Bo Diddley

Bo Diddley (oik. Ellas McDaniel, s. Ellas Bates 30. joulukuuta 1928 McComb, Mississippi, Yhdysvallat – 2. kesäkuuta 2008 Archer, Florida, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen rhythm and blues -laulaja ja kitaristi, joka tunnettiin parhaiten persoonallisesta rytmistään ja monista säveltämistään rockklassikoista.

Bo Diddley vuonna 1957

Varttuminen ja uran alkutaival

Ellas Bates syntyi Mississippin osavaltiossa lähellä pientä paikkakuntaa nimeltä McComb. Lapsena äidin sisko Gussie McDonald adoptoi hänet, mikä johti sukunimen vaihtumiseen. Viisivuotiaana Ellas muutti kasvatusäitinsä kanssa Chicagoon, missä hän aloitti viulunsoiton opiskelun Ebenezer Baptist Church -nimisessä kirkossa. Hän soitti viulua kirkon orkesterissa seuraavat 12 vuotta.

Sodanjälkeinen Chicago-blues teki nuoreen Ellas McDonaldiin suuren vaikutuksen ja hän ryhtyi harjoittelemaan kitaransoittoa. Lopulta hän perusti oman yhtyeen nimeltä The Langley Avenue Jive Cats. Samaan aikaan hän kävi vielä yläkoulua, missä sai kutsumanimekseen Bo Diddley.

Diddley soitti 1940-luvun alussa pasuunaa Baptist Congress Band -nimisessä orkesterissa ja perusti myös pyykkilautatrion, joka soitti enimmäkseen pienissä juhlissa tai kadunkulmissa. Vuosien 1946 ja 1951 välillä hän työskenteli eri ammateissa ja toimi myös jonkin aikaa nyrkkeilijänä ennen päätymistään muusikoksi chicagolaisiin yökerhoihin. Tutustuttuaan paikallisiin muusikoihin, kuten Billy Boy Arnoldiin, Bo Diddley suostuteltiin julkaisemaan oma demolevy vuonna 1955. Useiden levy-yhtiöiden torjuttua sopimuksen uuden artistikandidaatin kanssa Bo Diddley päätyi levyttämään Chess Recordsille. Ensisingle (”I’m a Man”) nousi heti rhythm and blues -listalla toiseksi.[1]

Hän oli blueskitaristi Chuck Berryn ikä- ja ”tallitoveri”. Molemmat levyttivät chicagolaiselle Chess Recordsille.[2]

Musiikki
Bo Diddley vuonna 1997 kuuluisan ”laatikkokitaransa” kanssa.

Diddleyn kappaleisiin kuuluvasta persoonallisesta rytmistä tuli hänen tavaramerkkinsä, ja sitä on usein jäljitelty. Monet myöhemmät muusikot ovat tehneet hänen kappaleitaan uudelleen tunnetuksi. Klassikoihin kuuluvat muun muassa ”Bo Diddley”, ”I’m a Man” ja ”Who Do You Love”, josta George Thorogood on levyttänyt oman versionsa, sekä ”Mona”, ”Hey Bo Diddley” ja "Road Runner", joista viimeisenä mainitusta esimerkiksi suomalainen Hurriganes-yhtye teki oman versionsa.

Afrikkalaisesta rumpurytmistä kehittämänsä synkopoidun ja hellittämättömän Diddley-rytmin lisäksi Bo Diddleyn persoonalliseen tyyliin kuului sähkökitaralla ja vahvistimella tuotettu ennenkuulumattoman raskas ja säröinen sointi, joka on vaikuttanut moniin myöhempiin rockkitaristeihin Jimi Hendrix mukaan lukien.[1] Diddley soitti harvoin tyypillistä 12-tahdin bluesia, vaan pitkitti laulujensa säkeistöjä ja pysytteli yhdessä soinnussa vaihtaen sitä ainoastaan kertosäkeessä. Diddleyn omaperäiseen ”viidakkorytmiin” vaikuttivat hänen sodanjälkeisestä Chicago-bluesista saamansa vaikutteet, ja erinomaisessa yhteistyössä Diddleyn kanssa toimiva yhtye täydensi kokonaisuutta.[2]

