Bloods
Bloods on yhdysvaltalainen katujengi, joka perustettiin Los Angelesissa 1970-luvun alussa.[1]
Historia
Bloods syntyi usean losangelesilaisen mustan katujengin yhdistyttyä Crips-katujengiä vastaan. Crips oli yrittänyt aggressiivisesti sulauttaa pienemmät jengit itseensä tai alistaa ne. Bloodsin muodostaneista jengeistä suurimpia olivat Pirus, Brims ja Bishops.[1] Vuonna 1971 Pirus oli vielä liittoutunut Cripsin kanssa, mutta pian jengit riitaantuivat.[2][3] Vuonna 1972 Pirus liittoutui muiden paikallisten jengien kanssa Crips-jengiä vastaan; tästä liittoutumisesta muodostui Bloods-jengi.[4][2]
Bloods laajeni 1970-luvulla pienten jengien liityttyä siihen oma-aloitteisesti saadakseen suojaa. 1980-luvulla Bloods aloitti jäsenten aktiivisen värväyksen. Bloodsit ovat perustaneet ryhmiä myös muihin kaupunkeihin, kuten New Yorkiin, ja Bloods-jengejä toimii myös ulkomailla, kuten Uudessa-Seelannissa ja Englannissa.[1] Bloods ja Crips tekivät lyhytaikaisen tulitauon vuonna 1992 Los Angelesin mellakoiden jälkeen.[1]
Rakenne ja toiminta
Bloods on pienten ja itsenäisten mutta keskenään liittoutuneiden katujengien löyhä verkosto. Bloodsit käyttävät toisista ryhmistään nimitystä hood, joka tarkoittaa kulmakuntaa. Jokainen hood jaetaan ”setteihin”, jotka hallitsevat omia kortteleitaan ja ottavat nimensä hallitsemastaan alueesta, kuten kadusta, puistosta tai kerrostalolähiöstä. Setit voidaan jakaa edelleen vanhempien ja nuorempien muodostamiin ryhmiin.[1]
Bloodsin tunnusväri on punainen, ja he ottivat punaisen tunnuslippunsa Brims-jengiltä. Bloodsit pitävät punaista huivia housujensa oikeassa takataskussa ja pukeutuvat joskus kokonaan punaisiin vaatteisiin. Verta tarkoittava nimi tarkoittaa etelän mustien slangissa alun perin verisukulaista, mistä se laajeni yleiseksi tervehdykseksi.[1] Eri setit saattavat käyttää eri tunnusvärejä ja merkkejä sekä kannattaa erilaisia poliittisia aatteita.[5]
Bloodsin liittolaisia ovat People Nation, vihollisia taas Latin Kings, Folk Nation ja Sureños.[6][7]
Tärkeä osa Bloodsien kulttuuria on vastakkainasettelu Cripsin kanssa. Bloodsit käyttävät usein Calvin Kleinin vaatteita, sillä niissä näkyvät nimikirjaimet ”CK” voidaan lukea ”Crips Killer”, ‘Cripsien tappaja’. He myös välttävät C-kirjaimen käyttöä. Bloodsit kävelevät ja tanssivat erityisellä Bloods-walk-tyylillä.[1]
Bloodsilla ei ole kirjallista peruskirjaa eikä muodollisia normeja tai sääntöjä. Jäsenet oppivat säännöt muilta jäseniltä suullisesti. Eri Bloods-settien jäsenet voivat liittyä toisiin setteihin tai viettää muuten vain aikaa niiden seurassa.[1]
Tunnettuja jäseniä
Tunnettuja Bloodseja ovat muun muassa levymoguli Suge Knight[8] sekä rap-artistit Mack 10[9], Cardi B ja DJ Quik.[10]
Lähteet
- Esteva Martínez, Juan Francisco (toim. Kontos, Louis & Brotherton, David C.): ”Bloods”, Encyclopedia of Gangs, s. 12–15. Greenwood Press, 2008. ISBN 978-0-313-33402-3.
- Pirus unitedgangs.com. 6.4.2010. Viitattu 14.7.2017. (englanniksi)
- Bloods History of Compton Gangs. Arkistoitu 1.5.2017. Viitattu 14.7.2017.
- The Bloods (1972 - ) | The Black Past: Remembered and Reclaimed www.blackpast.org. Viitattu 14.7.2017. (englanniksi)
- Gang members on the move (pdf) streetgangs.com. Arkistoitu 28.9.2006. Viitattu 28.6.2010. (englanniksi)
- Gang in Maryland gangs.umd.edu. Arkistoitu 6.12.2008. Viitattu 28.6.2010. (englanniksi)
- Racial Tensions between Blacks & Mexicans in Los Angeles are growing streetgangs.com. Arkistoitu 7.3.2009. Viitattu 28.6.2010. (englanniksi)
- Lanre Bakare: Life and times of Suge Knight — the fall of Compton's notorious music mogul The Guardian. 30.1.2015. Viitattu 2.7.2017. (englanniksi)
- Mack 10 (rapper) unitedgangs.com. 31.10.2013. Viitattu 2.7.2017. (englanniksi)
- DJ Quik Calls Chris Brown And Lil Wayne's Alleged Gang Ties "Laughable" HotNewHipHop. Viitattu 2.7.2017.