Boeing B-52 Stratofortress

Boeing B-52 Stratofortress on Yhdysvaltain ilmavoimien vuodesta 1955 alkaen käyttämä pitkänmatkan raskas pommikone. Koneita on rakennettu 744, joista 84 on vielä käytössä. Stratofortress kuuluu Yhdysvaltain ilmavoimien tunnetuimpiin ja luotettavimpiin pommikoneisiin. Sitä on käytetty jo yli 60 vuotta ja suunnitelmien mukaan viimeiset B-52:t poistuvat käytöstä vasta vuoden 2045 aikoihin, viimeistään kuitenkin vuonna 2050.[4]

B-52 Stratofortress
Barksdalen lentotukikohdan B-52 lentämässä aavikon yllä.
Barksdalen lentotukikohdan B-52 lentämässä aavikon yllä.
Tyyppi strateginen pommikone
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Valmistaja Boeing
Ensilento 15. huhtikuuta 1952
(YB-52-prototyyppi)[1]
Esitelty helmikuu 1955
Tila käytössä
Pääkäyttäjät USAF
NASA
Valmistusmäärä 744
Valmistusvuodet 1952–1962
Yksikköhinta

B-52B: 14,43 milj. USD[2]
B-52H: 9,28 milj. USD (1962)

B-52H: 53,4 milj. USD (1998)[3]
Muunnelmat Conroy Virtus
B-52 meren yläpuolella.
B-52H ja eri aseistukset.

Käyttöhistoria

B-52:n ensimmäinen tuotantomalli B-52A esiteltiin 18. maaliskuuta 1954. Sen ensilento oli 5. elokuuta samana vuonna, ja konetyyppi otettiin palveluskäyttöön seuraavana vuonna.[5] Sitä on käytetty rintamapalveluksessa Vietnamin sodassa ja 1990-luvulla Persianlahdella ja Bosniassa. 2000-luvulla sitä on käytetty Afganistanissa ja Irakissa.

Yhdysvallat käytti Stratofortresseja 1950-luvulla strategisina pommikoneina, joiden tehtävä sodan syttyessä olisi ollut ydinpommien pudottaminen Neuvostoliittoon ja Itäblokin kohteisiin. Lokakuussa 1957 Kylmän sodan kuumetessa B-52:t määrättiin 15 minuutin hälytysvalmiuteen ydinpommein varustettuna. Kaksi vuotta myöhemmin Yhdysvaltain Strategic Air Command -yksikkö aloitti ilmapäivystyksen, joka tarkoitti että muutama ydinpommilastissa oleva B-52 oli koko ajan ilmassa. Kuuban ohjuskriisi lokakuussa 1962 nosti ilmapäivystyksen uudelle tasolle. Suuri osa B-52-laivastosta oli ilmassa ydinpommeilla aseistettuina.[6] Kriisin lauettua päivysti taivaalla ympäri vuorokauden vain 12 konetta.

Massiivinen ilmapäivystys aiheutti myös onnettomuuksia, joista tuli Yhdysvalloille paljon kiusallista julkisuutta. Tämän tyypin koneyksilöitä käyttäen, pudotettiin useita ydinpommeja ydinkokeissa 1960-luvun alulla: näiden tehot vaihtelivat muutamasta kilotonnista aina megatonni-luokkaan. Lentokorkeudet vaihtelivat näissä ydinkokeissa suuresti.[6]

Maaliskuusta 1965 koneita käytettiin pommituksiin Etelä-Vietnamin alueella (Operaatio Rolling Thunder) ja käyttö huipentui Pohjois-Vietnamin kaupunkien mattopommituksiin (Operaatio Linebacker II).

Ainoan tunnetun B-52:n pudotuksen hävittäjällä teki vietnamilainen Phạm Tuân MiG-21MF-hävittäjällä Hanoin yllä 26. joulukuuta 1972. Lisäksi ilmatorjunta ampui alas kymmenen konetta Pohjois-Vietnamin yllä ja viisi konetta putosi vaurioituneena Laosiin tai Thaimaahan.

