Bogart Co.
Bogart Co. oli 1980-luvun menestyneimpiä suomalaisia dance-musiikkiyhtyeitä. Yhtye on kotoisin Turusta. Bogart Co.:n suurimpia hittejä olivat muun muassa "Princess", "All the Best Girls" ja "C'mon Babe". Yhtyeen keulahahmo oli laulaja Ressu Redford.
Bogart Co. keikkaili 15 vuoden tauon jälkeen syksyllä 2003. Viimeksi Bogart Co. on esiintynyt alkuperäisessä kokoonpanossaan kesällä 2008.
Sound of R.E.L.S. -yhtyeessä soittivat osittain samat henkilöt kuin Bogart Co.:ssa.
Historia
Kitaristi Veijo Mäki soitti eri yhtyeissä Sami Piiparisen kanssa vuodesta 1977. Vuonna 1982 kuvioon tulivat mukaan tulivat laulaja Esa Mäkelä ja rumpaliksi A-P Kivinen.
Yhtye otti itselleen tyylin ja nimen näyttelijä Humphrey Bogartilta. Ensimmäinen Bogart avasi vuoden 1983 Ruisrockin, muttei muuten menestynyt hyvin. Levy No. 1 floppasi pahasti.[1]
Sitten Bogartin jäsenistä osa vaihtui. Uudeksi rumpaliksi tuli Kaamos-yhtyeessä progressiivista rockia soittanut Johnny Gustafsson. Nyt yhtye pyrki tekemään diskopop-tanssimusiikkia. Se myös muutti äänimaailmaansa. Monet levy-yhtiöt eivät ottaneet Bogartia, koska se ajan hengen vastaisesti lauloi englanniksi. Bogart kun tähtäsi alusta asti kansainvälisille markkinoille. Yhtye omaksui pitkätukkaimagon. Piiparisen tyttöystävä ompeli esiintymisasuja. Vaikutteet pukeutumiseen otettiin rock-julkaisujen sijasta muotilehdistä. Lopulta Matin ja Tepon levy-yhtiö Lighthouse suostui yhteistyökumppaniksi.[2] Tuottajaksi valittiin ruotsalaisen Secret Service -yhtyeen kosketinsoittaja Ulf Wallenberg. Yhtye alkoi käyttää nimeä Bogart Company, joka lyhentyi muotoon Bogart Co.[2]
Tukholmassa äänitetty "All the Best Girls" voittikin levyraadin heinäkuussa 1985. Yhtyeen toinen LP Dance Station nosti sen suosioon marraskuussa 1985. Levy myi kultaa.[3] Kappale "All the Best Girls" soi pitkään diskoissa.[4] Vuoden 1986 soitetuin Ylen kappale oli Bogart Co.:n alkuvuonna julkaisema "Princess", joka kipusi 4. sijalle[2].
Levy Only Lonely möi seuraavaan vuoteen mennessä timanttia ja nousi marraskuussa 1986 listoilla kolmanneksi.[2] Bogart Co. oli suosituin Suosikin yhtye vuonna 1986 ja Reddie Redford paras laulaja. Tuolloin yhtyeen jäsenet käyttivät ulkomaisia taiteilijanimiä. Bogart Co. oli avoimesti kaupallinen, värikäs ja hyväntuulinen yhtye.[3] Se pyrki erottumaan muiden joukosta ja luotti siihen että oman yhtyeen tekemiset ovat hienoa. Yhtye nousi teinien suosioon.[2] Faneja pyörtyili, ja toisinaan yhtye ei päässyt pois lavalta ilman poliisien apua.[1] DJ :t arvostivat Bogart Co.ta. Mutta rocklehtien toimittajat haukkuivat yhtyettä.[5] Nimikirjoitusten kerääjät saattoivat luulla Bogart Co:ta ulkomaiseksi.[1]
Bogart Co. markkinoi uutta levyään New Games vuonna 1987 Euroopan markkinoille. Mutta Bogart Co. joutui ulkomaila vaihtamaan nimeään, kun Saksassa toimi Bogart-niminen yhtye. Saksan Bogart-yhtyeen levy-yhtiö vaati 200 000 Saksan markan korvauksia Suomen Bogart Co.:lta. Bogart Co. reagoi myymällä levyjään eri yhtyenimillä ulkomailla.[1] Se joutui vetämään listoilla 30. sijalla nousevan laulun "All The Best Girls" pois Saksan markkinoilta. Englannissa Bogart Co. -nimeä ei voitu käyttää erään elokuvayhtiön takia.[3]
Yhtye teki vielä pari levyä ennen kuin hajosi 1989. Hajoamisen syynä oli se, ettei yhtye ollut päässyt tavoitteeseensa tulla ulkomailla suosituksi yhtyeeksi.[1]
Sen jäsenet jatkoivat yhteistyötä tuotantoryhmä R.E.L.S:ssä.[6] Ressu Redford levytti 1990-luvulla soolojaan. Lisäksi myöhemmin oli yhtye Sound of R.E.L.S. Bogart Co. teki lyhyen paluukiertueen 2003[7] ja esiintyi vielä 2008.[2]
Kokoonpano
- Reddie "Ressu" Redford (oik. Esa Mäkelä, laulu)
- Sam Eagle (oik. Sami Piiparinen, basso)
- Vinnie Lane (oik. Veijo Mäki, kitara)
- Guy Stoneman (oik. Kai Stenman, kosketinsoittimet)
- Johnny Gustafsson (rummut, tuli Ari-Pekka Kivisen tilalle)
Julkaisut
Albumit
No. 1 (1983)
- Smile
- Karl Heinz and Juliet
- High on the cliffs
- The angel's horn
- Escape the badlands
- Can't do it
- Opening
- The milkyway journey
- Stay over night
- All our passions
- Coucher's gang
- My princess
- Finale
Julkaistu alun perin 1983 (eri kannella ja nimellä "You've Never Met", ilman kappaleita "Smile" ja "Stay Over Night") ja 1986. Uusintapainos 2002 "Warner Music Finland".