Yhteistyö Chess Recordsin kanssa päättyi 1970-luvun alussa, minkä jälkeen Bo Diddley muutti Meksikoon. Hän työskenteli siellä apulaissheriffinä joitain vuosia. Sen jälkeen hän on julkaissut jälleen uusia levyjä ja vieraillut säännöllisesti Euroopassakin. Suomessa Bo Diddley esiintyi Järvenpään Puistobluesissa 29. kesäkuuta 1991 ja April Jazzissa huhtikuussa 2005.

Nimikkokitarat

Diddley lisäsi lavashow’hunsa visuaalisia tehokeinoja: hän teetti Gretsch-kitarayhtiöllä joukon psykedeelisenmuotoisia ja -värisiä kitaroita, joukkoon kuului jopa joitakin turkiksella päällystettyjä soittimia. Tunnetuin Diddleyn teettämistä kitaroista lienee niin sanottu ”laatikkomalli”, suorakulmion muotoinen kitara, jota Diddley käytti eniten uransa aikana.[2]

Kuolema

Toukokuussa 2007 Diddley sai aivoinfarktin lavalla kesken esityksen ja joutui sairaalahoitoon teho-osastolle. Hänellä oli myös pitkään ollut sydänvika ja diabetes, ja kokeiden perusteella aivoinfarktin todettiin aiheuttaneen vaurioita oikeaan aivopuoliskoon ja aiheuttaneen puhevaikeuksia.

Bo Diddley kuoli 79-vuotiaana sydänkohtaukseen kotonaan Archerissa, Floridassa 2. kesäkuuta 2008.

Merkitys

Diddley sai Grammy-palkinnon elämäntyöstään vuonna 1999, ja hänelle on myönnetty tähti Hollywood Walk of Famelle.

Diskografia
  • Bo Diddley (1958)
  • Go Bo Diddley (1959)
  • Have Guitar Will Travel (1960)
  • Bo Diddley in the Spotlight (1960)
  • Bo Diddley Is a Gunslinger (1960)
  • Bo Diddley Is a Lover (1961)
  • Bo Diddley’s a Twister (1962)
  • Bo Diddley (1962)
  • Bo Diddley & Company (1962)
  • Surfin’ with Bo Diddley (1963)
  • Bo Diddley’s Beach Party (1963)
  • Bo Diddley’s 16 All-Time Greatest Hits (1964)
  • Two Great Guitars (Chuck Berryn kanssa) (1964)
  • Hey Good Lookin’ (1965)
  • 500% More Man (1965)
  • The Originator (1966)
  • Super Blues (Muddy Watersin ja Little Walterin kanssa) (1967)
  • Super Super Blues Band (Muddy Watersin ja Howlin’ Wolfin kanssa) (1967)
  • The Black Gladiator (1970)
  • Another Dimension (1971)
  • Where It All Began (1972)
  • Got My Own Bag of Tricks (1972)
  • The London Bo Diddley Sessions (1973)
  • Big Bad Bo (1974)
  • 20th Anniversary of Rock & Roll (1976)
  • I’m a Man (1977)
  • Ain’t It Good to Be Free (1983)
  • Bo Diddley & Co – Live (1985)
  • Hey...Bo Diddley in Concert (1986)
  • Breakin’ Through the BS (1989)
  • Living Legend (1989)
  • Rare & Well Done (1991)
  • Live at the Ritz (Ronnie Woodin kanssa) (1992)
  • This Should Not Be (1993)
  • Promises (1994)
  • A Man Amongst Men (1996)
  • Moochas Gracias (Anna Moon kanssa) (2002)

Lähteet
  1. Van der Horst, Herman: Kansiteksti vinyylijulkaisussa Bo Diddley: I’m a Man. Volume 1. 1990.
  2. Denyer, Ralph: Suuri kitarakirja. Otava, 1992. ISBN 951-0-20072-7.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.