Onnettomuuksia

Kaksi B-52-konetta törmäsi ilmassa lähellä Fairchildin lentotukikohtaa jolloin 13 miehistön jäsentä kuoli ja kolme selvisi. B-52, jolla oli lastinaan kaksi ydinasetta, törmäsi KC-135 Stratotanker -koneen kanssa 15. lokakuuta 1959 lähellä Hardinsburgia Kentuckyssa. Kahdestatoista miehistön jäsenestä kuoli kahdeksan ja molemmat pommit saatiin talteen. 24. tammikuuta 1961 B-52 hajosi ilmassa, jolloin kaksi ydinasetta putosi maahan ja kolme miehistön jäsentä kuoli.[7] Toinen onnettomuus KC-135-koneen kanssa sattui vuonna 1966 Palomaresin kylän yllä Espanjassa. Neljästä ydinpommista kaksi putosi ehjinä, toinen kylän lähelle ja toinen 760 metrin syvyyteen mereen. Kahden pommin tavanomaisia räjähdysaineita sisältävät sytytyspanokset räjähtivät. Koska ydinkärkiä ei ollut aktivoitu, ei ydinräjähdystä seurannut, mutta sytyttimien räjähdys teki pommeista ns. likaisia pommeja. Radioaktiivinen plutonium levisi kylän keskustaan ja läheisille kukkuloille.[8] Tankkauskoneen koko nelihenkinen miehistö sai surmansa. B-52-koneen seitsenhenkisestä miehistöstä neljä pelastautui heittoistuimilla. Tämän jälkeen Espanja kielsi ydinaseilla varustettujen koneiden lennot ilmatilassaan.

Tammikuussa 1968 Thulen tukikohdasta noussut kone syttyi tuleen ja miehistön pelastuttua kone putosi mereen jään läpi noin 12 kilometrin päässä lentokentästä. Ydinaseiden sisältämä plutonium levisi maastoon noin kahden neliökilometrin alueelle. Alueen siivoustyöt kestivät neljä kuukautta. Tämän onnettomuuden jälkeen ilmapäivystys lopetettiin.[9]

B-52 joutui onnettomuuteen Guamin lähistöllä 21. heinäkuuta 2008. Kuusi miehistön jäsentä joutui veden varaan.[10]

NB-52A&B
North American X-15 NB-52A:n siiven alapuolella.

NB-52A- ja B-versio kuljettivat North American X-15-rakettilentokoneen ilmaan siipensä alla sen koelennoilla.[11] NB-52A – 52-003 lempineltään "The High and Mighty One" poistettiin käytöstä lokakuussa 1969 ja NB-52B – 52-008 lempinimeltään "The Challenger", myöhemmin "Balls 8" museoitiin marraskuussa 2004.[12]

Kehitys- ja moottoriversiot

Varhaiset kehitysversiot

B-52A–G-versiot käyttivät moottoreinaan Pratt & Whitney J57-P-suoravirtaussuihkumoottoreita.[13]

Viimeinen kehitysversio

B-52H-versio otettiin palveluskäyttöön 1961 ja niitä rakennettiin 104. Viimeinen toimitettiin lokakuussa 1962.[14] Moottoreina H-versiossa on 8 Pratt & Whitney TF33-P-3/103 -ohivirtaussuihkumoottoria.[15]

Jatkosuunnitelmat

Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan konetta aiotaan käyttää vielä vuoden 2040 jälkeen. Ainoastaan H-malli on edelleen palveluksessa ja lentokoneet on sijoitettu Minotin ja Barksdalen lentotukikohtiin.[16] B-52:n yhden lentotunnin kustannukset ovat 72 000 dollaria, mikä on hieman yli puolet B-2:n 135 000 dollarista.[17] Käytössä olevien koneiden voimanlähteet päivitetään lähivuosina Rolls-Royce F-130-ohivirtausmoottoreiksi.[18] Lisäksi koneisiin asennetaan APG-79-tutka.[19] Koneen miehistöä koulutetaan uudestaan ja miehistön määrä laskee viidestä neljään.[19]

