Blohm & Voss BV 138

Konetyypin toinen prototyyppi (rek. tunnus D-AMOR).

Koneen suunnittelu käynnistyi 1934,[2] kun Hamburger Flugzeugbau[3] alkoi kehittää tiedustelutehtäviin suunnteltua erittäin pitkän kantaman lentovenettä. HA 138V1 -mallitunnuksen saaneessa prototyypissä oli lokinsiipeä muistuttanut niksattu siipi, joka oli asennettu yläsiipikonfiguraatioon. Peräsin kiinnittyi koneeseen kahdella puomilla, ja voimalaitteina oli kolme Junkers Jumo 205C -mäntämoottoria. Prototyypin ensilento tehtiin 15. heinäkuuta 1937. Koneen suuntavakaus ja liikehtimisominaisuudet vedessä todettiin kehnoiksi. Seuraavaksi valmistui uudelleensuunniteltu V2-prototyyppi, jonka ensilento oli elokuussa 1937.[2] Kolmas prototyyppi (V3) romutettiin ennen valmistumistaan. Lentokuntoisiksi saadut prototyypit olivat Saksan siviililentokonerekisterissä tunnuksilla D-ARAK (V1) ja D-AMOR (V2).[4]

BV 138A-1 Hemnesfjordin vuonossa, Norjassa toukokuussa 1940.

HA 138 -mallitunnuksella tunnettu konetyyppi suunniteltiin merkittävin osin uudelleen Hamburger Flugzeugbaun toiminnan siirtyessä Blohm & Vossin nimen alle vuonna 1938.[3] Tunnuksen BV 138A-0 saaneessa esituotantoversiossa luovuttiin niksatusta siivestä, ja siinä oli prototyypeihin verrattuna selvästi suurempi runko.[2] A-0-esituotantoversiota valmistettiin kuusi konetta, ja sitä seurannutta A-1-tuotantoversiota 25 konetta. A-0 esituotantoversio teki ensilentonsa helmikuussa 1939[3] ja A-1-tuotantoversio kymmenen kuukautta myöhemmin huhtikuussa 1940. Tuotantoversio ehti osallistumaan rajoitetusti taisteluun Norjasta, ja täyteen palveluskuntoon koneet saatiin Läntisen Ranskan valtaukseen mennessä.[2]

A-0- ja A-1-sarjojen koneissa havaittiin merkittäviä rakenteellisia vahvistustarpeita, jotka toteutettiin joulukuusta 1940 alkaen toimitettuihin koneisiin. Mallitunnuksen BV 138B-1 saaneessa vahvistetussa versiossa oli tehokkaammat 656 kilowatin (880 hv) Jumo 205D -moottorit, ja siihen oli lisätty puolustusaseistusta, johon kuuluivat runkoon asennetut uudet MG 151 -tykillä varustetut etu- ja taka-ampumot. B-versioiden koneet osallistuivat aktiivisesti liittoutuneiden laivasaattueita vastaan käytyihin taisteluihin Norjassa sijainneista tukikohdista vuodesta 1941 alkaen.[2]

Hylätty BV 138C Tromssassa vuonna 1945.

Rakenteellisesti edelleen vahvistetun C-1-version toimitukset alkoivat maaliskuussa 1941. Siinä keskimmäinen moottori oli varustettu edellisistä poiketen nelilapaisella potkurilla,[2] ja koneen 7,9 millimetrin MG 15 -konekiväärit korvattu 13 millimetrin MG 131 -konekivääreillä.[4] C-1-versio pystyi kuljettamaan aiempia versioita raskaamman pommikuorman,[2] minkä lisäksi version koneissa oli mahdollisuus ylimääräisen MG 15 -konekiväärin[4] ja FuG 200 Hohentwiel -etsintätutkan asentamiseen. Version koneita valmistettiin yhteensä 227. C-1-koneita käyttäneistä yksiköistä menestynein oli Pohjois-Norjaan sijoitettu Küstenfliegergruppe 406, joka osallistui Pohjois-Atlantin laivasaattueiden paikantamiseen ja seurantaan.[2]

Muutamien BV 138C-1 -koneiden siipien alle asennettiin magneettimiinojen raivaamiseen suunniteltu rungon kiertävä, ympyrän muotoinen duralumiinirengas, joka voitiin magnetoida koneeseen asennetun generattorin avulla. Muuten aseistamattomasta miinanraivausversiosta käytettiin mallitunnusta BV 138MS.[4] Konetyypin kaikkiin versioihin voitiin asentaa lentoonlähtöavusteeksi kaksi 500 kilogramman RATO-rakettimoottoria.[2]