Dance Station (Lighthouse, 1985)
A-puoli
- 24 Hours
- Young Girls
- Princess
- Where Did Our Love Go
- Rainbow
B-puoli
- All The Best Girls
- Teenage Love
- Jungle City
- Dry Your Tears Away
- All After All
Only Lonely (Lighthouse, 1986)
A-puoli
- Caroline – 3.48
- I Only Wanna See L.A. – 3.31
- Yeah Boogie – 3.50
- I Love You – 3.14
- Hero – 4.06
B-puoli
- C'mon Babe – 3.17
- See The Light – 3.46
- Help Me Now – 3.49
- Nothin' To Be Afraid Of – 0.30
- Fire – 4.16
New Games (Flamingo Music, 1987)
A-puoli
- Angels Calling – 3.54
- You Can't Get Me – 3.24
- Freedom – 3.48
- XX Scream - Over 18 Only – 5.18
- People – 3.58
B-puoli
- I Won't Let It Happen – 4.25
- Kissed By You – 4.30
- Waiting For You – 5.00
- Edge Of Our Nerves – 4.03
- Last Son Of Summer – 4.00
I Want You (Priority Records, 1988)
- Everytime my heart – 3.45
- I want you – 4.10
- She-Bop (Sunshine Mix) – 3.09
- Hit me with noise – 4.11
- Camera – 3.33
- Life is changing (POP-House Mix) – 3.35
- Where are you – 4.35
- Let me drive you home (V8 Mix) – 2.59
- Camera part II – 2.21
- Please leave me – 4.42
- Everytime my heart (POP-House Mix) – 6.22
- Everytime my heart (Acapella Mix) – 4.11
- Life is changing (House Mix) – 5.42
- Life is changing (Acapella Mix) – 3.42
Dance On (Priority Records, 1989)
- Bad Girl – 3.44
- Dance On – 4.21
- All About Love – 3.13
- Keep Holding On – 5.19
- I'll Be There – 3.34
- No Way – 4.15
- Are You Ready For Love – 3.12
- Crazy'bout You Babe – 3.33
- Who Steals Your Heart – 5.01
- Just A Little Love – 3.45
- Bad Girl (12-Mix) – 6.24
Lähteet
- Bogart Co. nousi jättisuosioon 80-luvulla ja siitä piti tulla suomalainen maailmanvalloittajaa – yhtyeen nimi pilasi lopulta kaiken Ilta-Sanomat. 30.3.2019. Viitattu 13.4.2021.
- Bogart Co. – Pomus wiki.pomus.net. Viitattu 13.4.2021.
- Hannu Linkola: Suomipopin valkeat helmet: # 22 Bogart Co. – Princess (1985) / Nuorgam NRGM.fi. Viitattu 13.4.2021. (englanniksi)
- Uusi huippubändi Turusta: Bogart Co:lla on mannermainen soundi Turkulainen. 24.5.2017. Viitattu 13.4.2021.
- Ressu Redford: Haukut tuntuivat pahalta, mutta rock-lehdistön arvostelu käännettiin Bogart-leirissä voimavaraksi yle.fi. Viitattu 14.4.2021.
- Bogart Co. -yhtye luisui alamäkeen ja tuhoutui ennen kuin ehti valloittaa maailman – näin sen jäsenillä menee nyt Ilta-Sanomat. 31.3.2019. Viitattu 13.4.2021.
- Bogart Co. hölkkää ja jumppaa yle.fi. Viitattu 14.4.2021.