Tarjouskilpailun uuden sukupolven pitkän kantaman pommittajasta Yhdysvaltain ilmavoimille voitti Northrop Grumman B-21 Raider. Konetyypin valmistus on tarkoitus aloittaa vuonna 2025. Konetyyppi korvaa niin B-52, B-1 kuin B-2-pommikoneetkin.[20] [21]

Tekniset tiedot (B-52H)

Lähde: Knaack,[22] USAF fact sheet,[3] Quest for Performance[23]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 5 (lentäjä, perämies, tutkan käyttäjä (pommittaja), kartturi, ja EWO (Electronic warfare officer)) (koneessa oli myös taka-ampuja aina vuoteen 1991, jolloin kaikista käytössä olevista koneyksilöistä poistettiin taka-ampumo)
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&048.050000048,5 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&056.040000056,4 m
  • Korkeus: 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.12,4 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&0370.&&&&00370 m²
  • Siiven sivusuhde: &&&&&&&&&&&&&&08.05600008,56
  • Siipiprofiili: Modifioitu NACA 63A219.3 juuressa, NACA 65A209.5 kärjessä
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&083250.&&&&0083 250 kg
  • Lentopaino: &&&&&&&&&0120000.&&&&00120 000 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&0220000.&&&&00220 000 kg
  • Polttoainekapasiteetti: 181 610 l
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&08.&&&&008 × Pratt & Whitney TF33-P-3/103 -ohivirtaussuihkumoottoria; &&&&&&&&&&&&&076.&&&&0076 kN per moottori

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&01047.&&&&001 047 km/h
  • Matkalentonopeus: &&&&&&&&&&&&0844.&&&&00844 km/h
  • Taistelusäde: &&&&&&&&&&&07210.&&&&007 210 km
  • Siirtolentomatka: &&&&&&&&&&016232.&&&&0016 232 km
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&015000.&&&&0015 000 m
  • Nousukyky: &&&&&&&&&&&&&031.085000031,85 m/s
  • Nostovoima/vastus: 21.5
  • Siipikuormitus: &&&&&&&&&&&&0586.&&&&00586 kg/m²
  • Teho-painosuhde: &&&&&&&&&&&&&&00.03100000,31

Aseistus

  • 20 mm M61 Vulcan -tykki kauko-ohjatussa taka-ampumossa koneen H-mallissa. Tykki on poistettu kaikista nykyisin aktiivikäytössä olevista koneista vuonna 1991.
  • 31 500 kg erilaisia aseita; pommeja, miinoja, ohjuksia jne.

Avioniikka

  • Elektro-optinen pimeänäkölaitteisto
  • ADR-8-raketteja (1965–1970)[24]
  • Litening-kohdistusjärjestelmä[25]
  • Sniper-kohdistusjärjestelmä[26]
  • IBM AP-101 -tietokone[27]

Lähteet
  • (2000) B-52 Stratofortress: Boeing's Cold War Warrior. Oxford, England, UK: Osprey Publishing. ISBN 978-1841760971.
  • Knaack, Marcelle Size. Post-World War II Bombers, 1945–1973. (Arkistoitu – Internet Archive) (Arkistoitu – Internet Archive) Washington, D.C.: Office of Air Force History, 1988. ISBN 978-0-16-002260-9.

