lähde?

Rodulla on erittäin voimakas metsästysvaisto, jonka voi laukaista myös poispäin juokseva kotieläin. Keski- ja Etelä-Amerikan intiaaneille se on ennen kaikkea erinomainen pienriistan metsästäjä ja vahtikoira, mutta he käyttävät sitä myös lemmikkinä. Alun perin sitä käytettiin myös rituaaleissa ja ruoaksi, kuten montaa muutakin Etelä-Amerikan alkuperäistä intiaanikoiraa.^lähde?

Rodun esi-isät saapuivat Boliviaan Perusta, ja siellä niistä tuli niin suosittuja että niitä alettiin pitää "kansallisrotuna".[1]

Boliviankarvatonkoira on todistetusti ollut olemassa jo ennen Kristoffer Kolumbuksen löytöretkiä. Kuten muutkin alkuperäiset eteläamerikkalaiset karvattomatkoirat, se on alun perin intiaanien, erityisesti ketšua-heimon, kasvattama. Vanhimmat todisteet sen olemassaolosta ovat Andien ylängöiltä löydetyt n. 1200–1470-luvuilta peräisin olevat tornihaudat, jotka tunnetaan paikallisittain nimellä chullpas. Niihin oli haudattu muitakin koiria, mutta boliviankarvatonkoira oli mahdollista tunnistaa karvattomilleroduille tyypillisten piirteiden kuten hammaspuutosten vuoksi. Yksi löydetyistä jäännöksistä oli muumioitunut.[2]

Nykyisin rotua tavataan Bolivian lisäksi erityisesti Argentiinan, Chilen ja Perun alueilla. Moni pitää sitä perunkarvattomankoiran geneettisenä variaationa, ja ne luokiteltiin pitkään samaksi roduksi.^lähde? Desmond Morriksen mukaan ne muistuttavat paljon toisiaan, mutta niillä on kuitenkin tiettyjä eroavaisuuksia.[1] Joidenkin mukaan ne kuitenkin eroavat piirteiltään toisistaan huomattavasti.^lähde?

Limalaisen koira-asiantuntija Tullio Peschiera Magnanin mukaan kaikkia latina-amerikkalaisia karvattomia koiria tulisi kutsua nimityksellä "esikolumbiaaniset karvattomat koirat", koska niillä kaikilla on sama alkuperä ja eri nimet johtuvat maantieteellisistä sijainneista ja kielellisistä eroavaisuuksista. 1900-luvun lopulla hänen toiveensa toteutui, kun yhdysvaltalaiset latina-amerikkalaisten karvattomien koirien kasvattajat päättivät yhdistää rodut ja nimesivät ne kaikki khalaksi. He myös perustivat American Khala Association:n.[1]

Boliviankarvatonkoira on erittäin terve rotu, jolla on joko hyvin vähän tai ei lainkaan perinnöllisiä sairauksia.^lähde?

Vaalea karvaton iho on usein herkkä ja altis voimakkaalle auringonvalolle, joten kuumina kesäpäivinä se tulee suojata joko aurinkovoiteella jossa on korkea suojakerroin tai sopivanlaisella vaatetuksella. Tummaihoiset karvattomat yksilöt kuitenkin sietävät lähes yhtä paljon aurinkoa kuin karvalliset yksilöt.^lähde?

Karvattomatkoirat tulee pestä aina silloin tällöin siinä missä muutkin koirat, mutta ei liian usein ja ihon herkkyyden vuoksi käytetyn shampoon tulee olla hyvin mietoa, eikä siinä saa olla lisäaineita tai hajusteita.^lähde?