Bohai

Bohain kaudelta peräisin oleva steela Korean kansallismuseossa.

Bohain edeltäjä oli Goguryeo, jonka Korean niemimaalla sijainnut Sillan valtio jakoi yhdessä Kiinan Tang-dynastian kanssa vuonna 668. Sillan kuningaskuntaa on kutsuttu sittemmin yhdistyneeksi Sillaksi sen vallattua vielä Tang-dynastian saamaat osat Daedong-joen eteläpuolella vuonna 676.[1] Tang-dynastia hallitsi edelleen Goguryeon entisiä alueita joen pohjoispuolella, mutta paikalliset vzastustivat kiinalaisvaltaa sitkeästi. Vastarinnan laannuttamiseksi kiinalaiset läänityttivät suuren alueen Goguryeon viimeiselle kuninkaalle Bojangille, josta tuli samalla Liaodongin kuvernööri ja titteliltään Joseonin kuningas. Bojangin kuoltua alueella hallitsivat hänen jälkeläisensä muodollisesti Kiinan alaisina, mutta käytännössä autonomisina hallitsijoina. Vuonna 698 Kiina vetäytyi Itä-Mantšuriasta ja entinen Goguryeon kenraali Dae Joyeong perusti Bohain valtion.[2] Bohai ei hallinnut kaikkia entisen Goguryeon eteläisiä alueita, mutta toisaalta sen rajat ulottuivat edeltäjäänsä pohjoisemmaksi. Yhdistyneen Sillan perustamisen yhteydessä on usein puhuttu Korean yhdistymisestä Bohai kokonaan sivuttaen, vaikkakin tämä ei näin pidä kokonaan paikkaansa.[3]

Vuoteen 719 hallinnut Dae Joyeong otti hallitsijanimen Go. Nimensä Bohai tai sinokoreaksi Balhae valtio sai Tang-dynastialta sen alettua maksamaan muodollista tribuuttia 713. Joidenkin tutkijoiden mukaan tämä tarkoitti sitä, että Bohhai oli edelleen ainakin muodollisesti osa Kiinaa.[2] Bohai levitti hallitsemiaan alueita kuningas Mon valtakaudella (719–737). Bohailaiset tekivät myös sotaretken meren kautta Kiinan Shandongin niemimaalle saakka, josta sanottiin vapautetun Goguryeon luhistumisen yhteydessä vangittuja. Lopulta palattiin kuitenkin jälleen diplomatiaan ja Bohain lähettiläät tapasivat kiinalaisia lähettiläitä useaan otteeseen tribuuttijärjestelmän puitteissa Dengzhoun satamakaupungissa. Bohain lähettiläitä kävi myös aina Japanissa saakka. Kuningas Seonin (818–830) valtakautta on joskus pidetty Bohain loistokautena.[4]

Bohain vaikutusvalta alkoi kuitenkin heiketä sittemmin 800-luvulla. Pitkä rauhan aika vaikutti mahdollisesti sotilaallisen valmiuden rappeutumiseen. Joskus on esitetty, että Bohain heikentyminen olisi johtunut sen silloisella alueella sijaitsevan Baekdu-tulivuoren purkauksesta. Joka tapauksessa samalla kun Bohai heikkeni, sen naapurissa eläneet kitaanit vahvistuivat. Kitaanien sotapäällikkö Yelu Abaoji oli perustanut Liao-dynastian vuonna 907 ja vuonna 926 kitaanit valtasivat Bohain alueen. Osa Bohain yläluokasta pakeni Korean niemimaalle tällä välin Sillan tilalle perustetun Goryeo-dynastian alueelle. Myöhemmät Koreaa hallinneet dynastiat käyttivät Bohain ja Goguryeon historiaa oikeuttaessaan toimensa niiden levittäessä valtaansa edelleen pohjoiseen.[4]

Lohikäärmeen päätä esittävä veistos Bohaista.

Bohaita edeltäneen Goguryeon asukkaat on joskus liitetty džurtšeneihin ja sittempiin mantšuihin. Sikäli kun tämä mahdollisesti pitää paikkansa, Bohain asukkaat lienevät edustaneet saman kaltaista identiteettiä. Etnisesti ja kielellisesti sen asukkaat poikkesivat Sillan valtion korealaisina pidetystä väestöstä.[3]

Bohai sai kulttuurillisia vaikutteita Tang-dynastian Kiinasta. Bohaissa käytettiin kiinan kirjoitusjärjestelmää.[2] Mallia otettiin myös maan hallintoon. Tang-dynastian esimerkin mukaisesti Bohailla oli viisi pääkaupunkia, pohjoinen, keskinen, eteläinen, itäinen ja läntinen. Pääasiallinen ylhäinen pääkaupunki sijaitsi nykyisen Dongjingchengin alueella Kiinan Heilongjiangin maakunnassa.[5]

Bohai sijaitsee suhteellisen pohjoisessa ja sen alueella ei viljelty kylmyyden takia riisiä, vaan esimerkiksi hirssiä, ohraa ja papuja. Muihin elinkeinoihin lukeutuivat karjan kasvatus ja metsästys. Bohain alueelta vietiin hevosia, turkiksia, ginsengiä ja keramiikkaa Kiinaan ja Japaniin.[5]

• Vesterinen & Janhunen & Huotari: Korea, kolme ovea tiikerin valtakuntaan. Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662797-8.
• Kim Jinwung: A history of Korea : from “Land of the Morning Calm” to states in conflict. Indiana University Press, 2012. ISBN 978-0-253-00078-1. (englanniksi)