Viitteet
  1. Bryan R. Swopes: Tag Archives thisdayinaviation. 22.10.2017. Seattle, Washington. Viitattu 11.2.2022. (englanniksi) Lainaus: "2 October 1952: The Boeing XB-52 Stratofortress prototype, 49-230, made its first flight at Boeing Field, Seattle, Washington, with test pilot Alvin M. “Tex” Johnston in command."
  2. Knaack 1988: s. 241. (englanniksi)
  3. "Fact Sheet: B-52 Stratofortress." United States Air Force, 20.9.2005. viitattu 11.8.2013. (englanniksi)
  4. Schogol, Jeff: 3 Reasons The Legendary B-52 Bomber Will Outlive All Of Us Task & Purpose. 25.4.2018. New York, New York. Arkistoitu 2.10.2019. Viitattu 2.10.2019. (englanniksi) Lainaus: "Boeing built more than 700 of the bombes between 1952 and 1962 and the Air Force expects to keep flying the BUFF until the 2050s."
  5. Bryan R. Swopes: B-52A-1-BO thisdayinaviation. 5.8.2021. Seattle, Washington. Viitattu 11.2.2022. (englanniksi) Lainaus: "Boeing B-52A Stratofortress 52-001 rollout, 18 March 1954."
  6. https://nuclearweaponarchive.org/Usa/Tests/Dominic.html Viitattu 12.3.2022.
  7. Listing of B-52 crashes since 1957 KSLA. 22.7.2008. Viitattu 16.8.2015. (englanniksi)
  8. More than 40 years on, Spain revisits a nuclear accident Guardian. Viitattu 27.7.2007. (englanniksi)
  9. 1968: Radiation alert following B-52 crash BBC: On This Day. Viitattu 27.7.2007. (englanniksi)
  10. U.S. B-52 bomber with 6 crew members crashes off Guam CBC News. 21.7.2008. Viitattu 16.8.2015. (englanniksi)
  11. Stratofortress Launch Platforms air-and-space.com. 21.6.2009. Viitattu 8.3.2022. (englanniksi)
  12. Rocket Plane avgeekery.com. 16.4.2017. Viitattu 9.3.2022. (englanniksi)
  13. Pratt & Whitney J57 thisdayinaviation.com. Viitattu 4.3.2022. (englanniksi)
  14. Stratofortress airforce-technology.com. Viitattu 5.3.2022. (englanniksi)
  15. JT3 prattwhitney.com. Arkistoitu 6.3.2022. Viitattu 5.3.2022. (englanniksi)
  16. B-52 Stratofortress 2005. USAF. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  17. Axe, David: Why Can't the Air Force Build an Affordable Plane? The Atlantic. 26.3.2012. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  18. CERP rolls-royce.com. Viitattu 7.3.2022. (englanniksi)
  19. B-52 Completes Wind Tunnel Testing Of New Engine Nacelles theaviationist.com. 25.9.2022. Viitattu 29.9.2022. (englanniksi)
  20. New B-21 bomber named 'Raider': U.S. Air Force Reuters. Viitattu 23.5.2018. (englanniksi)
  21. https://www.defensenews.com/smr/federal-budget/2018/02/12/air-force-requests-1563-billion-in-fy19-plans-to-retire-b-1-b-2-fleets/ Defense News. Viitattu 23.5.2018. (englanniksi)
  22. Knaack 1988, s. 292–94. (englanniksi)
  23. Laurence K. Loftin, Jr.: NASA SP-468, Quest for Performance: The Evolution of Modern Aircraft 1985. NASA. Viitattu 22.4.2006. (englanniksi).
  24. Dorr & Peacock 2000, s. 52. (englanniksi)
  25. "Upgraded B-52 still on cutting edge" 'U.S. Air Force. viitattu 11 April 2013. (englanniksi)
  26. "Lockheed Martin's Sniper ATP Continues Successful B-52 Integration Test Program." (Arkistoitu – Internet Archive) Lockheed Martin. viitattu 7.2.2010. (englanniksi)
  27. "Computers in Spaceflight: The NASA Experience." NASA. viitattu 2.10.2011. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.